Yö osastolla

Tuli oltua osastolla Aurorassa toista kertaa tänä vuonna. Tällä kertaa olin vain yhden yön, eli viime yön, ja tänään päivälliseen saakka, niin että sain olla kirjaimellisesti turvassa, kunnes mieheni haki minut kotiin.

Mitä sitten tapahtui? Ei sen ihmeempää, kuin mua rasitti eräät yhteydenotot, joissa nämä henkilöt kertoivat suorasanaisesti olostaan ikävään sävyyn. Kyllä he pyysivät niitä anteeksi, mikä tuntuikin hyvältä ja olen antanut heille ilman muuta anteeksi. Molemmat henkilöt niin rakkaita ja tärkeitä ihmisiä minulle.

Sitten mulla alkoi tulla niitä itsetuhoisia ajatuksia ja otin pienen annoksen lääkkeitä. Soitin myös myrkytystietokeskukseen ja annokseni oli sen verran pieni, että se olisi voinut olla hoitoannos, vaan ei ollut. Jemmasin myös lisää lääkkeitä, joita oli kaapissa saatavilla.

Mieheni kuuli puhelun, kun soitin myrkytystietokeskukseen ja tietenkin alkoi kysellä mitä oikein on meneillään ja niin kerroin ja annoin myös ne lääkkeet sieltä jemmasta pois miehelleni.

Olin samana iltana laitellut Maisaan viestiä sekä omaoloon. Omaolosta odotin vastausta, vaan en tuona iltana sitä saanut. Lisäksi chattasin Mieli ry:n päivystäjän kanssa olostani.

Seuraavana aamuna, eli eilen, sitten soitettiin mun omalta terveysasemaltani ja siellä hoitaja ensin pahoitteli sitä, että soittavat vasta nyt ja että omaolosta ei tullut vastausta. Hän sanoi, että olisi nyt viisasta tulla tapaamaan lääkäriä sinne terveysasemalle. Mainitsin siitä, että varmaan oma hoitaja soittaa psyk polilta, mutta hoitaja oli sitä mieltä, että tulla sinne heille lääkärille. Hän kysyi, että jaksanko odottaa, sillä aika ei ollut ihan heti, mutta kyllä samana päivänä. 

Oma hoitajani psyk polilta myös soitti ja hän sanoi, että voi soittaa hänelle, jos lääkärin käynnin jälkeen vielä siltä tuntuu. 

Terveysaseman lääkäri olikin perusteellinen ja muutenkin aivan ihana ulkomaalaistaustainen mieslääkäri. Kerron tämän siksi, että he saavat monta kertaa ikävää palautetta toiminnastaan. Tämä osasi hyvin suomea ja todellakin asiansa! Hän suositteli mulle lähetettä päivystykseen ja että menisin sinne kelataksilla. Ja tähän ratkaisuun olin itse hyvin myöntyväinen.

Kelataksia tosin jouduin odottamaan siellä terveysasemalla yli tunnin. Selityksenä oli, että taksitilaus oli jäänyt kesken. 

Päästyäni Meilahden yhteispäivystykseen ensin ilmoittautumisesta ja saatuani rannekkeen, lähdin pitkää käytävää pitkin kohti entisen Haartmanin sairaalan puolta psykiatrian päivystyksen puolelle. Siinä saikin odottaa pitkään. Mieheni pääsi myöhemmin tulemaan paikalle ja toi mulle syötävää.

Lääkäri oli myös hyvä tuolla Meilahdessa psykiatrian päivystyksen puolella. Siinä myös joustettiin, että mieheni sai kuskata minut Auroran sairaalan osastolle ambulanssin sijaan. Ambulanssia olisi todennäköisesti joutunut odottamaan pitkäänkin. 

Auroran osastolla jälleen lääkärin käynti, jossa minä, mieheni, hoitaja ja lääkäri paikalla. Jälleen kivanoloinen lääkäri otti meidät vastaan.

Mieheni lähtiessään osastolta antoi mulle suudelman ja hän on muutenkin huolehtinut minusta niin rakastavalla ja kauniilla tavalla. Todellista rakkautta toisen sairastaessa. 

Yö meni ihan hyvin, vaikka nukuin katkonaisesti ja heräsin todella aikaisin. 

Huoneessani laitettiin vessa lukkoon, sillä minulle tuli impulssiolo, että jos satutan itseäni käsipyyhetelineen teräviin osiin. Se oli siellä metallinen. Itse asiassa kokeilin sitä jo vähän käteeni varovaisesti ilman mitään jälkiä, ennen kuin menin kertomaan asiasta hoitajalle.

Tänään aamupäivästä toinen lääkäri tapasi minut hoitajan kera. Hän oli myös mukavantuntuinen lääkäri. Ja hoitajakin oli mukava. Teimme lounaan jälkeen hoitajan kanssa turvasuunnitelman itsetuhoisia tilanteita varten. Aloitin sitä jo kirjoittamaan siinä ennen lounasta. Lisäksi kävimme läpi Mielenterveystalon sivuilla olevia unettomuudesta kertovia sivuja ja jäin vähän lukemaan huoneeseeni hoitajan lähtiessä.

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/unettomuuden-omahoito-ohjelma

Mieheni pääsi minut hakemaan päivällisen jälkeen ja yö sekä tämä päivä oli tehnyt ainakin sen tehtävän, että sain turvallisen paikan, jossa olla, kunnes mieheni oli vapaa töistä.

Nyt voin jo, voi sanoa suoraan, että hyvin. Ilta vaan alkaa olla myöhäinen, joten se väsyttää. Olen nauttinut musiikista mm Lumiukko soundtrackin kuuntelusta ja samalla ihan vaan chillailusta.

Tämä kuulostaa siltä ehkä ulkopuoliselta, että näinkö nopeasti tästä "parannutaan", kun seuraavassa hetkessä voin jo hyvin ja chillaan. Mutta mulla on pidempi historia vaikkapa tätä itsetuhoista käyttäytymistä. Ne tulee mulla impulsiivisesti ja usein nopeasti olen niistä toipunut. Enkä jaksa jäädä liikaa märehtimään tähän, jos olo ei ole sellainen. 

Minulla on edelleen hoitosuhde psyk polille ja katsotaan, miten siellä nyt edetään.

Laitan tähän loppuun myös Mieli ry:n kriisipuhelimen numeron: