keskiviikko 9. syyskuuta 2026

Haaveita ja unelmia


Haaveita ja unelmia on hyvä olla! Haaveilu tekee muutenkin hyvää psyykelle. Haaveillessa aivot ja koko kroppa rentoutuu ja on innostuksen vallassa. Mikä sen mukavampaa!
Olen itse välillä kovakin haaveilemaan.

Entä mistä minä haaveilen tällä hetkellä?
Ihan vaan siitä että innostun asioista. Tämä blogin pitäminen on myös yksi sellainen omanlainen haaveiden täyttymys. Olenhan mm julkaissut kaksi painosta Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja kirjaanikin juurikin näistä tämän blogin kirjoituksista. Tästä pääsen suoraan aasinsillalla yhteen haaveeseeni: julkaista toinen osa Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja kirja. Olisin tosi kiitollinen, jos saisin sen valmiiksi jouluksi tai ensi vuoden alkuun mennessä. Alustavat kannet olen jo suunnitellut valmiiksi.


Tähän haaveiluun mua innoitti yksi isoveljistäni! Hänellä on usein monta rautaa tulessa ja hän jaksaa tsempata meitä kaikkia muita sisaruksia. Tämä isoveljeni on ollut aina sellainen.

Sitten ostin jo lokakuun lopulle Helsingin kirjamessuille lipun. Eläkeläisenä ja aiemmin ostettuna sen saa edullisemmin. Olen yrittänyt houkutella miestäni mukaani. Jos hän ei jostain syystä tulisi lähteneeksi, mulla olisi vielä ainakin kaksi ystävää, keitä voisin kysyä.

Sitten omaa museokorttia haluan käyttää. Kuusilahdessa olisi kaksi kohdetta
Didrichsenin taidemuseo

sekä
Villa Gyllenberg, jonka nykyinen näyttely Runollinen todellisuus - 1920 - 40-lukujen taidetta, muotia, muotoilua ja puutarhoja, menee umpeen jo sunnuntaina 13.9.2026.

Marraskuussa pimeimpään aikaan mulla on tiedossa Tukholman risteily ystävän kanssa juuri ennen adventin alkua.

Ylihuomenna taas olen menossa ystävän kanssa elokuviin katsomaan The Odysseyta. Elokuvat ovat vaan nykyään todella kalliita. Onneksi niihinkin saa eläkeläisalennusta.

Haluaisin myös löytää mielenkiintoisia ilmaisluentoja.

Ja joulua mä rakastan. Joulun laittaminen ja odottaminen on ihanaa. Joulumusiikkia aloitankin kuunnella jo useimmiten kesällä ja toki pitkin vuotta sitä kuuntelen.


"Uskokaa unelmiin, sillä niihin on piilotettu ikuisuuden portti."
- Khalil Gibran -






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti