Kun saa diagnoosin, niin alkaa helposti miettimään, leimaako tämä diagnoosi minut. Kun käy psykiatrian poliklinikalla, saattaa miettiä, onko mun laitettava nyt eri "hattu" päähän, kun olen täällä, missä käsitellään nimenomaan näitä minun psyykkisiä ongelmiani. Painan hississä juuri tiettyä nappulaa ja ajattelen, että kaikki tietävät, että se on se psykiatrian poliklinikan kerros. Vai onko tämä tälläinen ajattelu enemmän omasta itsestäni lähtöisin olevaa, että minun on itse osittain vaikea hyväksyä sitä, että minulla on psyykkistä sairautta ja mielenterveyden ongelmia. Myönnän, että välillä on näin. Tai sitten, kun kirjoitan avoimesti tätä blogia, niin kuinka paljon minussa on mielenterveys potilasta ja kuinka paljon ns tervettä minää.
Joudun siis helposti sovittelemaan erilaisia hattuja päähäni.
Miksi ylipäätään joudun ajattelemaan näin? Enkö voisi ajatella, että olen täysin sama minä, oli mulla sitten diagnooseja tai ei.
Tukeeko yhteiskunta vielä tätä, että psyykkisen diagnoosin saanut on saanut leiman otsaansa? Mielestäni edelleen on pitkälti näin. Siksi tätä blogia ja facebook- sivujani kirjoitan. Paljon on silti menty eteenpäin siinä, että hyväksytään psyyken sairaudet ja mielenterveyden ongelmat. Niistä puhutaan paljon avoimemmin kuin aikaisemmin.
Psyykkiset sairaudet ja mielenterveyden ongelmat ovat olleet ison osan 1900- lukua sellaisia, joilla on ollut voimakas stigma. Sitä on korostanut se, että mielisairaalat rakennettiin usein kauemmaksi muusta yhteisöstä. Toki usein kauniille paikalle. Mitä kauemmaksi ajasta mennään taaksepäin, sitä huonommin kyettiin auttamaan psyykkisesti sairastuneita.
Psyykkinen sairaus saattaa olla rajusti ilmenevä ja tällöin se herättää monissa pelkoakin, mikä on omiaan lisäämään siitä aiheutuvaa leimautumista.
Psykoosi sanana on jo sellainen, joka herättää pelkoa. Äänten kuuleminen, näköharhat, ajatusharhat ja ylipäätään todellisuuden tajun heikkeneminen, että ei enää erota mikä on totta ja mikä ei, kuuluvat psykoosiin. Ei siis ihme, että se pelottaa.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00411
Itselläni ei ole ollut varsinaista psykoosia, mutta vauhdikkaita ajatusharhoja välillä. Minulla onkin todettu psykoosipiirteinen persoonallisuus/skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö. Tästä kerron Olenko yhtä kuin diagnoosini luvussa, joka sivuaa myös tätä nyt kirjoittamaani aihetta:
https://newdaymy.blogspot.com/2022/04/olenko-yhta-kuin-diagnoosini.html
Skitsofrenia on psyykkisistä sairauksista vakavin. Siitä voisin joku kerta kirjoittaa myös oman kirjoituksensa.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00148/skitsofrenia
Otin skitsofrenian ja psykoosin tähän erikseen, sillä niillä on edelleen voimakkain stigma yhteiskunnassamme.
Psyykkinen sairaus ja mielenterveyden ongelmat koskettavat suoraan ihmisen mieltä, sisintä
ja ne tuntuvat pahalta ja aiheuttavat suurta inhimillistä kärsimystä. Sitä suuremmalla syyllä tulisi voida suojella kaikista eniten haavoittuneita ihmisiä, joista yksi ryhmä ovat psyykkisesti sairaat. Suojella positiivisella tavalla, psyykkisesti sairasta auttaen ja tukien. Psykiatrian poliklinikoilla ja psykiatrisissa sairaaloissa saa nykyään pääsääntöisesti hyvää hoitoa, jos vaan henkilökuntaa on riittävästi tarjolla.
Itse käsittelin tässä psyykkisesti sairaan identiteettiä lähinnä stigman kautta. Helpommin ottaa psyykkisesti sairastuneen identiteetin, jos sillä on vahvempi leima yhteiskunnassa. Diagnoosit eivät määrittele meitä ja meidän arvoamme, mutta auttavat parhaimmillaan ymmärtämään vaikkapa tietynlaista ahdistusta tai käytöstä. Sekä tietenkin se, että saa oikeanlaista hoitoa sairauteensa, on ensiarvoisen tärkeää.
Avoimuus psyykkisistä sairauksista ja mielenterveyden ongelmista on mielestäni ainut tie sille, että stigma näiden ympäriltä alkaa hälvetä. Ylipäätään se, että sinä saat olla juuri sinä sellaisena kuin olet. Arvosi ei riipu diagnoosistasi vaan ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että sinä olet sinä, arvokas ja rakastettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti