Tänä syksynä tulee neljä vuotta rakkaan kaksoisveljeni kuolemasta. Vieläkin ikävä. Tosin elämä soljuu eteenpäin ja muistot ovat jäljellä. Tavataan sanoa, että aika kultaa muistot. Kyllä se niin on, mutta rakkaus on ja pysyy, myös niiden rosoisempien elämänvaiheiden kohdalla.
Kaksoisveljeni oli alkoholisti koko aikuisiän. Ja tuo surullinen kehitys alkoi jo kymppiluokalla. Tuolloin hän ajautui vääriin porukoihin ja vääränlaisen elämänmallin pariin, hakemaan lohtua tai mitä se milloinkin hänen kohdallaan on ollut, rohkaisua alkoholista.
Mitä kaikkea Einosta olisi voinut tulla, jos hän olisi vapautunut tuosta kierteestä ajoissa? Kyllä hän kävi jossain hoidossakin silloisen naisystävän kanssa, vaan taisivat tulla sieltä ennen aikojaan pois, oisiko peräti sukkasillaan.
Olen kirjoittanut blogissani, kuinka kaksoisveljeni harrasti urheilua varsinkin nuorempana ja juoksi 1995 Helsinki City Marathoninkin. Eino oli myös innokas lukija ja luki paljon kirjoja.
Kaksoisveljeni viinanhimo oli sitä luokkaa, että hän ikävä kyllä joutui poliisin ja virkavallan kanssa tekemisiin varastettuaan lukemattomia kertoja milloin mitäkin. Tätä tapahtui niin paljon, että vanhemmat eivät aina jaksaneet maksaa Einon laskuja, minkä siis mä ymmärrän hyvin, että halusivat niitä maksella, kun vanhempia kerran olivat. Niinpä Eino joutui istumaan vankiloissa useitakin kertoja eri pätkiä.
Tämä kaikki ei vähennä rakkautta Einoa kohtaan. Oli rankkaa, varsinkin vanhemmille. Minultakin kaksoisveljeni pyysi rahaa tuon tuosta. Välillä annoin, välillä en.
Myöhemmin Einon elämän loppuvuosina hänen asuessaan kodissa, asunnossa, joka näyttäytyi ulospäin tosi karulta, minulla oli tapana kerran vuodessa, kesäisin, käydä kaksoisveljeni luona. Vein hänelle useimmiten ruokakassin ja saatoimme syödä lihalörtsyt siinä samalla.
Niin, kuinka Einon elämä olisi mennyt toisella tapaa, jos ei olisi ollut tätä alkoholismia? Eihän me voida tietää. Tällaisiin kysymyksiin emme täällä maan päällä saa vastausta.
Elämän rosoiset puolet - mutta rakkaus jää.
Mitä kaikkea Einosta olisi voinut tulla, jos hän olisi vapautunut tuosta kierteestä ajoissa? Kyllä hän kävi jossain hoidossakin silloisen naisystävän kanssa, vaan taisivat tulla sieltä ennen aikojaan pois, oisiko peräti sukkasillaan.
Olen kirjoittanut blogissani, kuinka kaksoisveljeni harrasti urheilua varsinkin nuorempana ja juoksi 1995 Helsinki City Marathoninkin. Eino oli myös innokas lukija ja luki paljon kirjoja.
Kaksoisveljeni viinanhimo oli sitä luokkaa, että hän ikävä kyllä joutui poliisin ja virkavallan kanssa tekemisiin varastettuaan lukemattomia kertoja milloin mitäkin. Tätä tapahtui niin paljon, että vanhemmat eivät aina jaksaneet maksaa Einon laskuja, minkä siis mä ymmärrän hyvin, että halusivat niitä maksella, kun vanhempia kerran olivat. Niinpä Eino joutui istumaan vankiloissa useitakin kertoja eri pätkiä.
Tämä kaikki ei vähennä rakkautta Einoa kohtaan. Oli rankkaa, varsinkin vanhemmille. Minultakin kaksoisveljeni pyysi rahaa tuon tuosta. Välillä annoin, välillä en.
Myöhemmin Einon elämän loppuvuosina hänen asuessaan kodissa, asunnossa, joka näyttäytyi ulospäin tosi karulta, minulla oli tapana kerran vuodessa, kesäisin, käydä kaksoisveljeni luona. Vein hänelle useimmiten ruokakassin ja saatoimme syödä lihalörtsyt siinä samalla.
Niin, kuinka Einon elämä olisi mennyt toisella tapaa, jos ei olisi ollut tätä alkoholismia? Eihän me voida tietää. Tällaisiin kysymyksiin emme täällä maan päällä saa vastausta.
Elämän rosoiset puolet - mutta rakkaus jää.
.jpg)
Varmaan viimeinen kuva Einosta ja minusta
Liitän tähän loppuun blogikirjoitukseni Surua ja kaipuuta vuodelta 2022
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti