Silloin kauan sitten

 Toukokuun viimeinen päivä oli ja meni. Joskus vuosia sitten tämä oli se päivä, jolloin koulut loppuivat ja ylioppilaat saivat lakkinsa. Näin oli minunkin aikanani silloin kauan sitten. Siitä on menty ylä- ja alamäkeä ja välillä tasaista matkaa jo monta vuosikymmentä.

Elämä on myös erilaisia etappeja. Missä vaiheessa omaa matkaa oletkaan, toivon sinulle niitä onnen hetkiä ja riittävän vahvoja kenkiä jalkaasi. Ollaan armollisia niin itselle kuin toisille. Me harvoin tiedämme, mitä kaikkea kukakin on matkansa aikana saanut kokea. Kokemukset saakoon vahvistaa ja tehdä sydämen avoimeksi ymmärtämään myös elämän pimeämpiä hetkiä voidakseen nähdä valoisat päivät entistä kirkkaampana.

Tulevana lauantaina ylioppilaat saavat lakkinsa. Toivon heille kaikille kuin myös ammatistaan valmistuville kaikkea hyvää elämässä. Ei liian siloteltua tietä, että pysyisi realistisena elämälle ja voisi oppia jotain elämästä. Mutta riittävästi onnen hetkiä, voidakseen myös nauttia elämästä ja sen kauneudesta. 

Toivon ihan jokaiselle edes jonkun ihmisen lähelleen, jonka vieressä on hyvä olla. 

Mihin suuntaan elämä kuljettaakaan, muista aina, että sinua rakastetaan. Jos tuntuu, että et ole saanut sitä kokea, niin saat olla varma että on eräs, jonka rakkaus ei lopu koskaan. Hänen nimensä on Jeesus. Ja Hän on itse Rakkaus ja Elämä. Tie, Totuus ja Elämä. Miten turvallista on tarttua hänen käteensä ja antaa hänen johdattaa läpi tämän monin paikoin niin pimeän maan. 

"Thy Word Is A Lamp Unto My Feet And The Light Unto My Path."

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1988

Tämä ainainen seuralaiseni

Olen ollut pienestä saakka arka ja ujo. Tosin vuosien varrella mulla on ollut rohkeuttakin moneen asiaan; olen ollut sosiaalisessa työssä päiväkodeissa ja kouluissa sekä kuntavaaliehdokkaanakin!

Tämä ainainen pelkoni ja jännitykseni on ollut seuralaisenani yläasteelta saakka. Olen kertonut sen alkamisesta ensimmäisessä blogikirjoituksessani Kipukohtia elämässäni - Nuoruuteni eristäytyneisyys. 

https://newdaymy.blogspot.com/2022/04/kipukohtia-elamassani-nuoruuteni.html

Mutta kun miettii, mikä saa ihmisen jännittämään ja pelkäämään ihan kotonaankin, vaikka ei ole mitään, oikeasti ei yhtään mitään aihetta, niin onhan se älytöntä! Se jännitys ja pelko on kuin osa persoonaani. Onhan minulla diagnosoitukin jonkin sortin ahdistuneisuushäiriö, mutta ei kertaakaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa, vaikka sitähän se mulla suuressa määrin on. Sitten myös skitsotyyppiseen persoonallisuushäiriöön/psykoosipiirteiseen persoonallisuuteen - joka siis mulla myös on - kuuluu sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvä voimakas ahdistuneisuus ja pelkoja.

https://www.evermind.fi/psykoosipiirteinen-persoonallisuus/

Ruokailutilanteissa mulla on nykyään lähes aina, ei siis onneksi aina, jonkinasteista jännitystä tai pelkoa siitä, että pää tutisee tai kädet vapisevat. Näin siis kotonakin ruokaillessa. Ihan yksinään ruokaillessakaan tämä pelko ei aina hellitä. Se on niin sitkeä. Mutta sitten, toisinaan, saan nauttia siitä, että jännitystä ja pelkoa ei ole juuri ollenkaan. Ruokapöydän ääressä syöminen on se pelottavampi, jännittävämpi juttu, kuin vaikkapa sohvalla tai sängyssä syöminen. Ja kaikista pelottavinta on juominen oli se sitten lasista, mukista tai kahvikupista sekä lusikkaruuan syöminen. Joskus teen niin, että en keittoon ota niin paljoa sitä lientä, että olisi sitten helpompaa sen syöminen.

Tiedätkö sinä, lukijani, onko ketään, joka olisi parantunut näin sitkeästä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja kuinka se on tapahtunut? Siis jos on kärsinyt siitä jo vuosikymmenet. Olisin todella kiinnostunut kuulemaan kokemuksia tästä aiheesta.

Pyysin tässä hiljattain miestäni videoimaan minua kun syön. Tämä oli matkamme varrella eräässä taukopaikassa, kun kävimme mökillä. 

Tässä kyseinen video ja näytän siinä ihan normaalilta ja ok:lta. Sen verran itse tilanteesta, että tuolla terassilla olimme ainoat ruokailijat enkä ollut kovin pahasti jännittynyt.

Hajanaisia mietteitäni

Mietin myös sellaista, että teenkö itse itseni sairaammaksi kuin mitä todellisuudessa olen? Tulisiko mun enemmän korostaa terveitä piirteitäni kuin diagnoosejani? Elän kuitenkin ihan realiteeteissa. Silti tosiasia on, että olen kuntoutustuella psyykkisistä syistä. Ja diagnoosini selventävät mun ahdistustani ja psyykkisiä ongelmiani. 

Ja myönnän, yksi ajatusharha pitkästä aikaa tuli erään puhelun jälkeen. Ajatukset alkoivat laukkaamaan yliluonnollisissa asioissa, siis sellaisissa, jotka ovat mitä todennäköisimmin vailla mitään todellisuuspohjaa. Mulla on vieläkin tästä asiasta ajatuksia, että voisiko jotain siitä olla silti totta. 

On tärkeä pyrkiä huolehtimaan omasta psyykkisestä hyvinvoinnista. Siitä puheenollen, eilen koin onnellisuutta samoin kuin viime viikolla. Onnellisuuden syyt nousivat mm siitä, että viime viikolla oli niin paljon positiivisia asioita, jotka menivät hyvin. Ja sitten olen iloinnut myös tästä blogistani ja samanaiheisista Beautiful Stranger- facebook sivuistani. 

Vaikka mietin välillä, oliko liian avointa ja rohkeaa alkaa kirjoittaa tällaista julkista blogia ja pitämään facebook- sivuja, niin kirjoittaminen näistä asioista auttaa mua itseänikin. Ja kuten olen sanonut, toivon mukaan nämä auttavat jotakuta toistakin sekä voisivat olla poistamassa stigmaa mielenterveysongelmien ja psyykkisten sairauksien ympäriltä.

Kirjoittaminen on samalla luomista. Vaikeista asioista kirjoittaminen on terapeuttista. Saa työstää ja jäsentää ajatuksiaan ja purkaa niitä mielen päältä pois. Toivoisin myös voivani kehittyä kirjoittajana. 

Olen vähän ajatellut sellaista, josko teetättäisi blogistani kirjan. Mutta se on vasta ajatuksen asteella. Päiväkirjoissani olisi myös todella paljon materiaalia vaikkapa omaelämänkerran kirjoittamiselle. Tosin tämä blogini on jo myös elämänkertaani. Päiväkirjoissani on lisäksi kaiken tasoista tekstiä. Kaikissa ei ole päätä eikä häntää. Niitä pitäisi siis muokata. Se olisi isotöistä. Pidän siitä, milloin teksti syntyy ikäänkuin luonnostaan. 

Ajatuksesta toiseen. Itsellä on hyvä olla tsemppilauseita, joko uusia tai jo hyväksi koettuja. Siispä lopuksi 

Valo pimeyden voittaa. Aina.

Jos mä terve oisin

Pienenä mun haaveammattini oli opettaja. Sitä lähimmäksi olen päässyt koulunkäyntiavustajan työssä eri kouluissa sekä lastenhoitajana päiväkodeissa. 

Entä jos mulla ei olisikaan tätä voimakasta sosiaalista jännittämistä ja pelkoja eikä mun diagnoosejani, vaan olisinkin psyykkisesti terve. Luonnollisesti terveenä oleminen ei veisi psyykkisiä voimavaroja samalla tavalla kuin nyt vie, vaan energiaa vapautuisi muuhun elämiseen. 

2000- luvun alussa hain yliopistoon kasvatustieteitä lukemaan, vaan en päässyt. Luultavammin siis tarvittaisiin enemmän vielä älyäkin tämän sairaushistorian lisäksi. Toisaalta sinnikkyydellä yliopistossa voisi hyvinkin pärjätä, kunhan riittäisi motivaatiota lukea eri aineita. Yksi mun haaveammatti on siis ollut aikuisenakin opettaja. Vaan ei oikeastaan enää. Mulla on jo ikää yli 50 vuotta ja työelämä on mennyt kouluissa ja päiväkodeissa niin vaativaksi ja stressaavaksi.

Lapsena leikittiin kotia ja oltiin äitejä. Koti oli milloin itse rakennettu talvella lumesta; muistan yhden hienon kodin, jossa oli sohvakin lumesta tehtynä ja keittiössä hieno vanhanajan uuni. Kesäisin ja syksyisin koti oli vaikkapa metsään rakennettuna tai sitten leikin kotia meidän vanhassa leikkimökissä. Tällä kaikella haluan sitä kertoa, että jos olisin terve tai terveempi, niin olisin mahdollisesti äiti. Pidän lapsista ja tulen lasten kanssa melkolailla hyvin toimeen. Olenhan työnikin tehnyt lasten parissa. 

Myös työsuhteeni olisivat todennäköisimmin kestäneet pidempään ja stressinsietokykyni olisi vahvempi. 

Kun rehellisiä ollaan, niin enhän minä olisi silloin enää minä, jos olisin ns terve. Olen syntynyt juuri siihen perheeseen, niiden rakkaiden vanhempien lapseksi, johon Jumala on minut tarkoittanut. Sisarukseni, siskoni ja veljeni ovat mulle myös rakkaita juuri omina itsenään. En ehkä ymmärtäisi erilaisuutta samallalailla kuin ymmärrän sitä nyt. Entä herkkyys? Olisiko sitä minussa yhtä paljon. Varmaan ei. Saattaisin olla kovempi ja kylmempi muita ihmisiä kohtaan, kuka tietää. 

Tällaista ajatusleikkiä on silti ihan mielenkiintoista tehdä. Se antaa kuvaa siitä, mihin minä voisin pystyä.

Elämä kuitenkin koostuu valoista ja varjoista. Ellei ole kohdannut pimeyttä, ei voi nähdä valoakaan niin kirkkaana. Kaikella elämässämme on tarkoituksensa. Mitään ei tapahdu ilman Jumalan sallimatta, ei hyvää eikä pahaa. Minä saan turvallisesti olla juuri tällainen kuin miksi minut on luotu. Minun tehtävänäni on nimenomaan olla juuri se, miksi minut on luotu ja etsiä polkuja ja tietä eteenpäin kulloisessakin tilanteessa. Ajattele, jokainen tie joka minua johdattaa, johdattaa Hänen luokseen. Ajatus on Amy Grantin laulusta Every Road.

Every Road 

Skitsofrenia

"Skitsofrenia on yleensä nuorella aikuisiällä alkava vakava, psykoosiksi luokiteltu mielenterveyden häiriö. Se on yksi vaikeimmista ja haastavimmista ihmiskuntaa kohtaavista sairauksista, ja sen tausta on monitekijäinen ja vielä puutteellisesti tunnettu.

Skitsofrenia vaikuttaa haitallisesti kognitiivisiin ja emotionaalisiin toimintoihin sekä käyttäytymiseen. Sille tyypillisiä oireita ovat harhaluulot, aistiharhat ja käyttäytymisen hajanaisuus sekä niin sanotut negatiiviset oireet, kuten tunneilmaisun latistuminen, puheen köyhtyminen ja tahdottomuus. Oireet vaihtelevat elämänkaaren kuluessa. Mikään yksittäinen oire ei ole kuitenkaan tunnusomaista skitsofrenialle. Skitsofreniapotilaalla on vaikeuksia ajatella luovasti, solmia ja ylläpitää läheisiä ihmissuhteita sekä ilmaista selkeästi omia ajatuksia ja tunteita. Skitsofreniapotilaan elämysmaailmaan voivat kuulua pelottavina kokemuksina vieraat, mieleen työntyvät äänet, ulkoiset uhat ja vieraat voimat.

Skitsofreniaa sairastavia on ilmeisesti ollut läpi koko nykyihmisen historian. On esitetty, että skitsofrenia liittyy ihmisen mutkikkaaseen keskushermoston rakenteeseen ja toimintaan - ehkäpä se on ihmisen ainutlaatuisen hermostollisen ja psyykkisen rakenteen, kielen ja mielikuvituksen hinta.

Skitsofrenia- diagnoosia on käytetty Suomessa aina varoen, eikä väärin perustein annettuja skisofreniadiagnooseja juurikaan esiinny. Sen sijaan monet skitsofrenian diagnostiset kriteerit täyttävistä potilaista saavat kliinisessä työssä jonkin muun psykoosidiagnoosin.

Skitsofrenialle tyypillisinä oireina pidetään Schneiderin ( Kurt Schneider 1887 - 1967 ) first rank- oireita, joita ovat ajatusten ääneen kaikuminen, siirto, riisto ja levittäminen, henkilön käyttäytymistä jatkuvasti kommentoivat tai henkilöstä keskenään keskustelevat äänet tai äänet, jotka tulevat jostain henkilön ruumiinosasta, kontrolloimis-, passiivisuus- ja vaikutusharhat sekä eriskummalliset harhaluulot. Yhdenkin tällaisen oireen esiintyminen kuukauden ajan riittää skisofreniadiagnoosin tekemiseen. Jos näitä oireita ei ole, vaaditaan vähintään kaksi seuraavista: aistiharhoja päivittäin ainakin kuukauden ajan ja niihin liittyen harhaluuloja, jotka eivät ole sisällöltään mielialaoireiluun liittyviä, tai pysyviä yliarvoisia ajatuksia; hajanainen puhe; katatonisia oireita; tai negatiivisia oireita, mikäli nämä eivät johdu lääkityksestä tai masennuksesta. Häiriön kesto on vähintään kuukauden.

Skitsofrenia on jaettu alatyyppeihin, jotka ICD 10:ssä ovat paranoidinen skitsofrenia (F20.0), hebefreeninen skitsofrenia (F20.1), katatoninen skitsofrenia (F20.2), erilaistumaton skitsofrenia (F20.3), skitsofrenian jälkeinen masennus (F20.4), jäännösskitsofrenia eli residuaalinen skitsofrenia (F20.5), erityisosatekijätön skitsofrenia (F20.6), muu skitsofrenia (20.8) ja määrittämätön skitsofrenia (F20.9). Skitsofreniforminen häiriö sisältyy ICD-10:ssa skitsofrenian alatyyppiin muu määritelty skitsofrenia tai oireilun ollessa lyhytkestoisempi osa äkillisiä ja monimuotoisia psykoottisia häiriöitä (F23.2)."

Lähde: Psykiatria, Jouko Lönnqvist, Markus Henriksson, Mauri Marttunen, Timo Partonen (toim.), Duodecim, 2013

Halusin tähän ottaa suoraan tietokirjasta tekstiä, nimittäin sillä on enemmän omanlaistaan painoarvoa kuin omilla havainnoillani henkilöistä, joilla on todettu skitsofrenia, sillä en voi vaitiololosyistä kovin tarkasti luonnehtia heitä. Tunnen henkilön, jolla on skitsofrenia ilmennyt hyvinkin rajuna sekä lievempiä tapauksia. Yksi yhteinen piirre lähes näille kaikille ovat harhaluulot, jotka ovat sillä hetkellä pinttyneitä. Kaikki tuntemani henkilöt ovat pääsääntöisesti realiteeteissa, tässä maailmassa ja heidän kanssaan voi kommunikoida kuin kenen kanssa tahansa. Kaikki nämä henkilöt ovat mulle lisäksi rakkaita ja tärkeitä. 

Loppuun vielä wikipedian luettelo tunnetuista skitsofreenikoista. Itselleni siellä ei juurikaan ole tunnettuja henkilöitä paitsi mm Vivien Leigh kuuluisasta Tuulen viemää- elokuvasta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_tunnetuista_skitsofreenikoista#Henkil%C3%B6t,_joilla_on_diagnosoitu_skitsofrenia

 

Kaiken takana on...

 Mietitkö elämän merkitystä ja tarkoitusta? Sitä tulee väkisinkin miettineeksi ainakin jossain elämän vaiheessa. Elämän merkityksellisyys ja tarkoitus korostuvat vaikkapa silloin, kun elämässä on masennusta tai on uupunut työtaakan alle ja on vaikea nähdä merkitystä masennuksen tai uupumuksen keskeltä. Tai muuten omien vaikeuksien taakan alla on vaikea löytää mitään tarkoitusta elämälleen.

Oman elämäni tarkoitus ankkuroituu vahvasti uskooni Jeesuksessa. Se tuo mukanaan koko elämän tarkoituksen tässä ja nyt sekä tulevaisuudessa. Jeesus on itse sanonut "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Sekä "Minä olen sama eilen, tänään ja iankaikkisesti." Kaikki elämän tarkoitukset ja salaisuudet ovat kätkettyinä Jeesuksessa. 

Elämän tarkoituksellisuus löytyy myös siitä näköalasta, että kyselee, mitä minä voin tehdä jonkun toisen hyväksi? Kuinka minä voisin olla avuksi tänään jollekin? Tämän vuoksi vaikkapa omassa elämässäni on tärkeällä paikalla se, että käyn katsomassa Saalemin ystäväpalvelun kautta erästä vanhusta. Jos haluaa olla auttamassa muita, siihen löytyy aina keinot; seurakunnista, eri järjestöistä, ihan siitä omasta ympäristöstä, missä elää. Kauempaa asuvia voi auttaa lahjoittamalla omastaan, jos siihen on mahdollisuus. Koen itse tärkeäksi antamisen omastani. Se ei välttämättä ole aina täysiä kymmenyksiä, mutta siinä, että antaa säännöllisesti omastaan, on siunaus. Olen saanut tätä siunausta kokea. 

Oman merkityksen itselleni tuo tämä blogi, jota kirjoitan. Jos tällä voin olla auttamassa jotakuta omissa mielenterveyden ongelmissa ta psyykkisten sairauksien keskellä, on blogini todella tehnyt tehtävänsä. Ja sitten se näköala, että blogini ja samanaiheiset facebook- sivuni voisivat olla hälventämässä stigmaa mielenterveyden ongelmien ja psyykkisten sairauksien ympäriltä, innoittaa minua.

Minun elämälläni on tarkoitus. Sinun elämälläsi on tarkoitus. Itse koen, että sen syvimmän tarkoituksen pystyy antamaan vain ja ainoastaan Jeesus. Hänessä luotiin koko tämä maailmamme ja ihmiset tänne maan päälle. 

Joh 3:16 "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Raamattu on täynnä lohdullisia kohtia. Raamattu, jossa Jeesus todella on läsnä, antaa turvaa tänä levottomana aikana ja pelkojen keskellä.

"Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, Minä olen voittanut maailman."

Tähän loppuun vielä rakas Raamatun sivu, jonka alleviivattuja kohtia olen paljon lukenut:

Identiteetistä

 Kun saa diagnoosin, niin alkaa helposti miettimään, leimaako tämä diagnoosi minut. Kun käy psykiatrian poliklinikalla, saattaa miettiä, onko mun laitettava nyt eri "hattu" päähän, kun olen täällä, missä käsitellään nimenomaan näitä minun psyykkisiä ongelmiani. Painan hississä juuri tiettyä nappulaa ja ajattelen, että kaikki tietävät, että se on se psykiatrian poliklinikan kerros. Vai onko tämä tälläinen ajattelu enemmän omasta itsestäni lähtöisin olevaa, että minun on itse osittain vaikea hyväksyä sitä, että minulla on psyykkistä sairautta ja mielenterveyden ongelmia. Myönnän, että välillä on näin. Tai sitten, kun kirjoitan avoimesti tätä blogia, niin kuinka paljon minussa on mielenterveys potilasta ja kuinka paljon ns tervettä minää.

Joudun siis helposti sovittelemaan erilaisia hattuja päähäni.

Miksi ylipäätään joudun ajattelemaan näin? Enkö voisi ajatella, että olen täysin sama minä, oli mulla sitten diagnooseja tai ei. 

Tukeeko yhteiskunta vielä tätä, että psyykkisen diagnoosin saanut on saanut leiman otsaansa? Mielestäni edelleen on pitkälti näin. Siksi tätä blogia ja facebook- sivujani kirjoitan. Paljon on silti menty eteenpäin siinä, että hyväksytään psyyken sairaudet ja mielenterveyden ongelmat. Niistä puhutaan paljon avoimemmin kuin aikaisemmin. 

Psyykkiset sairaudet ja mielenterveyden ongelmat ovat olleet ison osan 1900- lukua sellaisia, joilla on ollut voimakas stigma. Sitä on korostanut se, että mielisairaalat rakennettiin usein kauemmaksi muusta yhteisöstä. Toki usein kauniille paikalle. Mitä kauemmaksi ajasta mennään taaksepäin, sitä huonommin kyettiin auttamaan psyykkisesti sairastuneita.

Psyykkinen sairaus saattaa olla rajusti ilmenevä ja tällöin se herättää monissa pelkoakin, mikä on omiaan lisäämään siitä aiheutuvaa leimautumista.

Psykoosi sanana on jo sellainen, joka herättää pelkoa. Äänten kuuleminen, näköharhat, ajatusharhat ja ylipäätään todellisuuden tajun heikkeneminen, että ei enää erota mikä on totta ja mikä ei, kuuluvat psykoosiin. Ei siis ihme, että se pelottaa.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00411

Itselläni ei ole ollut varsinaista psykoosia, mutta vauhdikkaita ajatusharhoja välillä. Minulla onkin todettu psykoosipiirteinen persoonallisuus/skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö. Tästä kerron Olenko yhtä kuin diagnoosini luvussa, joka sivuaa myös tätä nyt kirjoittamaani aihetta:

https://newdaymy.blogspot.com/2022/04/olenko-yhta-kuin-diagnoosini.html

Skitsofrenia on psyykkisistä sairauksista vakavin. Siitä voisin joku kerta kirjoittaa myös oman kirjoituksensa.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00148/skitsofrenia

Otin skitsofrenian ja psykoosin tähän erikseen, sillä niillä on edelleen voimakkain stigma yhteiskunnassamme.

Psyykkinen sairaus ja mielenterveyden ongelmat koskettavat suoraan ihmisen mieltä, sisintä
ja ne tuntuvat pahalta ja aiheuttavat suurta inhimillistä kärsimystä. Sitä suuremmalla syyllä tulisi voida suojella kaikista eniten haavoittuneita ihmisiä, joista yksi ryhmä ovat psyykkisesti sairaat. Suojella positiivisella tavalla, psyykkisesti sairasta auttaen ja tukien. Psykiatrian poliklinikoilla ja psykiatrisissa sairaaloissa saa nykyään pääsääntöisesti hyvää hoitoa, jos vaan henkilökuntaa on riittävästi tarjolla.

Itse käsittelin tässä psyykkisesti sairaan identiteettiä lähinnä stigman kautta. Helpommin ottaa psyykkisesti sairastuneen identiteetin, jos sillä on vahvempi leima yhteiskunnassa. Diagnoosit eivät määrittele meitä ja meidän arvoamme, mutta auttavat parhaimmillaan ymmärtämään vaikkapa tietynlaista ahdistusta tai käytöstä. Sekä tietenkin se, että saa oikeanlaista hoitoa sairauteensa, on ensiarvoisen tärkeää. 

Avoimuus psyykkisistä sairauksista ja mielenterveyden ongelmista on mielestäni ainut tie sille, että stigma näiden ympäriltä alkaa hälvetä. Ylipäätään se, että sinä saat olla juuri sinä sellaisena kuin olet. Arvosi ei riipu diagnoosistasi vaan ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että sinä olet sinä, arvokas ja rakastettu. 

Välillä joudun sovittelemaan erilaisia hattuja päähäni.

Yksinäisyydestä

 Masennuksen rinnalla yksinäisyys on suomalaisten kansallistauti. Jopa kolmannes suomalaisista kärsii yksinäisyydestä! Se on todella hälyttävä määrä ihmisiä.

Jotain pitäisi tehdä, kuten tässä viime vuotisessa artikkelissa sanotaan

https://www.sttinfo.fi/tiedote/yksinaisyys-on-rajahtanyt-suomessa-asialle-on-tehtava-heti-jotain?publisherId=1504&releaseId=69900372&fbclid=IwAR1yCgc0q3NW4UDvYaB-KnK6BSBXac1gF1jsoJNzrGgEl1DtL4C0UN0ZUvw

Yksinäisyys on ahdistava tunne ja helposti pitkittyessään johtaakin mielenterveyden ongelmiin kuten masennukseen ja muihin mielenterveyden häiriöihin. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin eikä ihmistä ole luotu olemaan yksin. Tarvitsemme toinen toistemme seuraa.

Yksinäisyyden syitä on varmasti niin monta kuin on yksinäistäkin. Usein muutokset elämässä saattavat tuoda mukanaan yksinäisyyden, varsinkin muutto toiselle paikkakunnalle tai läheisen ihmisen kuolema.

Itselläni on omakohtaista kokemusta yksinäisyydestä teininä ja nuorena aikuisena. Teini-iässä eristäydyin muista pahasti ja koin paikoin yksinäisyyttä. Pahempana yksinäisyys tuntui, kun tuli itsenäistymisen aika ja muutto kotoa pois. Ennen naimisiin menoa yksin asuminen eri paikoissa oli väliin ahdistavaa. Olen kokenut, mitä on olla yksin, niin fyysisesti kuin muiden joukossa. Nykyäänkin johtuen pitkälti sosiaalisesta jännityksestäni yms jään helposti joukossa sivummalle, vaikka se ei olisikaan kenenkään tarkoitus.

Yksinäisyys on monelle kipeä asia. 

Yksinäisyys voi olla pahimmillaan tappavaa. Itsemurhatilastot ovat Suomessa aina olleet melko korkeat suhteessa väkilukuumme. Onneksi ne ovat kuitenkin selkeästi laskeneet 1990- luvulta.

https://mieli.fi/uutiset/itsemurhien-maara-laski-hieman-edellisvuodesta/

https://laaketieteensaatio.fi/itsemurhat-ovat-vahentyneet-suomessa-mutta-nuorten-tilanne-huolettaa/

Lehtileike about 1990- luvulta. En ollut tähän laittanut päivämäärää.

Voinko minä tehdä jotain auttaakseni yksinäisyydestä kärsivää? Itse olen Helsinki Mission kannattaja pienellä kuukausisummalla. Lisäksi käyn Saalemin ystäväpalvelun kautta katsomassa erästä vanhusta. Omien voimavarojen mukaan jokainen voi olla lievittämässä toisen yksinäisyyttä. Jo sillä, että pidämme säännöllisesti yhteyttä läheisimpiin ihmisiimme, on iso merkitys.

Laitan loppuun Helsinki Mission sivun, josta voi varata itselleen keskusteluajan

https://www.helsinkimissio.fi/yksinaisyys/ota-yhteytta

Mikä on ollut tehokkain hoito?

Jos pitäisi kahdella sanalla sanoa, mikä on eniten auttanut minua, niin ne sanat olisivat rakkaus ja Rivatril. 

Sillä, että toinen ihminen osoittaa välittämistä ja hyväksymistä, on valtavan suuri merkitys, oli sitten itse hoidossa, kotona tai missä tahansa liikkuessa ihmisten parissa. 

Tehokkaimpiin hoitoihin laittaisin myös keskustelun ammattiauttajan kanssa kasvotusten. Kun saa kertoa, sanoittaa, mikä ahdistaa ja mieltä kulloinkin painaa, se parhaimmillaan huojentaa omaa kuormaa. Ammattiauttajan osalta mulle parhaiten sopii sellainen, jolla koen olevan ohjat käsissä ja joka on vastavuoroinen. Tällä hetkellä mulla ei ole säännöllistä kahdenkeskistä keskusteluapua, mutta käyn ryhmässä, jossa keskustellaan. Koen sen ryhmänkin hyvänä. Sitä vetää useimmiten kokemusasiantuntija ja mukana on kaksi hoitajaa ryhmäläisten lisäksi.

Rivatril on auttanut mua vuosikymmenet jo vuodesta 1992. Niinpä viime vuosien rauhoittavien lääkkeiden alasajo potilailla onkin tuntunut kohtuuttomalta. Onneksi nykyinen lääkärini laittoi Rivatril- annostukseni entiselle tasolle. Olen siitä kiitollinen. Rivatrilin lisäksi tarvittavana lääkkeenä mulla on Propral. Näitä lääkkeitä tukee sitten myös muut pidempikestoiset lääkkeet, joista itselläni on Venlafaksiini ja Aripiprazol sekä vaihdevuosiin tarkoitettu Femoston Conti. Mietin, laitanko näitä muita lääkkeiden nimiä tähän ollenkaan, mutta ajattelin sitten laittaa, niin saa kuvan, minkälaiset lääkkeet ovat itseäni auttaneet.

Voin kertoa, että aloitin tuolloin 1992 myös Kauppaopiston ja sain sen suoritettua kokonaan niin, että valmistuin sieltä. Iso asia itselleni oli se, että pystyin lääkkeen, Rivatrilin avulla vihdoin ja viimein ruokailemaan toisten ihmisten seurassa niin, että sain ruuan syötyä loppuun. Nykyään jännityksiä syömisissä on edelleen. Rivatril ei niitä kokonaan poista, enkä aina halua ottaa maksimiannostusta, että tehot lääkkeessä säilyisivät.

En voi olla mainitsematta mieheni rakkautta minuun näinä kaikkina vuosina, joina olemme yhdessä olleet. Hänen rauhallinen olemuksensa ja luonteensa rauhoittaa myös minua. Hän on tukenut ja rakastanut minua niin vaikeina kuin hyvinä aikoina. 

Silloin kun on kaikkein vaikeinta, tehokkaimpia apukeinoja mulle ovat mieheni, soitto ammattiauttajalle, Rivatril ahdistavaan oloon ja rukouspyyntöjen laittaminen sekä tarvittaessa päivystykseen meneminen.

Vuoden 1997 joulun aikaan, kun mulla oli ahdistavaa, kerroin siitä äidilleni. Ja äitini sekä mielestäni myös isäni rukoilivat puolestani. Äiti antoi tuolloin kuunneltavaksi Jouko Neulasen kasetin Raamattutunti rukouksesta. Siinä nukkumaan käydessäni kuuntelin sen, ja  ajattelin, että tässä se on, tämä se kaiken juju on, rukoilla, rukoilla toisten puolesta. Aamulla ahdistus oli kokonaan pois ja aloin toteuttaa tätä rukousta yleensä aina iltaisin ja vuosi 1998 olikin valoisampi. Rukous ei ahdistuksia kokonaan poistanut, vaan toi avaran näköalan pois itsestä. Toki omienkin asioiden puolesta rukoilin. Myöhemmin tosin ahdistukset ovat tavalla tai toisella sitten palautuneet. Mutta tätä tapausta pidän ihmeenä elämässäni.

Voimavaroistani kerron lisää myös omassa artikkelissaan:

https://newdaymy.blogspot.com/2022/05/voimavaroja.html

Usko Jeesukseen on yksi suurimmista voimavaroistani. Jeesus antaa turvan ja rauhan kaiken ahdistuksen ja jännitysten sekä pelkojen keskellä. Raamatun lukeminen myös rauhoittaa, vaikka nykyään en sitä ole niin paljoa jaksanut lukeakaan. 

Yksi Raamatun suosikkilukujani on Johanneksen evankeliumin 14. luku. ja sieltä varsinkin 27 jae:

"Rauhan minä jätän teille - minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."

Sinä riität

 Oletko kokenut, että sinut on jätetty porukoiden ulkopuolelle tai huomaat, että jonkun ystävistäsi on vaikea hyväksyä sinua tai joitain piirteitä sinussa? Itse olen ja varmasti moni muukin on.

Olemme ihmisinä laumaolentoja ja laumasta poikkeaminen suuntaan tai toiseen saa osan ihmisistä reagoimaan niin, että haluaa ottaa etäisyyttä erilaiseen yksilöön. Tälläinen ihminen saattaa kokea häpeää toisen ihmisen seurassa, että tulee itsekin leimatuksi vaikkapa mielenterveysongelmien stigmalla. Myönnän, että itsellänikin on sellaisia tilanteita, joissa on täytynyt kamppailla itseni kanssa, että voisin hyväksyä toisen juuri sellaisena kuin hän on. Tämä on mulle tärkeä asia. Haluan pystyä hyväksymään erilaisuutta. Ja sydäntäni lähellä ovat erityisesti mielenterveyden ongelmista ja psyykkisistä sairauksista kärsivät ihmiset sekä myös kehitysvammaiset omalla aidolla tavallaan. Lisäksi vanhukset, mutta vanhuushan on niin luonnollinen tila. Kaikki me vanhenemme. Mielenterveys ja psyykkiset sairaudet tulevat luonnollisesti itseäni lähelle, koska kärsin itsekin näistä ongelmista ja meillä on näitä lähisuvussa.

Mutta meidän tulee rakastaa kaikkia, siis ihan kaikkia ihmisiä juuri sellaisena kuin he ovat. "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" on Raamatussa rakkauden kaksoiskäskystä toinen. Ja toinen on "...ja Jumalaa yli kaiken." 

Suorituksista sen verran, että itse tavoittelen monen kiltin tytön tavoin virheetöntä suoritusta tehtävistä. Ja sehän on monta kertaa mahdotonta ihmisenä. Mitä voisi tapahtua, jos tekisin virheen? Pelkään, että mulle huudetaan tai huomautetaan jotenkin ilkeästi siitä. Se tuntuu pahalta. Samoin virheen tehneenä asettaa itsensä arvostelulle ja kritiikille. Mutta kun virheistä voi oppia. Ja ehkäpä joskus jonkun asian suhteen virheen tekeminen ja siitä oppiminen onkin se paras tapa oppia. Myös palautteen antaminen voi olla rakentavaa ja voi opetella ottamaan vastaan palautetta. Palautteen vastaanottaminen on nimittäin tärkeää kaikissa työtehtävissä.

Kuitenkin me riitämme juuri tällaisina. Meidän tulisi riittää niin itsellemme kuin lähimmäisellemme. Jumalalle nimittäin riitämme. Ei ole virhettä tai tekoa, jota hän ei ymmärtäisi. Ja jos teemme jotain väärää, Hän on valmis antamaan meille anteeksi, kun pyydämme sitä. Yritetään siis antaa itsellekin ja toisillemme anteeksi. Sitä, millainen on, sitä ei tietenkään tarvitse ikinä anteeksi pyydellä! Olen arvokas, olet arvokas. Minä riitän ja sinä riität juuri sellaisena kuin olet. 

Älä pelkää

Raamatussa on vuoden jokaiselle päivälle kehoitus "Älä pelkää".

Mikä on se syvin syy, joka saa pelkäämään? Mikä saa minut vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen pelkäämään ja jännittämään ihmisiä? Se menee välillä pois, kun vaikkapa altistaa itsensä  erilaisille sosiaalisille tilanteille. Mutta pois minusta se ei tunnu vaan lähtevän. Se on syöpynyt syvälle minuun. Sen kanssa on täytynyt yrittää opetella elämään. Mennä pelkoja kohti. Mennä kuitenkin, vaikka pelottaa. 

Tiedän, kasvatuksella on oma osansa pelkojeni kanssa. Olen sanonutkin, että isä oli voimakastahtoinen ja kasvatti meitä Herran kurissa ja nuhteessa. Saimme autoritäärisen uskonnollisen kasvatuksen isän puolelta. Isä antoi myös selkään remmillä. Minä en saanut kertaakaan selkäsaunaa. Olin senverran kiltti ja herkkä jo pienenä.

Äiti taas on ollut aina ihmisrakas. Hänellä on lisäksi ollut vahvat hermot. 

Sitten oli se nuoruuteni eristäytyneisyys, josta olen kertonut ensimmäisessä blogikirjoituksessani. Sen on täytynyt vaikuttaa. Kuten perhettämme kohdannut tragedia. 

Kuinka tässä vaiheessa elämääni pääsisin sellaiseen tasapainoon ja luottamukseen itseäni kohtaan, että pelot voisivat lieventyä. Uskon siihen, että itsensä hyväksyminen, omien heikkouksien, vajavaisuuksien hyväksyminen auttaa asiassa. Olen tärkeä ja rakas. Senverran tulee olla itserakkautta, että sen voi sanoa. Se täytyy voida sanoa itselle. 

Huomasin erään asian tiimoilta, kun jännitin todella paljon erästä tilannetta, niin kun sain sanottua, mikä mua jäi vaivaamaan siinä tilanteessa tälle henkilölle, jota olin jännittänyt, niin se jännitys kaikkosi täysin kokonaan! Hän kertoi sitten omia kokemuksiaan vielä siihen ja ymmärsi mua. Tahdon tällä sanoa sen, että se, että toinen ihminen hyväksyy sut ja ymmärtää sua, sillä on parantava ja eheyttävä vaikutus. Eihän elämässä näin käy tosin läheskään aina. Mutta näitä kokemuksia me kaikki tarvitsemme riittävän määrän ja mielellään niin, että on edes joku elämässä, jolta tälläistä tukea saa. Ja minä tunnun tarvitsevan ihan loputtomasti sitä tukea ja rohkaisua. Ihan oikeasti. Mistä se kertoo? Huonosta itsetunnosta? Jostain syvällisestä asiasta, mitä on jäänyt vaille? Voi kun osaisin sen sanoittaa.

Palaan varmasti tähän vielä myöhemminkin kirjoituksissani, sillä haluan päästä syvimpään juureen pelkojeni kanssa. 

On hyvä ja turvallista tietää, että kaikessa keskeneräisyydessämme ja vajavaisuudessamme on joku, joka rakastaa meitä ehdoitta. Joku joka tietää meidät salatuimpaan saakka. Häneltä ei ole mikään asiamme salassa. Hän tuntee meidät. 

Vaikka tarvitsemme toinen toisiamme, niin todellinen ja kestävä turva on Jeesuksessa.

Venäjän luostari matkalta Viron halki vuonna 2013.

Kirjoja

 

Pidän todella paljon kirjoista. Helsingin kirjamessut esimerkiksi on sellainen tapahtuma, joka saa minut innostumaan. Innostun kirjoista, mutta sitten en monta kertaa jaksa niitä lukea, tai luen vain vähän alusta. 

Otan satunnaisen otoksen itselläni olevia kirjoja, jotka sivuavat mielenterveyttä ja psykiatriaa. Tässä tulee sellaisia kirjoja, joita päällimmäisenä löysin kirjahyllyistä sekä komerosta. Olen kirjaesittelyissä hyödyntänyt kirjojen takaosassa olevia tietoja aina kyseisestä kirjasta. Lisäksi olen kertonut joidenkin kirjojen kohdalla omista haasteistani ja ongelmistani.

Itseoikeutetusti ensimmäisenä kirjana paksu tietoteos Psykiatria, Jouko Lönnqvist, Markus Henriksson, Mauri Marttunen, Timo Partonen ( toim. ), Duodecim, 2013, 9-10 uudistettu painos. 

Kirja on kattava kliinisen psykiatrian oppi- ja käsikirja.

Kaj Hedmanin omakohtainen kirja Paniikissa Seuranani ahdistus kertoo elämästä paniikkihäiriön, voimakkaan ahdistuksen ja rajatilakokemusten kanssa. Voin suositella kirjaa kaikille, jotka haluavat tietää, mitä on elää voimakkaiden pelkojen ja ahdistusten kanssa tai tarvitsevat vertaistukea omien pelkojensa kanssa. Itselläni esimerkiksi omat pelkoni eivät ole näin invalidisoivia kuin mitä Kaj:lla on.

Kirja on Kirjapajan kustantama ja suomenkielinen teos on vuodelta 2007.

Liken kustantama Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan Kellokosken prinsessa kertoo Anna Lappalaisen tarinan.

"Anna Svedholm sairastui nuorena skitsofreniaan ja joutui laitoshoitoon 1930- luvulla. Pian hänelle kehittyi suuruusharha: Hän kuvitteli olevansa kuninkaallinen, prinsessa. Svedholmia hoidettiin lähes kaikilla 1900- luvun mielisairaanhoidon menetelmillä - muun muassa tartuttamalla häneen malaria - mutta hänen kuninkaallinen fantasiamaailmansa vain vahvistui. Lopulta Prinsessa hyväksyttiin harhoineen, ja hänen annettiin elää erilaisena omassa maailmassaan, ainutkertaisena osana Kellokosken kyläyhteisöä. Prinsessan uskomattoman elämäntarinan ohella teos tarjoaa näkymän suomalaisen mielisairaanhoidon historiaan." 

Anna Svedholm oli omaa sukuaan Lappalainen. 

Kirja on vuodelta 2010

Epävakaan persoonallisuushäiriön hoito, Maaria Koivisto, Jan-Henry Stenberg, Heikki Nikkilä, Hasse Karlsson, Duodecim, 2009.

Tämän tietokirjan Epävakaan persoonallisuushäiriön hoidosta olen ostanut, koska mulla on aikoinaan diagnosoitu tämä persoonallisuushäiriö. Sitä ei tosin nykyään painoteta tiedoissani. 

Irti sosiaalisesta jännittämisestä, Jan-Henry Stenberg, Eero-Matti Koivisto, Salla Saiho, Satu Pihlaja, Saara Halme, Minna Helkavaara, Grigori Joffe, Matti Holi, Duodecim, 2019.

Kirja on itsehoito-opas, joka lupaa että sen avulla on mahdollista voittaa sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä pelko ja ahdistus. Olisihan se hienoa, jos itse voisin päästä vuosikymmeniä, aina nuoruudesta asti vaivaavasta sosiaalisesta jännityksestä ja pelosta. Itse olen ajatellut, että on realistista, että mä kärsin tästä mun vaivastani, joka pahimmillaan invalidisoi, koko loppuelämäni.

"Kirja pohjautuu Mielenterveystalo.fi- verkkopalvelussa kehitettyyn nettiterapiaan, joka tarjoaa nopeasti saatavilla olevaa hoitoa lieviin ja keskivaikeisiin mielenterveyden ongelmiin."

Joustava mieli Vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen ylivallasta, Arto Pietikäinen, Duodecim, 2020.

"Kirja nojautuu uusimpiin kognitiivisen käyttäytymisterapian ja hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiin, joita kirjoittaja on käyttänyt menestyksekkäästi työterveyshuollossa. Mukana kirjassa on myös lupaavimmat uudet tekniikat kuten tietoisuustaitojen harjoittelu."

Itse kävin yhtenä kesänä psykiatrian poliklinikalla HOT- ryhmässä. Joitain ajatuksia siitä oli vaikea omaksua ja ymmärtää ainakin tuolloin. Tähän kirjaan myös olisi mun hyvä paneutua.

Työuupumuksen itsehoito Kuinka kierrän karikot, Heli Nurmi, Duodecim, 2020.

"Kirjan tavoitteena on auttaa toipumaan uupumuksesta ja ennen kaikkea ennaltaehkäistä uupumuksen uusiutumista itsehoidon avulla. Kirja tarjoaa nykypäivän kiristyneessä työtahdissa psykologisen työkalupakin työssä jaksamisen tueksi. Menetelmissä painottuvat kognitiivinen ja käyttyäytymiseen vaikuttava ote sekä ratkaisukeskeinen lähestymistapa."

Mulla on aina ollut huono stressinsietokyky, mikä vaikuttaa siihen, että itse uuvun helpommin työtaakan alle. Tuolloin myös mulla usein alkaa laukata vauhdikkaammin ajatukset ja saatan toimia impulsiivisesti.

Psykopatian monet kasvot, Jari Sinkkonen, Duodecim, 2021.

"Psykopatian monet kasvot vie lukijan psykopatian vääristyneeseen maailmaan. Psykopatia on vakava persoonallisuushäiriö, joka ei sisälly diagnoosinimikkeenä mihinkään tautiluokitukseen. Ilmiötä tutkitaan aktiivisesti, etualalla ovat geneettiset ja neurobiologiset tutkimukset, mutta myös kielteisillä lapsuudenaikaisilla kokemuksilla on oma merkityksensä."

Jaksamisesta innostumiseen työssä ja elämässä, Pekka Hämäläinen, Tammi, 2001.

"Innostuminen... avaa uusia näköaloja työntekoon ja koko elämiseen. Terapeutti ja työyhteisökouluttaja Pekka Hämäläinen viittoo kirjassaan tielle kohti elämäniloa ja tekemisen meininkiä. Alkuun pääsyssä auttavat usein käytännön järjestelyt, mutta vielä tärkeämpää on löytää tervehdyttävä hiljaisuus, omat päämäärät ja sisäiset elämänarvot, sydämen ja pään voima."

Kannettava väsyy - Kantaja ei Psyykkinen sairaus sielunhoidon näkökulmasta, Samuel Pfeifer, Perussanoma Oy, 1999. 

"Psykiatri Samuel Pfeifer on Baselissa, Sveitsissä sijaitsevan Sonnenhalden psykiatrisen klinikan johtava lääkäri."

"Toivoa psyykkisten sairauksien kanssa kamppaileville"

"Uskon ja mielenterveyden suhteista on kirjoitettu yllättävän vähän. Tämä kirja rakentaa yleistajuisella tavalla siltaa kristillisen sielunhoidon ja uusimman psykiatrisen tietämyksen ja hoitokäytäntöjen välille. Tekijä esittelee aivotutkimuksen löytöjä, psykoterapian ihmiskuvaa, tavallisempien psyykkisten sairauksien syntymekanismeja ja hoitomenetelmiä sekä sielunhoidon mahdollisuuksia ja rajoja."

Alkuperäisen teoksen copyright on peräti vuodelta 1988.

Samuel Pfeifer on omistanut kirjan isälleen:

"Isälleni, joka herätti

minussa kiinnostuksen psykiatriaan

ja rakkauden heikkoihin ihmisiin"

Halusin tämän kirjan ottaa tähän, vaikka teoksen suomennoskin on yli 20 vuotta vanha, sillä muistelen kirjan olleen oikein hyvä, mitä sitä aikoinaan olen lukenut.

Kohtalona Seilin Saari, Sinikka Lehtinen, Päivä, 2007.

"Kirja perustuu tositapaukseen 1700- luvulta, mutta tarina on kuvitteellinen ja henkilöiden nimet ovat keksittyjä."

Itse haluaisin käydä joku kerta Seilin saarella. Se kiehtoo omalla karulla tavallaan.

Elokuvia

 Ajattelin koota tähän elokuvia, jotka tavalla tai toisella sivuavat mielenterveyttä. Elokuvista Heräämisiä kertoo kyllä neurologista sairautta sairastavista ihmisistä, mutta se on senverran voimakas ja vahva tulkinta sairaalamaailmasta, että otan sen tähän joukkoon mukaan. Mutta ensin Prinsessa.

Prinsessa elokuva on tositapahtumiin perustuva elokuva, joka kertoo Anna Lappalaisen tarinan. Hänelle kehittyy voimakas harha ja hän kertoo olevansa kuninkaallinen Buckinghamin palatsista. Anna eli suuren osan elämästään Kellokosken mielisairaalassa. Hän sai pääsääntöisesti vapaasti liikkua alueella ja ilahdutti ympäristöään valloittavalla persoonallaan.

Pääosissa Katja Kukkola, Krista Kosonen, Samuli Edelmann, Peter Franzen sekä Pirkka-Pekka Petelius

Ohjaus Arto Halonen

Elokuva on vuodelta 2010

The Hours Tunnit perustuu Michael Cunninghamin samannimiseen menestysromaaniin. Se kertoo kolmella eri aikakaudella eläneestä naisesta, joista yksi on kirjailija Virginia Woolf. Tarinan kolme naista kietoutuvat toisiinsa hienolla ja mielenkiintoisella tavalla.

Pääosissa Nicole Kidman, Meryl Streep sekä Julianne Moore

Ohjaus Stephen Daldry

2002

"Tohtori Malcolm Sayer on ujo ja omapäinen tutkiva lääkäri, joka haluaa käyttää kokeiluasteella olevaa lääkettä "herättääkseen" harvinaista tautia sairastavat potilaansa."

Vaikuttava elokuva, jossa upeat roolisuoritukset tekevät päänäyttelijät Robert De Niro sekä Robin Williams. Elokuvan on ohjannut Penny Marshall ja se on vuodelta 1990.

An American Crime on järkyttävä tositarina yksinhuoltajaäidistä, jonka huostaan jätetään siskokset. Naisen psyyke alkaa horjua ja hän suuntaa aggressionsa toiseen siskoksista. Pääosissa Ellen Page ja Catherine Keener. Elokuvan on ohjannut Tommy O´Haver ja se on vuodelta 2007.

Enkelin kosketus on vuodelta 1990. Se perustuu Janet Framen omaelämänkerralliseen romaanitrilogiaan. Hänen lapsuuttaan varjostavat lukuisat tragediat. Aikuisena hän joutuu väärän skitsofrenia diagnoosinsa vuoksi mielisairaalaan. Janet alkaa kirjoittamaan ja se johtaa lopulta hänen tiensä vapauteen. Elokuvan pääosaa esittää Kerry Fox ja sen on ohjannut Jane Campion. Elokuva on Uusi-Seelanti, Australia, UK sekä USA tuotantoa ja se on valmistunut vuonna 1990.

"Todellisiin tapahtumiin perustuvassa elokuvassa kunnianhimoinen tohtori Carl Jung ( Michael Fassbender ) ottaa potilaakseen epätasapainoisen, mutta vaarallisen kauniin Sabina Spielreinin ( Keira Knightley ). Jung tarttuu mahdottomaan haasteeseen aseenaan kuuluisan Sigmund Freudin ( Viggo Mortensen ) kumouksellinen menetelmä. Zurichiin ja Wieniin ennen ensimmäistä maailmansotaa sijoittuva tarina sukeltaa syvälle ihmismielen ja seksuaalisuuden syövereihin pitäen katsojat viileän älykkäässä otteessaan." 

Elokuvan on ohjannut David Cronenberg ja se on vuodelta 2011.

Vuorovetten prinssi on tullut televisiosta jo 1990- luvulla. Tässä elokuvan esittelyä vuoden 1996 päiväkirjastani. Elokuva on vuodelta 1991.

 

Jari Halosen Aleksis Kiven elämä elokuvan kävin aikoinaan katsomassa leffateatterissa. 

"Aleksis Kiven elämä on karun villi ja humoristinen kuvaus ajasta, jolloin Suomi otti ensimmäisiä askeleitaan kohti itsenäisyyttä ja ensimmäisestä suomenkielisestä kirjailijasta, Aleksis Kivestä, joka parantaakseen kansansa oloja kirjoitti sille identiteetin ja itsetunnon."

Pääosaa esittää Marko Tiusanen

Ohjaus Jari Halonen

2001

Seraphine on Martin Provostin ohjaama ranskalais-belgialainen elokuva vuodelta 2008. 

"Seraphinen intensiivinen, hurmioitunut tyyli on kuin ilotulitus luonnon kunniaksi. Seraphine maalasi osan töistään uskonnollisen vimman vallassa, eikä hänen mielentilansa aina ollut kaikkein vakaimpia."

Tykkäsin elokuvasta. Todella kauniita varsinkin lehtimaalaukset. Mielenkiintoinen kuvaus upeasta taiteilijasta.

Pääosissa Yolande Moreau ja Ulrich Tukur

Ohjaus Martin Provost

2008

Seuraavaan listaan elokuvia, joita itselläni ei ole, joten joutuisin ottamaan netistä niihin kuvat ja en tiedä, kuinka sallittua se on näin julkisessa blogissa, joten mainitsen vain elokuvat. Paitsi että Vuosi nuoruudestani ja Seraphine elokuvista mulla löytyy elokuvaliput päiväkirjoistani. Taisinpa käydä Melancholiankin katsomassa leffateatterissa, kun se pyöri siellä.

Yksi lensi yli käenpesän

Vuosi nuoruudestani

Kaunis mieli

Me kaksi ja Irene

Melancholia

Black Swan

Loving Vincent

Yö on hellä elokuva vuodelta 1962 ja minisarja 1980- luvulta

Jos sinulle, lukijani, tulee mieleen mielenterveyteen, psykiatriaan, liittyviä elokuvia, niin kerro ihmeessä. Mielelläni lisäisin niitä tähän.