Minä huhtikuussa 2018
Kello alkaa olla jo paljon, yli puoli yhdentoista illalla. En haluaisi ihan vielä mennä nukkumaan.
Tällä kertaa minulla on kuulumassa Johanna Kurkelan Joulun Lauluja.
"Minulla on pieni kivi, joka painaa rinnassa ...
Pimeitä päiviä on pitkä rivi, saanko ne pois nukkua."
Menen suoraan asiaan. Minua pelottaa ja jännittää. Huominen ja osa loppuviikkoa. Miksi en osaa vaan rentoutua ja ottaa asioita lungnimmin. Jumitun niin helposti siihen olotilaani, mikä mulla kulloinkin on. Mitähän ahdistuksenhallintakurssi tuo tällä kertaa? Siis se ei ole vielä alkanut, mutta toivon keinoja näihin olotiloihini.
Minulla on käynyt jo mielessä perua huominen meno. Sanoisin, että en ole kunnossa. Enhän täysin olekaan. Olen ainakin osittain edelleen toipilas.
Helene Scherfbeckin Toipilas Ateneumin taidemuseossa
Kuu on noussut ja näkyy puiden takaa olohuoneen ikkunasta. Olo vähän helpottui, mutta silti perhosia on vatsassa.
Kuinka moni Suomen maassammekin kärsii tällaisista peloista ja jännityksistä kuin minä. Tiedän, että heitä on melko paljon. Ja osalla on vieläkin voimakkaampia pelkotiloja kuin mitä itselläni on. Tuli mieleeni Kaj Hedman ja hänen kirjansa Paniikissa. Hänestä on myös ollut lehtikirjoituskin, vaan olikohan se Hesarissa maksumuurin takana... Maksumuurin takanahan tuo Hesarin juttu oli. Otan sen sijaan 10 vuotta vanhan jutun ET- lehdestä tähän
Huomenna ei tarvitse mennä suihkuun, niin voi sen puolesta vaikka nukkua vähän pidempään. Edellyttäen, että mulla unta riittää ja maltan nukkua. Unettomuus/huonounisuus kuuluu myös aripiprazolin haittavaikutuksiin alussa. Niin ja tänään minulla oli vapinaa ja se on monen muun haittavaikutuksen lisäksi aripiprazolissa. Voisi siis ajatella, että tavallista suurempi jännitys voisi liittyä myös näihin haittavaikutuksiin.
Minulla ei ole nyt mitään sellaista itselle innostavaa ja mukavaa odotettavaa, tekemistä tai tapaamisia tms. Tosin yhden ystävän tapaan ylihuomenna. Menemme kahvilaan.
Ehkä olemiseni ei olekaan nyt niin "kuurupiiloa" ja tarvetta piiloutua muilta tai muuten itselle epämukavista tilanteista.
Jännitys ja pelot vievät paljon energiaa. Yksinkertaisesti ne ovat kuluttavia ja pahimmillaan invalidisoivia.
Helpottaisiko oloani, jos kertoisin huomisille ihmisille tai jollekulle heistä, että mua on jännittänyt etukäteen ja olen kova jännittämään. Toisaalta olen ajatellut monien sen jo tietävänkin. Kirjoitanhan tätä blogianikin niin avoimesti; jaan usein somen eri kanavissa aina kulloistakin julkaisua, jonka olen kirjoittanut.
Toivoisin niin voivani parantua näistä peloistani. Realistista tosin on, että ne ovat seuranani hamaan vanhuuteen, sillä olen kärsinyt näistä niin monta vuosikymmentä aina sieltä 1980-luvulta.
"Vain sille, jolla on haavat sydämessä, antaa toivoa ojentunut käsi, jossa on arvet."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti