tiistai 3. marraskuuta 2026

Seksuaalinen kehitys

 Tämä aihe tuli mieleeni ja mietinkin, että kirjoitanko tästä ollenkaan. Kysymys siis heti alkuun kuuluukin: "Onko minua käytetty lapsena tai nuorena seksuaalisesti hyväksi?" Voin tähän sanoa, että ei ole sen varsinaisessa merkityksessä, että olisi raiskattu tai tehty insestiä. En ainakaan itse muista tällaista. Ihan varhaislapsuuttahan meistä harva muistaa.

Minä vuonna 1976

Ala-asteella muistan olleeni ihastunut saman luokan poikaan joskus ehkä 2. tai 3. luokalla.

Mutta jotain seksuaalisessa kehityksessä on mennyt pieleen ja autoritäärinen uskonnollinen kasvatus on varmasti edesauttanut sitä, että vaikkapa minulla tai suurimmalla osalla sisaruksistani ei ole lapsia ollenkaan. Ainoastaan kahdella veljelläni on lapsia ja meitäkin on kuitenkin sisaruksia yhteensä kuusi. Toki isän ja äidin keskinäinen avioliitto on myös vaikuttanut, kuinka tunteita ei ole niin näytetty. Isänihän oli myös 11 vuotta äitiäni vanhempi, mutta äitikin oli ns vanhan ajan kasvatteja, jolloin ei ollut samalla tavalla tapana näyttää tunteitaan. 

Synnyimme kaikki myös niin peräjälkeen 1960-luvulla, että siinä on ollut täysi työ äidillä hoitaa meitä lapsia kotitöiden lisäksi. Siinä vielä saman katon alla voimakastahtoinen anoppi, niin onhan siinä ollut äidillä tekemistä ja olemista.

Se alkoi joskus 1990-luvulla, kun alettiin enemmän julkisuudessa puhua insestistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, niin minäkin pohdin melkoisen vakavasti, onko minua pienenä käytetty seksuaalisesti hyväksi. En kaikkea tuohon liittyvää tähän ala kuitenkaan kirjoittamaan. Mulle sanottiin, että olisiko ukki, siis äidin isä, jonka kanssa vietin paljon aikaa, käyttänyt mua hyväksi, mutta tuollaista en muista. Myös tunnetasolla mitään siihen viittaavaa en muista kokeneeni. Paitsi kerran ollessani teini-ikäinen ja yötä ukin luona, hän sanoi jotenkin niin, että hän haluaa saada yhteyden minuun. Mutta en pitänyt tuota mitenkään ihmeellisenä, vaan ajattelin sen tarkoittavan henkistä yhteyttä.

Pääsin ripille 1984

Eristäytyneisyyteni yläasteella aiheutti sen, että en voinut edes ajatella seurustelevani kenenkään pojan kanssa. Lisäksi suhteen luominen niin vastakkaiseen sukupuoleen kuin samaankin sukupuoleen ystävänä, oli jo itsessään haastavaa. Olin niin lukossa itseni kanssa. Näin ollen ihastukseni kohteetkin olivat kaukoihastuksia.

Pienimuotoista hyväksikäyttöä muistan tapahtuneen kerran ollessani noin kahdeksannella luokalla ja matkalla bussissa takapenkillä kotiin. Kylän aikuinen mieshenkilö alkoi kosketella minua ja en osannut siihen tehdä yhtään mitään. Toinen selvä muistikuvani teini-iässä on meillä kotona keittiössä, kun kylän kauppias, naishenkilö, toi meille ruokatavarat kotiin ja kosketti rintojani.

Mieleeni tuli myös eräs häiritsevä tapaus, kun olimme mieheni kanssa viemässä ruokia jo edesmenneelle isoveljelleni, niin jossain vaiheessa, ehkä halatessamme, isoveljeni suuteli minua suulle. Se ei ollut oikein. Tämä veljeni oli myös alkoholisti, mutta hän ei ollut tuolloin humalassa.

Muistan puhuttaneen, että isällä oli voimakas seksuaalivietti, kun taas äidillä ei niinkään ollut. Kerran isän valkoisesta karvalakista nauhat jäivät umpisolmuun ja hän pyysi minua niitä aukaisemaan. Minusta se oli epämiellyttävää. Koin, ja muistan siskoni myös kokeneen isäni seksuaalisesti häiritsevänä, kun hän tuli kylpytakissaan saunasta. Se oli sellainen epämukava yleistunnelma.

Isä ei kuitenkaan koskaan epäasiallisesti kosketellut minua.

Nuorena aikuisena minulla ei ollut edelleenkään poikakaveria. Kokemukset miesten kanssa jäivät lähinnä yhden illan jutuiksi, joita itselläni oli jonkin verran, vaikka olinkin uskossa, ennen kuin menin naimisiin mieheni kanssa. Hän on ollut minun ensimmäinen kunnon miessuhteeni elämäni aikana ja naimisissa olemmekin saaneet olla jo yli 21 vuotta.

Sveitsissä käymässä tulevan aviopuolisoni kanssa 2004.

Miksi kaivella tällaisia asioita siis? Haluan ymmärtää itseäni ja käyttäytymistäni. Siksi.


sunnuntai 1. marraskuuta 2026

Itsensä voittamisesta

Mietin sitä, että miksiköhän tällaisena jännittäjänä ja pelkääjänä aina hakeudun ja päädyn tilanteisiin, jotka ovat ylisosiaalisia tai muuten vain rohkeutta vaativia kohteita. Vaikka huominen tilaisuus Kannelmäen kirjastossa, jossa luen kirjaani.
Yksi syy on se, että haluan oikeasti pitää esillä itselleni tärkeitä asioita ja samalla saada niille näkyvyyttä. Vaikka se sitten todellisuudessa olisikin pienimuotoista, niin kuitenkin se, että ainakin on tullut yritettyä.
Parhaimmillaan jopa välillä nautin esillä olosta.
Tämä on tällainen dilemma kohdallani; pelottava ja jännittävä tilanne vs jos tilanne menee hyvin, siitä voi jopa nauttia tai ainakin saa tyydytystä siitä, että on mennyt ja tehnyt peloista huolimatta.

Voisiko selitys tälle olla oikeasti se, että tällainen rohkeus on kuitenkin osa todellista minääni. Jos minulla ei olisikaan näin voimakkaita sosiaalisia pelkoja, niin mitähän minä mahdollisesti tekisinkään? Toisaalta tällöin en olisi ehkä juuri se minä, joka nyt olen. Saattaisin olla kovempi ja kylmempi ihminen, kuka tietää. Minulla on tapana ajatella, että asioilla on tarkoituksensa ja tämä kumpuaa vahvasti uskostani Jeesukseen. Ilman Jumalan sallimusta ei tapahdy hyvää eikä pahaa. Ja langenneessa maailmassa kun kerta elämme, osaksemme ovat tulleet myös kärsimykset, joilta kukaan ei välty täällä maan päällä ollessaan oli sitten uskossa tai ei.

Meidän tehtävämme on kuitenkin pyrkiä lieventämään kärsimystä maailmassa, niin omassa kuin muiden elämässä. Näin ajattelen. 

Olen käsitellyt lukemattomissa blogiteksteissäni voimakasta sosiaalista jännittämistäni ja pelkojani. Ne ovat niin sinnikkäästi vaan osa itseäni, vaikka kuinka niistä yritän pyristellä pois, niin sieltä ne vaan kumpuavat uudelleen ja yhä uudelleen rohkeidenkin hetkien ja päivien jälkeen.

Elämä on sellaista tasapainoilua pelosta rohkeuteen. Ja juuri, kun aloin hetken ajatella, että olenpa rohkea, huomaan jälleen olevani heikko sekä haavoittuvainen ja pelkääväni muita ihmisiä, jopa välillä itseänikin.

Yksinkertaisesti, olla ihminen, siinä on elämänmittainen matka ja määränpää ei useimmiten suinkaan ole se, että tulisi suuremmaksi tai rohkeammaksi, vaan, kuten vuosien saatossa, viimeistään keski-iän jälkeen huomaa, elämä on rajallista ja näin ollen myös itse on hyvinkin rajallinen.

Silti haaveita on hyvä ja tärkeä olla pitkin elämää. Ne ovat suorastaan elämän suola. Ja kyllä, on lupa haaveilla myös suuria. Ja kukaties, joskus ne toteutuvatkin. Tämän lisäksi pyrkiä pitämään mielessä se, että olisi kiitollinen pienistäkin asioista ja näkisi kaunista ja hyvää ympärillään, myös elämän rosoisissa puolissa.

lauantai 31. lokakuuta 2026

Pyhäinpäivä

 Tänään on vietetty pyhäinpäivää, entiseltä nimeltään pyhäinmiestenpäivää. Kävimme mieheni kanssa haudoilla Malmilla ja Hietaniemessä.

Mietin sitä, että kuinka paljon yksi ihminen kestää tragedioita ja kuolemia? Toki se on yksilöllistä. Tavataan myös sanoa, että ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kestää. Silti tuntuu, että jotkut meistä joutuvat käymään läpi tragedioita ja vaikeuksia, jotka paikoin tuntuvat kohtuuttomilta kantaa. Myönnän, mua on suojeltu ja koen, että Taivaan Isä on mua suojellut ja varjellut sekä samalla vahvistanut sisintäni niin, että olen kohtuudella päässyt meidän perheen tragedioista, etten ole täysin luhistunut niiden alla, enkä, äitimme esikuvana, katkeroitunut minäkään.

Lapsuudessa ei tapahtunut paljoa kuolemia, mummo, isän äiti sekä setä, isän veli, kuolivat molemmat 1970-luvun jälkipuoliskolla. Niin ja ennen kaksoisveljeäni ja minua syntyi vauva kuolleena. Seuraavaksi täytyykin mennä ihan 1990-luvun alkuun vuoteen 1992, jolloin ukki, äidin isä kuoli. Mä olin pienenä ja nuorena ukin tyttö ja vietin paljon aikaa ukin kanssa. Pidin myös koulua hänelle ja tein oppikirjoja sekä päästötodistuksenkin. Ala-asteellahan mun haaveammattini olikin ainakin jossain vaiheessa opettaja niinkuin joskus nuorena aikuisenakin, vaan ei sitten enää myöhemmin nähdessäni sen työn rankkuuden koulunkäyntiavustajana toimiessani. Tähän mä en vaitiolosyistä enempää kerro vuosilukuja omaisten, läheisten tai ystävien kuolemista enkä niiden syistä.

Olin lapsena ja nuorena ukin tyttö.

Suurin ikävä mulla on ollut äitiä ja kaksoisveljeäni Einoa. Äiti kuoli 2024 ja Eino 2022. Heidän elämistään ja kuolemistaan olenkin kertonut seuraavissa blogiteksteissäni:


 
Eino lähdössä hiihtämään joskus 1990-luvun alussa ja äiti jouluna 1999.

Mua herkistää myös ihan jonkin verran Petri Laaksosen levyt In Memoriam - Elät aina minussa sekä Katso, sinä elät. Näitä levyjä olen tänään kuunnellut pääsääntöisesti, varsinkin In Memoriam- levyä.






Helsingin kirjamessut 2026

 Minun mittakaavassani todella ihmeellistä tapahtui vähän yli viikko sitten. Olin nimittäin Helsingin kirjamessuilla, enkä vain asiakkaana, vaan esittelemässä omia Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja kirjojani; osaa 1 ja osaa 2. 

Helsingin kirjamessuilla 23.10.2026

Se kuinka sinne päädyin, tapahtui tosi sukkelaan. Eräässä kirjailijoille tarkoitetussa facebook- ryhmässä bongasin Oma Kirjakauppa.fi:n työntekijän. Joku kyseli sitä, kuinka saisi markkinoitua kirjojaan ja tämä Oma Kirjakauppa.fi:n henkilö esitteli heidät. No minä kiinnostuin siitä ja päätin ottaa heihin yhteyttä facebookin messengerissä ja myöhemmin sähköpostissa viestittelin toisen henkilön kanssa, joka sanoi, että heillä on joka päivä yksi kirjailija siellä heidän osastolla ja että perjantaina 23.10. ei ole vielä ketään, että jos mua kiinnostaa, voin tulla sinne tuolloin! No aluksi mietin, että onko se liian pelottavaa, mutta kysellessäni läheisiltä ja tutuilta mm facebookissa, niin kaikki sanoivat, että tottakai sä meet ja niinhän minä päätin mennäkin.

Ensin täytyi kirjautua Oma Kirjakauppa.fi:ssä kirjailijaksi ja laittaa myyntiin oma kirja tai kirjoja. Laitoin ensin myyntiin Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja, Osa 2:sen ja myöhemmin siitä osan 1.

Helsingin kirjamessut meni ensikertalaiselta yllättävän hyvin, vaikken saanut myytyä kuin yhden kirjoistani, niin tunnelma oli hyvä. Enkä täysin hyytynyt sinne! Sitä nimittäin mietin, että käykö niin tai että joku kysyy jotain tosi epämukavaa minulta. Mutta ei sellaistakaan tapahtunut.

Mieheni pääsi mun mukaan tuonne messuille ja ehdimme kierrelläkin siellä ja käydä Ruoka- ja viinimessujen puolelta myös. Mieheni oli kyllä tärkeä taustatuki messuilla.

