torstai 5. toukokuuta 2022

Itsetuhoisuutta ja sairaalakäyntejä

 Itsetuhoisuuteni alkoi nuorena aikuisena, kun en osannut käsitellä ongelmia. Ja sitä on jatkunut aina pidemmälle aikuisuuteen. 

Ensimmäisen kerran otin yliannostuksen lääkkeitä kesällä 1993. Siihen ei tuolloin tarvittu mitään sen ihmeellisempää kuin että mulla meni välit poikki yhden ystäväni kanssa ja tämän lisäksi tuli jotain riitaa siskoni kanssa. Sitten impulsiivisesti vaan otin silloisia lääkkeitäni ihan senverran paljon että nukahdin sen seurauksena. Tämän jälkeen lähdin Pikkukirkkoon. Olin tuona kesänä muuttanut elämäni ensimmäiseen yksiöön. Tosi kivaan yksiöön kotikaupunkini keskustassa. Pikkukirkko oli lähes vastapäätä asuntoani. Siellä sitten kerroin, mitä olin tehnyt ja he soittivat vanhemmilleni ja oisko mulle soitettu taksi tai sitten vanhemmat veivät mut ensiapuun tai vastaavaan. Tämän jälkeen menikin monta monta vuotta, ennenkuin päädyin uudelleen samanlaiseen ratkaisuun ongelmieni ja ahdistukseni suhteen. 

Ollaan vuoden 2002 alussa. Ja töissä on mulla ollut senverran ahdistavaa, että en ole jaksanut taistella pahaa oloa vastaan. Olin tuolloin päivystyksessä yötä. Olin yrittänyt tai etsin jotain, millä viillellä itseäni, että miltä se mahtaisi tuntua. Sitten oli ystäväni soittanut mulle ja musta oltiin huolissaan. 

En muuten millään muistaisi näitä, mutta onneksi on päiväkirja, mistä lukea. Laitankin tähän vuoden 2002 sairaalapäiväkirjani kuvan. 

No 2002 vuoden lopulla otin sitten ison annoksen lääkkeitä ja olin ensin Meilahden sairaalassa. Olen sairaalapäiväkirjaani kirjoittanut että:"...en ollut tarkemmin etukäteen suunnitellut, otti vaan aivoon työtilanne ja ylipäätään elämä. Alkuun ajattelin että en kenellekään ilmoittaisi, menisin vaan Jeesuksen luo taivaaseen." En kirjoita vaitiolosyistä kaikkia yksityiskohtia. No tuon reissun jälkeen mulla oli sitten vähän pidempi sairaalakeikka.

Sairaalapäiväkirjani ja piirustuksia siitä.

Päiväkirjani kuvitusta vuodelta 2002.

Tämän jälkeen lyhyt yön yli kestävä päivystyskäynti. 

Sitten on mennyt taas itsetuhoisuuden osalta ihan hyvin, että sitä ei ollut. En ainakaan muista, että olisi ollut niin pahoja kertoja. Ja minulta mielestäni poistettiin epävakaa persoonallisuushäiriökin välillä, kunnes vaihdevuosien aikaan mulla alkoi poikkeuksellisen paljon olla itsetuhoisuutta ja samalla olin äkäinen. Saatoin hermostua ihan vastaantulevalle ihmiselle ja julkisessa liikenteessä mua saattoi ärsyttää joku tuntematon ihminen. 

Päivystyskäyntejä oli niin Malmilla kuin Haartmanin päivystyksessä. Yhden kerran sisätautilääkäri ehdotti, että voisiko mun itsetuhoisuuteni johtua vaihdevuosista ja sain vaihdevuosilääkkeen, jota käytän edelleen. 

Nyt olen siis kuntoutustuella eikä ole samalla lailla stressitilanteita kuin töissä luonnollisestikaan. Voin tehdä kyllä kuntoutustuellakin töitä tiettyyn rajaan saakka, mutta en ole toistaiseksi sitä hyödyntänyt kuin vähän vain.

Itsetuhoisuus ei ole ikinä oikea ratkaisu ongelmiin. Se on ahdistuneen ihmisen hätähuuto, tuskan purkautumiskeino, joka ei ole millään muotoa ongelmia poistava, päinvastoin, se tuo vääränlaisen ongelmien ratkaisukeinon. Niinpä me niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa tarvitsemme toimivaa itsemurhien ehkäisyohjelmaa ja riittävästi henkilöstoä niin päivystykseen, sairaaloihin kuin psyk poliklinikoillekin. Tärkeää on myös terveysasemilla oikea-aikainen tunnistaminen ja tarvittaessa lähetteen laittaminen psyk poliklinikalle. 

Kolmannen ryhmän sektorit tekevät myös äärimmäisen tärkeää työtä, kuten esim Mieli ry, jossa itse kävin, kun itsetuhoisuuteni oli akuutissa vaiheessa.

Niin ja unohtamatta päiväsairaalaa. Sellaisessa sain käydä 2-3 viikkoa, kun oli akuutti tilanne. Voin vaan kiittää Auroran sairaalan tiloissa olevaa ammattitaitoista ja asiakkaisiin sitoutunutta työporukkaa! 

Auttavat puhelimet ovat myös sellaisia, joihin olen soittanut kun on vaikeaa. 

Jätän tähän Mieli ry:n kriisipuhelimen yhteystiedot:


Tässä kuva syksystä 2002 jolloin voin huonosti, Hesperian sairaalassa otettu kuva samalta vuodelta sekä tuon vuoden joululomalta kuva, jossa neulon kaulahuivia. Täytyy olla tuolta vuodelta, koska ovat samassa albumissa tai vuoden vaihteesta. Silloin, kun mulla on ollut todella ahdistavaa, olen monta kertaa alkanut neuloa kaulahuivia. Siinä ei tarvitse ajatella paljoa mitään niin halutessaan ja saa jotain aikaan.
Syksyllä 2002

Hesperian sairaalassa 2002

Joululomalla vuodenvaihteessa 2002/2003

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti