Olenko yhtä kuin diagnoosini

 Uusimman diagnoosini sain kolme - neljä vuotta sitten. Siihen oli vaikea aluksi sopeutua, mutta ymmärsin kyllä, että mulla on tuo diagnoosi. Kyseessä on psykoosipiirteinen persoonallisuus/skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö. Itselläni oli tuolloin diagnoosin saadessani poikkeuksellisen paljon itsetuhoisuutta. Päivystyksessä sisätautilääkäri mietti sitä, että voisiko itsetuhoisuuteni johtua vaihdevuosista ja sain mielestäni juuri tuolloin vaihdevuosiin kuuluvan lääkkeen. Itsetuhoisuudesta voisin kertoa joku kerta ihan omassa kirjoituksessaan.

Tässä vaiheessa alkoi prosessi, joka johti sitten siihen, että sain lopulta kuntoutustuen. Ihan ensimmäisellä haulla en sitä saanut, vaan siihen tarvittiin toinen haku. Kuntoutustuki on rauhoittanut itseäni, sillä töihin liittyvät stressitekijät ovat luonnollisesti poissa. Voin tehdä töitä tietyn määrän myös kuntoutustuellakin. En ole toistaiseksi sitä paljoa hyödyntänyt ihan koronastakin johtuen.

Mulla ei ole ollut varsinaista psykoosia, vaan vauhdikkaita ajatusharhoja. Yksi sellaisista on - ei ole ollut itseasiassa pitkään aikaan - että televisiokuuluttaja ja varsinkin uutistenlukija pystyy näkemään minut ja jos hänen ilmeensä on tuima, niin se tarkoittaa, että mun päivä on mennyt huonosti tms ja päinvastoin, jos uutistenlukija hymyilee, niin hän samalla kertoo, että "Hyvä Mirja, sulla on mennyt hyvin." Tämä on sellainen, joka ei tuota paljoakaan ahdistusta, vaan olen pitänyt sitä välillä jopa ihan tavanomaisena juttuna. Vaikka eihän se sitä ole.

Ajatusharhoja mulla on ollut jo ihan nuoruudestani saakka. Meidän isä oli voimakastahtoinen persoona ja koin välillä että hän kykenee vaikuttamaan minuun ajatuksen voimalla ja varsinkin niin, että hänellä on jotkut laitteet alakerrassamme, joilla hän pystyy ohjailemaan minua. Yksi kerta menin ihan isän perässä alakertaan, siis ihan alas, meidän saunakerrokseemme. No tätä ei ollut onneksi koko aikaa häiritsemässä ajatuksiani ja oloani.

Sitten yksi esimerkki on sellainen että minä olen aiheuttanut jollekin jotain ikävää yliluonnollisella tavalla, vaikka se on täysin mahdotonta.

Psykoosipiirteinen persoonallisuus on harvinaisempi diagnoosi ja siinä lähisuvussa on usein skitsofreniaa. Ja näin meillä on. 

Laitan tähän artikkelin tästä diagnoosista:

https://www.evermind.fi/psykoosipiirteinen-persoonallisuus/

Entä olenko minä yhtä kuin diagnoosini? Kyllä se on osa minua, mutta se ei määrittele minua kokonaan. Minulla on monia terveitä puolia. Pääsääntöisesti olen suhteellisen tasapainoinen ja rauhallinen. Tämän diagnoosin alle kuuluva sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvä voimakas ahdistuneisuus voisi hyvinkin liittyä minun välillä tavallista voimakkaampaan sosiaaliseen jännittämiseen ja pelkoon. Itse asiassa taisinpa havaita sen enemmän juuri nyt, kun luin tuota laittamaani artikkelia uudelleen! Näin sitä voi oppia itsestä aina uutta.

Olen arvokas, olet arvokas, oli sulla sitten psykiatrisia diagnooseja tai ei. Diagnoosit eivät määrittele meidän arvoamme ihmisinä. Parhaimmillaan ne auttavat ja niiden tarkoitus on auttaa elämään ja voimaan psyykkisesti paremmin ja sanoisin, että ymmärtämään myös itseä paremmin.