Alkoholismi on sairaus

 

Alkoholismi on ollut suomalaisten kansantautina niin kauan kuin itse saatan muistaa; siis vuosikymmeniä. Kirjoitan luvun alkoholismista, koska sitä on niin monen muun suomalaisen tavoin myös meidän suvussamme.

Olen kertonut kaksoisveljeni alkoholismista tässä luvussa

https://newdaymy.blogspot.com/2026/08/se-rosoisempi-tarina.html

Kuudesta sisaruksestamme myös toisella edesmenneellä veljelläni oli alkoholismi. Isällämme oli alkoholin kanssa myös joitain ongelmia, ennen kuin hän tuli uskoon ja alkoholi jäi. Näin muistelen kerrottaneen. Äidin isä, ukki, käytti myös alkoholia ja äiti kertoi heidän joutuneen pelkäämään hänen käytöstään humalassa. Ukilta jäi myös alkoholi pois hänen tultuaan uskoon. Sodan käyneenä monen muun tavoin hän hukutti sodan kauhut alkoholiin.

Syitä suomalaisen humalahakuiseen juomiseen löytyy mm geeniperimästä. 

"Perinnöllisten tekijöiden osuus alkoholiriippuvuudessa on arvioitu kaksostutkimusten perusteella noin 50%:ksi. Alkoholiriippuvuuden tiedetään esiintyvän suvuittain."

https://www.duodecimlehti.fi/duo91378

https://www.duodecimlehti.fi/duo93995

"Kukaan ei valitse alkoholiriippuvuutta. Osa ihmisistä on kuitenkin alttiimpia sairastumaan kuin toiset. Riippuvuus syntyy perinnöllisen alttiuden, ympäristötekijöiden ja alkoholin käytön yhteisvaikutuksesta. Tarkkaa syytä ei vieläkään tunneta. Kun sairaus on puhjennut, se on ensisijainen sairaus. Alkoholismia sairastava ei juo siksi, että hän on masentunut tai ahdistunut - vaan siksi, että hän on alkoholisti."

https://kantamo.fi/alkoholismi/

Alkoholismi on todellakin koko perheen sairaus. Se tuo surua ja tuskaa monella tapaa niin alkoholismiin sairastuneelle itselleen kuin hänen läheisilleenkin. Se vaikuttaa vuorovaikutussuhteisiin, kuormittaa mielenterveyttä sekä luo pelon ja epävarmuuden ilmapiirin.

Alkoholismiin on tarjolla monenlaista apua. Tärkeintä olisi tietenkin tunnustaa, että sairastaa alkoholismia. Myös perheelle ja läheisille on apua saatavana.

A-klinikkasäätiön tuottaman Päihdelinkin sivujen kautta löytyy mm hoitotahot, auttavat puhelimet sekä linkki vertaistukeen:

https://paihdelinkki.fi/mista-apua/

 

Se rosoisempi tarina

Tänä syksynä tulee neljä vuotta rakkaan kaksoisveljeni kuolemasta. Vieläkin ikävä. Tosin elämä soljuu eteenpäin ja muistot ovat jäljellä. Tavataan sanoa, että aika kultaa muistot. Kyllä se niin on, mutta rakkaus on ja pysyy, myös niiden rosoisempien elämänvaiheiden kohdalla.

Kaksoisveljeni oli alkoholisti koko aikuisiän. Ja tuo surullinen kehitys alkoi jo kymppiluokalla. Tuolloin hän ajautui vääriin porukoihin ja vääränlaisen elämänmallin pariin, hakemaan lohtua tai mitä se milloinkin hänen kohdallaan on ollut, rohkaisua alkoholista.
Mitä kaikkea Einosta olisi voinut tulla, jos hän olisi vapautunut tuosta kierteestä ajoissa? Kyllä hän kävi jossain hoidossakin silloisen naisystävän kanssa, vaan taisivat tulla sieltä ennen aikojaan pois, oisiko peräti sukkasillaan.
Olen kirjoittanut blogissani, kuinka kaksoisveljeni harrasti urheilua varsinkin nuorempana ja juoksi 1995 Helsinki City Marathoninkin. Eino oli myös innokas lukija ja luki paljon kirjoja.
Kaksoisveljeni viinanhimo oli sitä luokkaa, että hän ikävä kyllä joutui poliisin ja virkavallan kanssa tekemisiin varastettuaan lukemattomia kertoja milloin mitäkin. Tätä tapahtui niin paljon, että vanhemmat eivät aina jaksaneet maksaa Einon laskuja, minkä siis mä ymmärrän hyvin, että halusivat niitä maksella, kun vanhempia kerran olivat. Niinpä Eino joutui istumaan vankiloissa useitakin kertoja eri pätkiä.
Tämä kaikki ei vähennä rakkautta Einoa kohtaan. Oli rankkaa, varsinkin vanhemmille. Minultakin kaksoisveljeni pyysi rahaa tuon tuosta. Välillä annoin, välillä en.
Myöhemmin Einon elämän loppuvuosina hänen asuessaan kodissa, asunnossa, joka näyttäytyi ulospäin tosi karulta, minulla oli tapana kerran vuodessa, kesäisin, käydä kaksoisveljeni luona. Vein hänelle useimmiten ruokakassin ja saatoimme syödä lihalörtsyt siinä samalla.
Niin, kuinka Einon elämä olisi mennyt toisella tapaa, jos ei olisi ollut tätä alkoholismia? Eihän me voida tietää. Tällaisiin kysymyksiin emme täällä maan päällä saa vastausta.
Elämän rosoiset puolet - mutta rakkaus jää.

Varmaan viimeinen kuva Einosta ja minusta

 Liitän tähän loppuun blogikirjoitukseni Surua ja kaipuuta vuodelta 2022

https://newdaymy.blogspot.com/2022/12/surua-ja-kaipuuta.html

Varhaiset aamut

Näissä aikaisissa aamuissa on ihana nähdä, kuinka päivän ensimmäiset säteet alkavat koskettaa taivasta ja pikkuhiljaa päivä alkaa valjeta. Vielä on tosin hämärää, mutta valon säteet ovat jo koskettaneet taivasta. Juuri nyt näyttäisi olevan pilvistä.

Pidän näistä aamun varhaisista, rauhallisista hetkistä. Kännykkäni säätiedote onkin luvannut tälle päivälle pilvipoutaa ja aurinkoa väliin. 

Kun elämässä on vaikeampaa ja haasteellisempaa, on lohdullista, että on jotain pysyvää. Uusi päivä nousee edelleen yhtä varmasti kuin päivän päätyttyä aurinko laskee. Kuinka viisaasti ja puhuttelevasti Jumala onkaan kaiken luonut ihmisen havaittavaksi ja ihastukseksi ja niin, ihmeteltäväksi.

Saan olla kiitollinen ja olen kiitollinen siitä, että minulla on ylipäätään näitä varhaisia aamuja. Se ei ole itsestään selvää ollenkaan. Minun elämäntilanteessani, jossa on erilaisia psyykkisiä haasteita, on tärkeää, että voin rauhoittaa mieleni ja stressitasoni. Ja tämä kaikki on konkreettisesti mahdollista minulle, koska pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle 2025 vuoden alusta ja sitä ennen sain olla pitkällä kuntoutustuella.

Ja eikö olekin ihmeellistä tietää, että Jumala on kaikkialla läsnäoleva ja ilman Hänen sallimattaan ei hiuskarvakaan putoa päästämme! Jumala voi, vaikka inhimillisesti näyttäisi olevan kuinka haasteellista ja vaikeaa. Kaiken kivun ja sairauden keskellä, Hän on ja pysyy eikä hylkää, milloinkaan. Pidetään siis me hänen kädestään kiinni tämä elämän mittainen matkamme ja annetaan Hänen johdattaa jokainen päivämme ja hetkemme.

Delusions

 Minulla on skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö eli psykoosipiirteinen persoonallisuus, johon itselläni kuuluvat silloin tällöin ilmenevät vauhdikkaat ajatusharhat.

Ajattelin tehdä näistä ihan oman blogikirjoituksensa. Skitsotyyppisestä persoonallisuushäiriöstä olen kertonut blogitekstissäni

Olenko yhtä kuin diagnoosini

https://newdaymy.blogspot.com/2022/04/olenko-yhta-kuin-diagnoosini.html

Laitan tähän myös Mielenterveystalon sivun skitsotyyppisestä häiriöstä

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/f21-skitsotyyppinen-hairio

sekä evermind sivuston artikkelin

https://www.evermind.fi/psykoosipiirteinen-persoonallisuus/

Minkälaisia omat ajatusharhani sitten ovat?

Viimeisimmät epämukavat ajatusharhat liittyvät suihkussa käyntiin ja kun suihkun jälkeen pyyhin itseäni. Mulle on tullut ajatusharhoja siitä, että kuollut veljeni tai kuollut isäni katselee minua, kun olen suihkussa. Tai että veljeni kommentoi jotain ikävää ja seksuaalissävytteistä minulle. Minulla ei siis ole kuulo- tai näköharhoja. Onneksi. Ne olisivatkin sitten monta astetta pelottavampia, näin ajattelen.

Klassisin ajatusharhani on ollut ja jota ei itse asiassa enää juurikaan ilmene, että TV- kuuluttaja pystyy näkemään minut ja viestittää ilmeellään, onko päiväni mennyt hyvin tai huonosti, eli joko hymyillen tai vakavalla ilmeellä.

Nuorena mulla oli sellainen ajatusharha, että isällä on jotkut laitteet alakerrassa, alustassa, joilla hän pystyy kontrolloimaan minua ja ajatuksiani. Menin jopa yksi kerta ihan isän perässä alustaan meneviä portaita alaspäin ja muistelen, että isä ihmetteli, mitä oikein hänen perässään kuljen. Isäni oli voimakastahtoinen ja saimme autoritäärisen uskonnollisen kasvatuksen isän puolelta. Tämä edesauttanee tällaisten ajatusten syntyä.

Sitten mulla on ollut sellaisia ajatuksia, siis harhoja, että itse omilla ajatuksillani pystyisin vaikuttamaan ikävästi johonkin toiseen ihmiseen. Mm silloin kuin Perttu Häkkinen kuoli polkupyöräonnettomuudessa, ja mulla sattui olemaan samoihin aikoihin hänen ja Vesa Iitin kirja Valonkantajat ( täytyi olla tuo kirja ) lainassa kirjastosta, niin ajattelin, että minä jotenkin vaikutin hänen kuolemaansa.

Vastaavasti myös saatan ajatella, että joku tai jotkut pystyvät vaikuttamaan minuun ikävällä tavalla, esimerkiksi noituudella.

"Harhaluulojen taustalla on usein ahdistava, pelottava tai tavallisuudesta poikkeava kokemus, jolle ihminen etsii selitystä ja josta vähitellen muodostuu todellisuudesta poikkeava ja vakaa uskomus. Joissakin tilanteissa harhaluulot syntyvät tilanteissa, jotka tuovat mieleen lapsuuden tai sen jälkeen koetut traumaattiset ja tietoisuudesta torjutut tilanteet."

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00372

Aivot ja ylipäätään psyyke, on kyllä mielenkiintoinen tutkimusalue. Itse tosin en ole aihetta paljoakaan tutkinut esimerkiksi googlen tai tekoälyn kautta. Tekoäly lisäksi ei ole aina luotettava lähde. Voisin kyllä enemmän lukea tästä mun skitsotyyppisestä persoonallisuushäiriöstä sekä näistä harhaluuloista.

Sitä jäin tässä pohtimaan, että onko harhaluulo ja ajatusharha sama asia? Ja jos ei, niin millä lailla ne eroavat toisistaan? Nimittäin mun ajatusharhat, harhaluulot, kuvautuvat molemmilla tavoilla. Onneksi niitä ei kuitenkaan ole koko aikaa. Se olisikin tosi kuormittavaa.

PS. Googlettelin asiaa ja todellakin ajatusharha ja harhaluulo ovat eri asioita, vaikka molemmissa on kyse erikoisesta tavasta ajatella. 

Summa summarum, mulla ilmenevät ajatusharhat ovatkin suurelta osin harhaluuloja, jos nyt oikein tulkitsin tätä asiaa. Aion ottaa puheeksi tämän psyk hoitajani kanssa sekä psykiatrin kanssa. Tarkoitus on ollut myös käsitellä tarkemmin mun psykoosipiirteistä persoonallisuutta avohoidossa psykiatrin ja hoitajan kera.

Hyödynsin kuitenkin tekoälyä ja harhaluuloilleni psykiatriassa ja lääketieteessä on omat määrittelynsä, nimityksensä: 

Näin sitä oppii uutta omasta diagnoosistaan.

Yö osastolla

Tuli oltua osastolla Aurorassa toista kertaa tänä vuonna. Tällä kertaa olin vain yhden yön, eli viime yön, ja tänään päivälliseen saakka, niin että sain olla kirjaimellisesti turvassa, kunnes mieheni haki minut kotiin.

Mitä sitten tapahtui? Ei sen ihmeempää, kuin mua rasitti eräät yhteydenotot, joissa nämä henkilöt kertoivat suorasanaisesti olostaan ikävään sävyyn. Kyllä he pyysivät niitä anteeksi, mikä tuntuikin hyvältä ja olen antanut heille ilman muuta anteeksi. Molemmat henkilöt niin rakkaita ja tärkeitä ihmisiä minulle.

Sitten mulla alkoi tulla niitä itsetuhoisia ajatuksia ja otin pienen annoksen lääkkeitä. Soitin myös myrkytystietokeskukseen ja annokseni oli sen verran pieni, että se olisi voinut olla hoitoannos, vaan ei ollut. Jemmasin myös lisää lääkkeitä, joita oli kaapissa saatavilla.

Mieheni kuuli puhelun, kun soitin myrkytystietokeskukseen ja tietenkin alkoi kysellä mitä oikein on meneillään ja niin kerroin ja annoin myös ne lääkkeet sieltä jemmasta pois miehelleni.

Olin samana iltana laitellut Maisaan viestiä sekä omaoloon. Omaolosta odotin vastausta, vaan en tuona iltana sitä saanut. Lisäksi chattasin Mieli ry:n päivystäjän kanssa olostani.

Seuraavana aamuna, eli eilen, sitten soitettiin mun omalta terveysasemaltani ja siellä hoitaja ensin pahoitteli sitä, että soittavat vasta nyt ja että omaolosta ei tullut vastausta. Hän sanoi, että olisi nyt viisasta tulla tapaamaan lääkäriä sinne terveysasemalle. Mainitsin siitä, että varmaan oma hoitaja soittaa psyk polilta, mutta hoitaja oli sitä mieltä, että tulla sinne heille lääkärille. Hän kysyi, että jaksanko odottaa, sillä aika ei ollut ihan heti, mutta kyllä samana päivänä. 

Oma hoitajani psyk polilta myös soitti ja hän sanoi, että voi soittaa hänelle, jos lääkärin käynnin jälkeen vielä siltä tuntuu. 

Terveysaseman lääkäri olikin perusteellinen ja muutenkin aivan ihana ulkomaalaistaustainen mieslääkäri. Kerron tämän siksi, että he saavat monta kertaa ikävää palautetta toiminnastaan. Tämä osasi hyvin suomea ja todellakin asiansa! Hän suositteli mulle lähetettä päivystykseen ja että menisin sinne kelataksilla. Ja tähän ratkaisuun olin itse hyvin myöntyväinen.

Kelataksia tosin jouduin odottamaan siellä terveysasemalla yli tunnin. Selityksenä oli, että taksitilaus oli jäänyt kesken. 

Päästyäni Meilahden yhteispäivystykseen ensin ilmoittautumisesta ja saatuani rannekkeen, lähdin pitkää käytävää pitkin kohti entisen Haartmanin sairaalan puolta psykiatrian päivystyksen puolelle. Siinä saikin odottaa pitkään. Mieheni pääsi myöhemmin tulemaan paikalle ja toi mulle syötävää.

Lääkäri oli myös hyvä tuolla Meilahdessa psykiatrian päivystyksen puolella. Siinä myös joustettiin, että mieheni sai kuskata minut Auroran sairaalan osastolle ambulanssin sijaan. Ambulanssia olisi todennäköisesti joutunut odottamaan pitkäänkin. 

Auroran osastolla jälleen lääkärin käynti, jossa minä, mieheni, hoitaja ja lääkäri paikalla. Jälleen kivanoloinen lääkäri otti meidät vastaan.

Mieheni lähtiessään osastolta antoi mulle suudelman ja hän on muutenkin huolehtinut minusta niin rakastavalla ja kauniilla tavalla. Todellista rakkautta toisen sairastaessa. 

Yö meni ihan hyvin, vaikka nukuin katkonaisesti ja heräsin todella aikaisin. 

Huoneessani laitettiin vessa lukkoon, sillä minulle tuli impulssiolo, että jos satutan itseäni käsipyyhetelineen teräviin osiin. Se oli siellä metallinen. Itse asiassa kokeilin sitä jo vähän käteeni varovaisesti ilman mitään jälkiä, ennen kuin menin kertomaan asiasta hoitajalle.

Tänään aamupäivästä toinen lääkäri tapasi minut hoitajan kera. Hän oli myös mukavantuntuinen lääkäri. Ja hoitajakin oli mukava. Teimme lounaan jälkeen hoitajan kanssa turvasuunnitelman itsetuhoisia tilanteita varten. Aloitin sitä jo kirjoittamaan siinä ennen lounasta. Lisäksi kävimme läpi Mielenterveystalon sivuilla olevia unettomuudesta kertovia sivuja ja jäin vähän lukemaan huoneeseeni hoitajan lähtiessä.

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/unettomuuden-omahoito-ohjelma

Mieheni pääsi minut hakemaan päivällisen jälkeen ja yö sekä tämä päivä oli tehnyt ainakin sen tehtävän, että sain turvallisen paikan, jossa olla, kunnes mieheni oli vapaa töistä.

Nyt voin jo, voi sanoa suoraan, että hyvin. Ilta vaan alkaa olla myöhäinen, joten se väsyttää. Olen nauttinut musiikista mm Lumiukko soundtrackin kuuntelusta ja samalla ihan vaan chillailusta.

Tämä kuulostaa siltä ehkä ulkopuoliselta, että näinkö nopeasti tästä "parannutaan", kun seuraavassa hetkessä voin jo hyvin ja chillaan. Mutta mulla on pidempi historia vaikkapa tätä itsetuhoista käyttäytymistä. Ne tulee mulla impulsiivisesti ja usein nopeasti olen niistä toipunut. Enkä jaksa jäädä liikaa märehtimään tähän, jos olo ei ole sellainen. 

Minulla on edelleen hoitosuhde psyk polille ja katsotaan, miten siellä nyt edetään.

Laitan tähän loppuun myös Mieli ry:n kriisipuhelimen numeron: