Aika

Aikaa mitataan ja on mitattu jo useamman vuosisadan ajan kellolla. 

https://historianet.fi/tekniikka/keksinnot/kello-teki-ajasta-kauppatavaraa

Nytkin kuulen työpöytäni yläpuolella tätä kirjoittaessa kellon raksuttavan. Pidän sen äänestä. Se on jotenkin rauhoittavaa.

Kun miettii ihmiselämää, niin onhan se kuin tuulen henkäys, kuten Raamattu sanoo. Varsinkin ikuisuusnäkökulmasta "Yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä." Kaiken Luoja, Jumala, joka loi taivaan ja maan, asetti myös auringon osoittamaan päivää ja kuun yötä.

Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala asetti ne taivaanvahvuuteen valaisemaan maata ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä." (1. Moos. 1:16–18, KR38)

Kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa. Ja 

Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Kuinka lohdullista. Jumala, joka on luonut meidät, hallitsee aikaa.

Sinä olet aina ollut, Sinä olet aina oleva, Sinä olet ensimmäinen ja viimeinen.

Omaa elämää miettiessä muistaa lapsuuden kulta-ajan, nuoruuden vaikeudet ja sen, kuinka eristäydyin muista. Vuosi 1988 oli nuoruudessani positiivinen vuosi; hankin piilolinssit ja aloin käyttää meikkiä ja huomasin olevani ihan viehättävä, joka lisäsi itsetuntoani. Kirjoitin keväällä 1988 myös ylioppilaaksi ja syksyllä aloitin koulunkäyntiavustajana ja siitä työstä tykkäsin tuolloin tosi paljon.

Kuitenkin teinivuosien eristäytyneisyys jätti minuun oman leimansa. Piinaavan pääntutinapelon, josta kärsin vieläkin.

Aika kultaa muistot, ainakin monet niistä. Vaikkakin päiväkirjoja lukiessa huomaa, että on kipuillut monien ahdistusten kanssa vuosien varrella.

Hyppään nuoruudesta jo tähän päivään. Olen saanut olla reilun 21 vuotta naimisissa rakkaan aviopuolisoni kanssa. Mutta kuten olen kertonut, se ei ole poistanut kaikkia ongelmiani eikä toinen ihminen niin voikaan tehdä. Avioliitto on kuitenkin tuonut yksinäisyyteen ratkaisevaa helpotusta, samoin mieheni ehdoton rakkaus minuun on ollut hoitavaa. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Meillä jokaisella on tietty, määrätty aika täällä maan päällä. Jokainen päivä on lahja. Mikään aika ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Aika menee koko ajan eteenpäin. Vaikka tuntuisi, että samanlaiset päivät seuraavat toisiaan aina välillä, niin tosiasiassa jokainen päivä on uniikki päivänsä. Harvemmin sitä niin ajattelee arjen keskellä.

Jokainen hetki on tässä ja nyt. Jo sekunnin päästä se on historiaa. Aika on ihmeellinen. Päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet vierivät. Ja väkisinkin vanhenee. On kuitenkin lohdullista, että kun minä vanhenen vuodella, niin saman verran vanhenevat ystävätkin.

Tänä vuonna 2026

 

Krooninen pelko

 Sosiaalinen jännittäminen ja erilaiset pelot ovat hallinneet elämääni ihan sieltä nuoruudesta lähtien. Toki olen saanut elää rohkeita ja pelottomiakin aikoja ja hetkiä. Nyt taas on tuntunut, että pelot ovat jälleen saaneet minusta enemmän vallan. Myönnän, siihen vaikuttaa ihan sekin, että olen ollut niin paljon kotosalla. Sitä vaan pitäisi jaksaa mennä ja altistaa itseään erilaisille sosiaalisille tilanteille ja epävarmuudelle siitä, meneekö kaikki niin kuin toivoo. Oman lisänsä toi aripiprazolin nosto. Onneksi eilen sitten vihdoin olin ensimmäisen päivän 10mg:lla 15mg:n sijasta. Tein itse tämän päätöksen laskea annos entiseen. Toki soitin asiasta hoitajalle, joka sanoi laittavansa siitä viestiä lääkärille.

Eristäytyminen lisää pelkoja ja pelkotiloja hyvinkin tehokkaasti kenellä tahansa, saati sitten tällaisen jännittäjän ja ihmispelkoisen kohdalla.

Tulikin mieleeni, että toivoisin sen Keinoja ahdistukseen- kurssin jo alkavan. Sanoin tästä hoitajallekin. Hän ei osannut tarkkaan sanoa, milloin se alkaisi, sillä siinä pitää olla osallistujia tietty määrä.

Niin, milloin pelkään ja jännitän muita ihmisiä, milloin epäonnistumisia, toisen ihmisen moitteita ja haukkumista. Pelkojen taustalla on häpeä. Häpeä siitä, mitä muut minusta ajattelevat, kun näkevät minun olevan peloissani tai jännittävän. Itse pelko ja jännitys on niin epämiellyttävä tunnetila ja sitä kun jatkuu päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, niin kai sitä voinee nimittää jo ihan krooniseksi peloksi.

"Sosiaalisten tilanteiden pelko alkaa lapsuudessa vähitellen. Keskimääräinen sairastumisikä on 15 vuotta. Pelkotila ei juuri ala enää 25 ikävuoden jälkeen. Siksi koulujen ja oppilaitosten terveydenhoitojärjestelmät ovat tärkeitä tämän ongelman havaitsemisessa ja hoidossa. Tila on varsin tavallinen. Sitä on 10-15 %:lla väestöstä."

https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/kahvikuppineuroosi-eli-sosiaalisten-tilanteiden-pelko/

 Sillä, että tuntee pelkoa, on ollut varsinkin aikoinaan eloonjäämisen kannalta iso merkitys. Ja nykyäänkin, on tervettä ja luonnollista pelätä vaaratilanteissa.

Voisiko siis pelkoa huijata? Mikä on pelon anatomia? Ainakin syväänhengittely rauhoittaa, veri alkaa kiertämään ja sydämen syke rauhoittuu. 

Ja kyllä. Pelolla on anatomia. 

https://mielenihmeet.fi/pelon-anatomia-fysiologiset-ja-psykologiset-alkuperat/

Entä pelkäänkö jonkun toisen pelkoja? Itselleni tuli mieleen heti kasvatus, että se on tehnyt minusta näin pelokkaan. Pelko on myös aina ollut tehokas hallintamuoto.

https://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/kenen-pelkoja-pelkaat/

"Omien pelkojen ja niiden syiden tutkiskelu kannattaa. Jotkin maailman kauneimmista asioista seuraavat pelkojen voittamisesta."

Ja minähän aion pureutua jatkossakin omiin pelkoihini ja niiden juurisyihin, mistä ne kumpuavat.

Elämästä - Inhimillisyydestä

 Jäin miettimään ylipäätään elämää ja meitä ihmisiä sekä tätä maailmaa, kuinka olemme erilaisia ja kuitenkin samanlaisia, samanarvoisia. Voinko minä määritellä toisen puolesta, mikä on vaikkapa oikea tai väärä tapa uskoa tai toisen poliittista kantaa. Jokainen perustaa uskonsa tai uskonnottomuutensa niistä lähtökohdista, missä elää, kotoa, omasta kulttuurista sekä keiden kanssa viettää aikaansa. Niin, ja mihin sydämensä kiinnittää.

En enää tässä iässä ajattele kaikista asioista niin mustavalkoisesti ja ehdottomasti vaan asioilla on eri sävyjä ja kerrostumia. Jotkin perustavaalaatua olevat asiat ovat edelleen itselleni kuitenkin sen verran tärkeitä, kuten usko Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä sekä siihen, että Hän nousi kuolleista ja Hän elää tässä ja nyt, minun sydämessäni. Niinkuin eräs yhtye laulaakin "Jeesus on Kingi, siitä en tingi!" Kysymys lieneekin siinä, kuinka usko tulee minussa esiin muille. En halua tuputtaa, mutta en myöskään laittaa kynttilääni vakan alle. Haluan kunnioittaa jokaisen vapautta valita uskonsa tai uskonnottomuutensa tai poliittiset kantansa.

Arvot. Ne ovat itselleni tärkeitä ja niistä rakkaus on se suurin; rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Jokaisella meistä on suunnaton ihmisarvo jo ihan lähtökohtaisesti. Tästä syystä minulle on tärkeää pyrkiä kunnioittamaan kaikkia ihmisiä.

Ihminen on inhimillinen ja tekee virheitä. Ja kyllähän niitä virheitä on todellakin tullut tehtyä jos jonkinlaisia. Ja jos joku ihminen näkisi sisimpääni, niin siellä ei kaikki olisikaan niin puhtoista, vaan likaista ja paikoin iljettävää. Onkin tärkeää, että meillä on jonkinlainen moraalikompassi. Ajatuksia tulee ja menee, mutta se onkin tärkeää, mihin niistä sydämensä kiinnittää. 

Teot. Kunpa ne voisivatkin heijastaa omia arvoja ja rakkautta. 

Inhimillisyyden suurin mittari on rakkaus, johon kuuluu anteeksiantaminen ja -pyytäminen. Tässä raadollisessa maailmassa, jossa elämme, vaikkapa anteeksiantaminen voi olla koko elämän mittainen prosessi. Ajatellaan vaikka sellaisia kauheuksia kuin holokausti, ylipäätään murhat, henkinen ja fyysinen väkivalta, insesti, raiskaukset, petokset... luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, niin paha ihminen paikoin on. Meidän tehtävämme on kuitenkin pyrkiä valitsemaan hyvä.

Ennen kaikkea se, kuinka suhtaudumme kaikkein vähäosaisimpiin ja kurjimpiin lähimmäisiimme, kertoo meidän arvoistamme paljon.

Minua puhuttelee Viktor Hugon Kurjat, kuinka siinä anteeksianto muuttaa rikollisen Jean Valjeanin elämän, kun piispa Myriel ottaa hänet avosylin vastaan ja antaa anteeksi, vaikka Jean Valjean varastaa hänen arvotavaroitaan.

Saakoon siis rakkaus olla johtotähtenämme niin itseämme kuin toisiamme kohtaan, aina. Omassa voimassamme emme siihen pysty, mutta Hänen voimassaan, vajavaisina ihmisinä.

Unelias Helsingissä

 

Nukuin pitkät iltaunet, kun silmät vaan painuivat kiinni ja heräsin tosi väsyneenä. Nyt vähän siitä virkistynyt, mutta vain vähän.

On todella epämukavaa olla niin väsynyt, että silmät meinaa painua koko ajan umpeen tai muuten vaan on ihan sumussa.

Mun väsymykseni täytyy johtua aripiprazolista, sen aloitusoireista. Toki siinä samalla kenties siitä, että heräilen aina niin aikaisin lähes poikkeuksetta joka aamu ja jään siitä sitten monta kertaa valvomaan.

Liitän tähän aripiprazolin haittavaikutukset. Itsellänihän tuota lääkettä nostettiin 5mg eli nykyinen annokseni on 15mg, jota olen kohta käyttänyt kaksi viikkoa.

https://laakeinfo.fi/documents/226875

Sitten taas mulla ei ole koko aikaa väsymys niin pahana. Esimerkiksi toissapäivä oli hyvä päivä. Väsymyksen lisäksi mulla on haittavaikutuksina näön heikkeneminen ja sumeneminen ja eilen oli vapinaa.

Hoitajan soittoaika on vasta noin kolmen viikon kuluttua. Tänäänkin soitin hänelle ja mainitsin samalla näistä haittavaikutuksista. En mä tiedä, jaksanko mä kuukautta kärvistellä haittavaikutusten kanssa, jos ne eivät hellitä.

Huomenna tapaan siis ystäväni keskustassa. Se on ihan mukavaa, kun tämän päiväinen meno peruuntui ja näin ollen oon ollut kotona koko päivän.

Amy Grantin joululevy The Christmas Collection on kuulumassa.

Haluaisin myös innostusta eri asioihin ja tekemisiin. Välillä jotain ihan muuta kuin olla tässä tietokoneen äärellä.

Väsyttää. En haluaisi vielä nukkumaan, kun joku aika sitten vasta heräsin iltaunilta.

Sen verran vielä aripiprazolista, että 10mg on ollut mulle sellainen annostus, jossa ei ole ollut pahoja haittavaikutuksia. Sitä en millään muista, oliko mulla silloin, kun aloitettiin 10mg, minkälaisia sivuvaikutuksia.

"When I am worried and I can´t sleep 

I count my blessings instead of sheep

And I fall asleep counting my blessings."

Kuurupiiloa

 

Minä huhtikuussa 2018

Kello alkaa olla jo paljon, yli puoli yhdentoista illalla. En haluaisi ihan vielä mennä nukkumaan.

Tällä kertaa minulla on kuulumassa Johanna Kurkelan Joulun Lauluja.

"Minulla on pieni kivi, joka painaa rinnassa ... 

Pimeitä päiviä on pitkä rivi, saanko ne pois nukkua."

Menen suoraan asiaan. Minua pelottaa ja jännittää. Huominen ja osa loppuviikkoa. Miksi en osaa vaan rentoutua ja ottaa asioita lungnimmin. Jumitun niin helposti siihen olotilaani, mikä mulla kulloinkin on. Mitähän ahdistuksenhallintakurssi tuo tällä kertaa? Siis se ei ole vielä alkanut, mutta toivon keinoja näihin olotiloihini.

Minulla on käynyt jo mielessä perua huominen meno. Sanoisin, että en ole kunnossa. Enhän täysin olekaan. Olen ainakin osittain edelleen toipilas.

Helene Scherfbeckin Toipilas Ateneumin taidemuseossa

Kuu on noussut ja näkyy puiden takaa olohuoneen ikkunasta. Olo vähän helpottui, mutta silti perhosia on vatsassa. 

Kuinka moni Suomen maassammekin kärsii tällaisista peloista ja jännityksistä kuin minä. Tiedän, että heitä on melko paljon. Ja osalla on vieläkin voimakkaampia pelkotiloja kuin mitä itselläni on. Tuli mieleeni Kaj Hedman ja hänen kirjansa Paniikissa. Hänestä on myös ollut lehtikirjoituskin, vaan olikohan se Hesarissa maksumuurin takana... Maksumuurin takanahan tuo Hesarin juttu oli. Otan sen sijaan 10 vuotta vanhan jutun ET- lehdestä tähän

https://www.etlehti.fi/artikkeli/ihmiset/paniikkihairiota-sairastava-kaj-hedman-paasisinpa-vaimon-kanssa-prismaan

Huomenna ei tarvitse mennä suihkuun, niin voi sen puolesta vaikka nukkua vähän pidempään. Edellyttäen, että mulla unta riittää ja maltan nukkua. Unettomuus/huonounisuus kuuluu myös aripiprazolin haittavaikutuksiin alussa. Niin ja tänään minulla oli vapinaa ja se on monen muun haittavaikutuksen lisäksi aripiprazolissa. Voisi siis ajatella, että tavallista suurempi jännitys voisi liittyä myös näihin haittavaikutuksiin.

Minulla ei ole nyt mitään sellaista itselle innostavaa ja mukavaa odotettavaa, tekemistä tai tapaamisia tms. Tosin yhden ystävän tapaan ylihuomenna. Menemme kahvilaan.

Ehkä olemiseni ei olekaan nyt niin "kuurupiiloa" ja tarvetta piiloutua muilta tai muuten itselle epämukavista tilanteista. 

Jännitys ja pelot vievät paljon energiaa. Yksinkertaisesti ne ovat kuluttavia ja pahimmillaan invalidisoivia.

Helpottaisiko oloani, jos kertoisin huomisille ihmisille tai jollekulle heistä, että mua on jännittänyt etukäteen ja olen kova jännittämään. Toisaalta olen ajatellut monien sen jo tietävänkin. Kirjoitanhan tätä blogianikin niin avoimesti; jaan usein somen eri kanavissa aina kulloistakin julkaisua, jonka olen kirjoittanut.

Toivoisin niin voivani parantua näistä peloistani. Realistista tosin on, että ne ovat seuranani hamaan vanhuuteen, sillä olen kärsinyt näistä niin monta vuosikymmentä aina sieltä 1980-luvulta.

"Vain sille, jolla on haavat sydämessä, antaa toivoa ojentunut käsi, jossa on arvet."

Maalaus Ateneumissa

Tuokiokuvia

 

"Once more you open the door ... my heart will go on ..."

Tämä päivä on ollut pitkälti aika karsea väsymyksen osalta. Heräsin taas niin aikaisin. Aripiprazolin aloitusoireilla voi olla myös oma vaikutuksensa. Nyt ei ole niin paljoa väsyttänyt, varmaan sen jälkeen kun mieheni tuli kotiin ja lisäksi toi suklaata ja karjalanpiirakoita.

Tässä tietokoneella on tullut oltua taas lähes koko päivä. Kastelin kasvit kyllä ja sain käytyä pesemässä hiukset.

Jossain vaiheessa aamua nukuin horrosmaista unta.

Sain myös tehtyä tämän viikon Terveyskylän digitaalisen painonhallintapolun tehtäväosion.

Välillä olo käy levottomaksi ja katson työpöytäni laatikkoa - turvasuunnitelmaa... Olo on, että haluaisin soittaa jollekin, vaan en tiedä kenelle. Hoitajalle en viitsi soittaa, että en vaivaa häntä. Ymmärsin, että ensin on hyvä käydä läpi muita keinoja, ennen kuin alkaa soittamaan ammattiauttajille - no mä sanon tähän sen verran, että riippuen olosta. Joskus voi soittaa vaikka lähes heti, jos olo on sellainen.

Olotila menee kuitenkin ohitse. Piristää kun mieheni tulee kotiin.

Lapsuuden leikit paperinukeilla. Kävin kurkkaamassa huuto.netissä olisiko siellä kivoja paperinukkeja myynnissä ja juutuin katsomaan ja selaamaan joitain vanhoja lehtiä. Eipä se muuta tarvinnutkaan, kun halusin kaivaa esille kuvat joistain lapsuuden Apu- lehden paperinukeista.

                             

                                                                                                                                   

Olohuoneen kasveja ja kukkia 2025

"La la la la Life Goes On!"

Olen eläkkeellä - Olenko siis tuottamaton yksilö?

 Niin, olen työkyvyttömyyseläkkeellä, jolle pääsin vuoden 2025 alusta ja josta olen todella kiitollinen. Silti itseänikin välillä takaraivossa kaivertaa se olettamus, että kuuluisi olla tuottava yksilö tälle yhteiskunnalle. Siis omalla työllään tulla toimeen. Olen kyllä vuosien varrella ihan teinistä saakka tehnyt jotain työtä ja ollut välillä työttömänä. Työhistoriani onkin sellainen omanlaisensa tilkkutäkki ammatillista koulutusta ja eri työpaikkoja toimistotöistä koulunkäyntiavustajaksi aina lastenhoitohommiin päiväkodeissa sekä lasten kotona. Työkyvyttömyyseläkkeellä olen tehnyt pienimuotoista keikkatyötä sekä vapaaehtoistyötä.

Ammatiltani olen yo-merkonomi, koulunkäyntiavustaja sekä lähihoitaja.

Tässä joku vuosi sitten tekemäni cv koulutuksistani ja työpaikoistani:

Olen kertonut eri blogikirjoituksissani haasteistani kouluissa sekä työpaikoilla. Paikoin voimakkaat sosiaaliset jännitys- ja pelkotilat ovat vieneet ja vievät voimavarojani samoin kuin matala stressinsietokyky.

Mielenterveyden syistä eläkkeellä olevia on Suomessa todella paljon ja nuorten osuus on tässä ryhmässä suuri.

https://www.ilmarinen.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2025/mielenterveyssyista-paadyttiin-tyokyvyttomyyselakkeelle-keskimaarin-44-vuotiaana/

Masennus on nuorten alle 30-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeiden suurin syy

https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/masennus-nuorten-aikuisten-tyokyvyttomyyselakkeiden-yleisin-syy/

On selvä, että tarvitsemme riittävästi työkykyisiä ihmisiä töihin. Oma kysymyksensä on sitten työttömyys ja se, kuinka töitä on ylipäätään tarjolla.

Haluan niin tässä kirjoituksessani kuin blogissani pitää esillä ja korostaa jokaisen ainutlaatuista arvoa ihmisenä pystyi hän sitten työntekoon tai ei. Työnteko on tärkeä osa monen ihmisen identiteettiä, sillä itse ajattelen kyllä myös vahvasti, että terve ihminen on luotu työtekoon ja ansaitsemaan oma elantonsa. Siitä saa sitä paitsi hyvän mielen, kun pystyy tulemaan omillaan toimeen.

Mutta entä me heikompiosaiset, monet vammaiset ja mielenterveysongelmaiset, alkoholistit tai muuten työkyvyttömät. On sanottu, että hyvinvointiyhteiskunnan mittarina voidaan pitää sitä, kuinka hyvin se pystyy pitämään huolta heikompiosaisistaan. Olen samaa mieltä. 

Me kaikki tarvitsemme sitä, että olemme arvostettuja, oli tilanteemme sitten mikä tahansa.

Jätän tähän lopuksi Jukka Sariolan ajatuksen:

"Kelpaako vain terve ja tehokas ihminen tämän päivän yhteiskunnalle? Jos siihen pyritään, ajaudutaan mahdottomuuteen, sillä epätäydellisyys on olennainen osa ihmiselämää."

Hauras mieli

Mitä olen, kun en jaksakaan tai pystykään siihen, mitä haluaisin. Toive siitä, että "Pystyn mihin vaan vain haluan!" ( toki tietyissä rajoissa ) ei enää pidäkään paikkaansa. Tai sitten se muuttaa muotoaan. Pitää löytää arvonsa muulla lailla kuin aina tekemisen kautta. Olla arvokas ihan omana itsenään ilman mitään vaatimuksia. Voisinko ja osaisinko suoda sen myös itselleni. Toki pystyn edelleen tekemään moniakin asioita. Mutta oman rajallisuuden myöntäminen - ja siihen lisättynä sekin, että elämä on luopumista varsinkin monesta ulkoisesta asiasta. 

Minä Rikki- kun mieli särkyy näyttelyssä 2022

Mietin sitä, että siitä olen iloinen, että olen oppinut monesti olemaan kiitollinen hyvinkin pienistä asioista ja näkemään ehkä juuri sitä kauneutta kaiken haurauden keskellä. 

Tänään on jälleen sellainen päivä, jossa olen joutunut huomaamaan, kuinka rajallinen olenkaan. 

Kerroin aiemmin, että mulla lisättiin aripiprazolia pieni annos. Siinä sivuoireina on mulla ollut paikoin voimakas väsymys sekä viime viikolla oli silmien sumentuminen. Luulin aluksi, että se johtui näön huononemisesta, mutta sitten tajusin, että tästä lääkkeen nostosta se mitä ilmeisimmin johtuu. 

Lääkkeiden sivuoireet voivat alkuun todellakin ikävimmillään aiheuttaa vaikkapa sitä, että joutuu pitämään sairauslomaa tai perumaan keikan, niin kuin minä päädyin tekemään. Pienimuotoinen keikkatyöni on kuitenkin sen verran vastuullista, että siinä on oltava skarppina.

Muutenkin koen, että en jaksa olla niin reipas joissain asioissa, missä vaikkapa viime vuonna olin reippaampi. Tai ainakin muistikuvani ja facebook- päivitykseni viime vuodelta antavat niin ymmärtää. Mun on siis pakko mennä omien voimien mukaan.

Olemme kaikki arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme, olimme sitten vahvoja tai heikkoja. Olet, ja olen hyvä juuri tällaisena kuin olen, heikkona ja hauraana sekä toisia tarvitsevana. Kaiken keskellä on hyvä muistaa ja luottaa siihen, että niitä päiviä myös tulee, jolloin saa iloita elämän keveydestä, eikä elämä ja oma olemus tunnu niin väsyneeltä ja raskaalta.

Isä

 Haluan omistaa kokonaisen blogikirjoituksen isälleni.

Isäni syntyi perheeseen, jossa hänellä oli isoveli sekä lapsena menehtynyt sisko. En ole suoraan sanoen osannut pysähtyä edes ajattelemaan, kuinka tämä siskon menetys on vaikuttanut isääni. Isäni oli aikansa kasvatti ja näistä asioista ei juurikaan puhuttu lapsuudenkodissamme. Isän isääni, ukkiamme, meistä sisaruksistamme ei ehtinyt kukaan nähdä, sillä hän kuoli jo 1950-luvulla. Isän äiti, mummomme, oli isän tavoin hyvin voimakastahtoinen persoona. Lisäksi mummolla on ollut jonkin sortin luulosairautta. Olen kertonut ensimmäisessä blogikirjoituksessani, kuinka hän asui meillä, kun me lapset olimme pieniä ja äidille hän oli paikoin todella ilkeä. Äiti on tosin kertonut, että he saivat sovittua kaikki asiat ennen mummon kuolemaa.

Isäni oli siis voimakastahtoinen persoona ja saimme autoritäärisen uskonnollisen kasvatuksen. Hän oli hyvin periksiantamaton. Ei- sana oli paljon kotona käytössä. Ei saanut tehdä sitä, tätä tai tuota. Isä ei luottanut myöskään veljiini, että olisi vaikka antanut joskus auton lainaksi. 

Olen paljon joutunut miettimään vuosien varrella sitä, kuinka isän kasvatusmetodit ja käyttäytyminen on vaikuttanut meihin lapsiin.

Isän kanssa tuli riitaa meillä kaikilla. Hän vaan oli sen verran ehdoton kannoissaan ja mielipiteissään.

Mielipiteistä puheenollen, isä kirjoitti paljon paikallislehteen ja otti kantaa asioihin omintakeisella tavallaan. Olipa hän joku kerta SDP:n ehdokkaana kuntavaaleissakin. Mulla pitäisi olla pieni mainos isästä noista vaaleista, jonka voisin liittää tähän.

Lapsuudessamme kaikki muut sisarukset saivat myös remmistä selkään, paitsi minä, joka olin kaksoisveljeni kanssa nuorin ja kenties herkin jo tuolloin. 

Isälläni oli reuma sekä hän oli lisäksi nuorena keuhkotautiparantolassa ennen naimisiinmenoa. Noista käynneistä parantolassa on tallessa pieni vihkokin, jota isä on kirjoittanut päiväkirjanomaisesti. 

Reuman takia isällä oli pääsääntöisesti kasvisruokavalio. Herättyään aamuisin hän myös hieroi itseään. Sitäkään en ole paljoa ajatellut, että reuman on täytynyt vaikuttaa isään myös psyykkisesti.

Isä oli kova urheilemaan oli vuodenaika mikä tahansa. Hän kävi veteraanikisoissa ja voitti niistä paljon mitaleja palkinnoksi. Välillä olen ajatellut, että kunnioittaisin isäni muistoa sillä, että pitäisin myös itse omasta kunnostani hyvää huolta. Mutta tämä on vaan jäänyt. Nuorena kyllä minäkin harrastin liikuntaa ja isän kanssa joskus saatoin olla lenkillä. Nykyään minusta on tullut niin mukavuudenhaluinen, että liikunta on jäänyt todella vähäiseksi. 

Isäni oli ammatiltaan metallijyrsijä ja teki monta vuosikymmentä Enso-Gutzeitilla Lypsyniemellä työtä ennen jäätyään ansaitulle varhaiseläkkeelle. Tuon ajan mukaisesti isä oppi työnsä työpaikalla. En tiedä ollenkaan, oliko heillä edes mitään koulutuksia noihin aikoihin metallijyrsijän ammattiin. 

Muutenkin isä oli vielä eläkkeellä ollessaankin hyvin työteliäs; kävi puumetsässä, teki puutöitä kotona, alustassa verstastöitä sekä kalasti, pihatöitä unohtamatta.

Isän ansioksi on myös mainittava, että hän piti taloudesta hyvän huolen. 

Hyviä keskusteluja myös syntyi välillä isän kanssa.

Eläkepäivinään isä kävi pitämässä Raamattupiiriä muille vanhuksille. Muutenkin hengelliset asiat olivat hänelle tärkeitä, sillä olihan isä äidin tavoin uskossa.

Vaikka monta väittelyä ja riitaa tulikin isän kanssa, niin isä oli ja on minun isäni, josta olen samalla nykyisin kovin kiitollinen.

Isä jouluna 1998 pitämässä puhetta. Hänellä oli tapana pitää sellainen joka joulu.

Arkikuva isästä ja äidistä kesällä 1991

Harvinainen kuva isästä, jossa hän nauraa noin leveästi, kun täytti 60-vuotta

Vahvuuksiani

Minun sanottiin pitkään olevan ujo ja arka ihan pienestä pitäen. Ja tottahan se onkin. Silti se, kuinka meitä määritetään, sitä alkaa helposti toistamaan. Ujous ja arkuus useimmiten mielletään heikkoihin luonteenpiirteisiin. Tai näin mä olen sen aina tulkinnut. Tämä meidän Suomenkin yhteiskunta arvostaa reippautta ja ulospäinsuuntautuneisuutta, vaikka suomalaisetkin mielletään ulkomailta katsottuna usein ujoiksi ja hiljaisiksi. Eihän tätä voi yleistää, mutta noin niin kuin pääpiirteittäin.

Ajattelin tähän blogikirjoitukseeni kirjoittaa vahvuuksistani, kuinka ne itse koen ja olen kokenut.

Ala-asteella joskus 3. luokalla muistan olleeni reippaampi. Ja vaikka ala-asteaika oli pääsääntöisesti lapsuuden kulta-aikaa, niin olin tuolloin enemmän ujo kuin ulospäinsuuntautunut.

Minä vuonna 1979

Ehkä yksi vahvuus ylitse muiden mulla on päättäväisyys sekä periksiantamattomuus. Jos olen jotain päättänyt, niin menen sitä kohden rohkeasti ja päättäväisesti. Ja rohkeus ei tässä tarkoita, etteikö jännittäisi eri tilanteet, sillä kuten blogiani lukeneet ovat huomanneet, olen sosiaalisten tilanteiden jännitysten mestari - ja silti olen mennyt ja tehnyt asioita, peloista huolimatta.

Rohkeus tehdä asioita peloista huolimatta on siis yksi suuri vahvuuteni. Tätä en tosin aina jaksa, sillä se vie multa tavallista enemmän voimavaroja.

Pitkään pidin yhtenä vahvuutena ulkonäköäni sen jälkeen, kun sain piilolinssit ja aloin meikata. Se toi itseluottamusta.

Kevättalvella 1994

Toisten auttamista pidän myös yhtenä vahvuutenani. Minulla on halu auttaa muita, kun huomaan sellaisen kohteen tai tilanteen, missä voisin olla avuksi. Toki omien voimieni mukaan.

Kun mainitsin ujoudesta ja arkuudesta, niin siihen usein liittyy herkkyys ja herkkyys on myös yksi vahvuuteni. Toki sen kääntöpuoli on haavoittuvaisuus.

Tähän perään lisäisin aitouden. Olen käsittääkseni melko aito ja pyrin hyväksymään jokaisen sellaisena kuin hän on.

Kyky olla läsnä. Tätä tarvitaan paljon varsinkin keikkatöissä lasten parissa.

Leikkimielisyyttä en ole myöskään menettänyt. Pidän paperinukkejen keräilystä ja pystyn oikein hyvin heittäytymään lasten kanssa leikkimään, olemalla kuitenkin aikuinen siinä tilanteessa.

Olin ihan unohtaa. Vahvuuksiin voisi myös laittaa sen, että huomaan helposti kauneutta pienistä asioista tai jopa ränsistyneistä vanhoista taloista ja rakennuksista.

Näin sitä löysin itsestäni monta vahvuutta. 

"Meille on tuttua, miten me kaikki puhkeamme kukkaan sellaisen ihmisen lähellä, joka näkee meissä olevan hyvän ja osaa houkutella esiin parhaan meistä. Ja tiedämme, miten me kaikki kuihdumme sellaisen ihmisen lähellä, joka koko ajan löytää meistä vikoja."

- Desmond Tutu -

Aurora

 Mitä kirjoittaa Auroran sairaalasta? Siitä saisi vaikka kuinka pitkän tarinan historiikkeineen. Oma sairaalahistoriani keskittyy siihen, että olen ollut siellä päivystyksessä yötä ja myös viimemmäksi osastolla turvavuorokauden verran. Siitä olen kertonut viime kuussa Yö osastolla blogikirjoituksessani:

https://newdaymy.blogspot.com/2026/08/yo-osastolla.html

Tässä reilu neljä vuotta sitten kirjoitettu kirjoitus Itsetuhoisuutta ja sairaalakäyntejä, jossa kerron myös mm Hesperian sairaalassa olosta:

https://newdaymy.blogspot.com/2022/05/itsetuhoisuutta-ja-sairaalakaynteja.html

Auroran päiväsairaala tuli tutuksi vuonna 2018, josta alla oleva kuva tuolta ajalta.

Ennen päiväsairaalan n. kahden viikon jaksoa olin Aurorassa siinä keltaisessa yksikerroksisessa rakennuksessa pari yötä. Tuolloin siinä täytyi olla Ensihoidon osasto. Tuo aika oli poikkeavan itsetuhoista aikaa itselläni. Olin saanut myös hiljattain uuden diagnoosin skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö/psykoosipiirteinen persoonallisuus, jota mun oli aluksi vaikea hyväksyä. Olen siitä kirjoittanut päiväkirjaani tuona syksynä juuri ennen osastolle pääsyä:

"Kuinka käyttäytyy skitsotyyppisen persoonallisuushäiriön/psykoosipiirteisen persoonallisuushäiriön saanut ihminen? jolla samalla diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö? Mulla siis ne molemmat. Pitäisikö mun siis käyttäytyä vielä pimeämmin? Aikamoinen valta psykiatreilla, kun voivat laittaa ihmisiin stigmoja. Kuinka diagnosointi auttaa? ymmärtämään omaa käyttäytymistä etc. MUTTA voiko se tehdä ihmisestä sairaamman?"

Myöhemmin olen tullut suhteellisen sinuiksi tämän diagnoosini kanssa ja ymmärtänyt, että sen tarkoitus on auttaa minua samalla myös ymmärtämään itseäni ja käyttäytymistäni.

Ennen tuolloin Auroran osastolle menoa Haartmanin päivystyksessä liimailin itseeni Kyllä elinluovutukselle- tarroja; kämmeneen, jalkaan, paitaan rinnan kohdalle. Tässä kuvassa se on otsassani ja olen näköjään jo ihan osastolla

Tein tällaisen piirustuksen osastolla, jonka olen nimennyt Lääkkeiden kiertokulku elimistössä teokseksi

Päästyäni Auroran päiväsairaalaan, muistan, kuinka se oli alkuun TODELLA rankkaa ja väsyttävää. Siellä oli erilaista toimintaa ja ryhmiä sekä aivan ihanat ammattiinsa sitoutuneet hoitajat ja muut työntekijät.

Aloin myös päiväsairaalassa neuloa itselleni kaulahuivia. Kaulahuivin neulominen auttoi myös saamaan ajatuksia vähän muualle ja siinä sai jotain samalla aikaiseksi. 

Tämän kaulahuivin neuloin päiväsairaalassa. Kuva on otettu joskus myöhemmin.

Nyt kun löysin tuon päiväkirjan, missä on vaikkapa tästä Auroran keikasta, niin onhan mulla ollut paikoin todella vaikeaa.

Vajaa 20 vuotta sitten olin Auroran sairaalan tiloissa pidetyllä Ahdistuksenhallintakurssilla. Siellä harjoitettu itsesuggerointi ei sovi itselleni, vaan ennemminkin itsensä hyväksyminen, mikä on samalla huomattavasti syvällisemmin vaikuttavaa. Ainakin minun kohdallani. Silti olen mielelläni menossa uudestaan vastaavalle kurssille tänä syksynä Auroran sairaalan tiloihin.

Tässä wikipedian linkki Auroran sairaalan historiikista, nykyisyydestä sekä hieman tulevaisuuden näkymiä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykiatrinen_sairaala_(Helsinki)

Ja tässä lopuksi niitä tulevaisuuden näkymiä, kuinka nykyistä Auroran sairaala-aluetta on suunniteltu toteutettavaksi

https://yle.fi/a/74-20195505

Muista, apua on saatavana:

Akuutissa kriisitilanteessa soita 112

Lisäksi jätän tähän jälleen Mieli ry:n Kriisipuhelimen numeron

Mieli ry irtisanoo 13 työntekijää

 Mieli ry:ssä on tänään päättynyt muutosneuvottelut ja se joutuu irtisanomaan 13 työntekijää. Kaiken kaikkiaan vähennykset koskevat yhteensä 21 tehtävää, kun vaikkapa neljän työntekijän työaikaa lyhennetään ja osaan tehtävistä tehdään merkittäviä muutoksia.

https://mieli.fi/uutiset/mieli-ryn-muutosneuvottelut-paattyivat-13-irtisanomista/

Tämä kaikki tuntuu niin pahalta.

Olen itse aikoinaan saanut apua poikkeavan tiiviiseen itsetuhoisuuteeni vaihdevuosien alla juurikin Mieli ry:ssä keskusteluapuna, joka oli suunnattu itsetuhoisille/itsemurhavaarassa oleville. Tämä oli joskus 2018 - 2019 vuosien aikoihin.

Unohtamatta lukuisia käymiäni keskusteluja Mieli ry:n Kriisipuhelimessa vuosien varrella. Tosin Kriisipuhelimeen säästöt eivät kohdennu suoraan, mutta välillisesti ne eivät voi olla siihen vaikuttamatta. Itselleni Kriisipuhelin on edelleen tärkeä apu akuutissa kriisitilanteessa, johon on voinut soittaa ja se on myös turvasuunnitelman lomakkeeseen valmiiksi printattuna.

Kuva Rikki - kun mieli särkyy- näyttelystä Helsingissä 2022

Miksi sitten Mieli ry ja moni muu järjestö on joutunut tähän tilanteeseen, että joutuu irtisanomaan työntekijöitä sekä supistamaan toimintaansa. Uhkana on jopa joidenkin järjestöjen osalla ollut koko toiminnan lopettaminen. Tämä kaikki liittyy ministeri Wille Rydmanin johtamiin STEA-rahoitusten massiivisiin leikkauksiin. Leikkauksia on puolusteltu sillä, että halutaan karsia "turhaa" toimintaa, mikä ei ole suoraan kohtaavaa toimintaa järjestökentillä. Eri järjestöjohtajien palkkoja on kritisoitu ja järjestöjen byrokratiaan on haluttu puuttua. Tässä vaan ei oikein nähdä metsää puilta. 

"Nämä leikkaukset eivät tuo yhteiskunnalle säästöjä. Kun ongelmia ehkäisevä työ supistuu, korjaavan työn tarve ja kustannukset yhteiskunnalle kasvavat. Yli 2000 ammattilaisen irtisanomiset taas lisäävät työttömyyslukuja ja vähentävät verotuloja, eli säästö kutistuu senkin vuoksi. Lisäksi vähenee tuhansien vapaaehtoisten työpanoksen yhteiskunnalle tuoma hyöty, kun vapaaehtoisten koulutusta ja ohjausta ei enää voida nykyiseen tapaan järjestää."

Sari Aalto-Matturi, Mieli ry:n toiminnanjohtaja

Tämä kaikki on järjestötoimintojen alasajoa Suomessa, jossa on luotu vuosikymmenten varrella hyvää ja toimivaa järjestötoimintaa.

Lapinlahden Lähteen puolesta

 

Lapinlahden Lähteen kohtalo on jälleen vaakalaudalla. 

Helsingin kaupunginhallitus linjaa Lapinlahdesta 17.9.2026.

Itselleni Lapinlahden Lähde on ollut merkityksellinen:

Pidin Lapinlahden Lähteen kahvilatiloissa pienimuotoisen paperinukkenäyttelyn kesällä 2022 ja olin myös tuona vuonna mukana Taiteiden yössä kertomassa halukkaille paperinukkeharrastuksestani.

Katsomassa omaa paperinukkenäyttelyäni

Tähän vanhaan kaappiin sai kivasti paperinukkeja esille

Lisäksi keväällä toukokuussa 2024 olin lukemassa Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja kirjaani Mental Health Art Weekin Open Mic- tapahtumassa.

Olen ollut sähköpostilla yhteydessä Lapinlahden Lähteen toimintakoordinaattori Katja Liuksialaan Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja Osa 2- kirjan tiimoilta. Ajatuksena mennä kenties uudemman kerran sinne lukemaan kirjaani. Haaveissanihan olisi saada kirja omakustanteena jouluksi tai ensi vuoden alun tienoilla.

Lapinlahden Lähteellä on monenlaista yhteisöllistä toimintaa. Ilmapiiri on hyväksyvä ja kaikki ovat sinne tervetulleita. Lapinlahden Lähde ympäristönä on todella kaunis ja upealla paikalla. Minä ja moni muu toivomme, että Lapinlahden Lähde saa jatkaa nykyisenlaista toimintaansa.

Tästä löytyy Lapinlahden Lähteen nettisivut ja suosittelen, että toimit nopeasti ja käyt kertomassa päättäjille, että Lapinlahti kuuluu kaikille. Linkistä löydät pohjan, jonka mukaan voit laittaa sähköpostia päättäjille. Minäkin tein niin.

https://lapinlahdenlahde.fi/miksi-taas/#toimi