Herkkujen lisäksi, joita ostimme, ostin kirjamessuilta kaksi itselleni mieluista sekä mielenkiintoista kirjaa, Lahkojohtajan morsian, Venla Pystynen ja Noora Sofia, WSOY 2026, sekä Normaali on myytti - Traumat, sairaudet ja toipuminen toksisessa kulttuurissa, Gabor Maté ja Daniel Maté, Into 2026.

perjantai 16. lokakuuta 2026

Naamioiden takaa

 

Mitä on olla oma itsensä? Itse koen sen sellaisena tilana, olona, että saan olla juuri minä pelkoineni ja jännitysteni kanssa. Paikkana, jossa saa puhua tai olla puhumatta ja hiljaisuus ei ole tila, joka vaivaannuttaa, vaan on luonteva jatke kaikelle olemiselle. Saan olla hauras ja vajavainen. Vastapainona tietenkin myös saan näyttää ja tuntea olevani iloinen ja onnellinen, silloin kun sitä olen. Ylipäätään näyttää tunteeni mitä ne milloinkin ovatkaan.

Avioliitossa tai parisuhteessa asuessa ihminen on kaikkein paljaimmillaan. Tällöin on vaikea peitellä todellista luonnettaan, sillä ihan kaikki tai ainakin lähes kaikki tulee esille arjessa; nukkuminen, syöminen, rakasteleminen, alastomuus... kuinka kohtelee itseä ja toista, osoittaa tai on osoittamatta hellyyttä. Sanat, jotka hoitavat ja niin, välillä voivat satuttaa. 

Itse mietin erilaisia naamioita. Kirjaimellisesti meikin kautta voi osoittaa luonnettaan ja tunteitaan joko rajulla tai herkällä, luonnollisella meikillä. Meikillä saa peitettyä ja häivytettyä epäkohtia ihossa. Sillä saa myös usein pirteämmän ulkonäön.

Monihan ei käytä meikkiä ollenkaan, mutta se ei tarkoita, etteikö ihmisellä voisi olla erilaisia naamioita. 

Itse käytän meikkiä peittämään ihovirheitä, akneihon jälkiä sekä varmistamaan, että en punastele. Ja niin, samalla yritän olla jollain tavalla viehättävämpi, myönnän sen.

Eri ihmisten kanssa olen mielestäni vähän erilainen, riippuen toisen luonteesta. Jos toinen kokee tarvetta huomautella ja töksäytellä, niin tällaisen ihmisen seurassa mun on usein vaikea olla. Samoin sellaisen ihmisen, joka tietää kaikki valmiiksi jopa toisenkin puolesta.

Pääsääntöisesti tässä iässä, lähempänä 60:tä vuotta, haluaisin niin kovasti, että voisin olla sitä mitä olen; vähän omalaatuinen ja ehkä erikoinenkin, ujo, jännittäjä, spontaani, rohkea, positiivinen, melankolinen, pelokas, haaveilija, auttavainen, omanlaiseni taivaanrannan maalari. Ihminenhän on monia eri asioita ja puolia, ei vain sairas tai terve, rohkea tai pelokas, vaan minä ainakin olen välillä mielestäni yllättävänkin rohkea ja sitten taas niin pelokas kuin vain olla voi. Olosuhteet, joissa sain kasvaa lapsena, nuorena ja sitten itsenäistyä, hyvät ja huonot kokemukset, ovat muovanneet minusta juuri tällaisen kuin minä olen. Ja olen hyvä juuri näin kuin olen. 

Sinä olet juuri hyvä noin kuin olet.

Väsymyksestä ja unettomuudesta

Oon ollut ihan tautisen väsynyt viime aikoina, kuten tänään ja eilen. Tämä voi hyvinkin olla ihan syysväsymystä samalla. Olen yrittänyt nukkua enemmän ja siinä muutamana yönä onnistunutkin, vaan silti lisääntynyt unimäärä ei ole poistanut tätä väsymystä.

Mulla myös huonokuntoisuus aiheuttaa varmasti väsymystä sekä samalla ihan ulkoilman puute. Myönnän, oon nykyään tosi laiska liikkumaan. Tässä Terveyskirjaston sivuilta väsymyksen syistä ja milloin hakeutua sen vuoksi hoitoon:

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00348

Mietin, että voisin tarvita jonkun tehokkaamman vitamiinikuurin. Otan kyllä suhteellisen säännöllisesti Multivita Ascorbin Long 500mg C-vitamiinivalmistetta sekä D-vitamiinina Devisol Strongia. Kahvia en juo paljoakaan, kun en tykkää siitä. Pepsi Max on mun suurta herkkujuomaa, jota juon todella paljon päivässä. Psykiatrian poliklinikalla hoitajani tosin sanoi, että voisi kokeilla kofeiinitonta Pepsi Maxia. Sitä hän on myös sanonut, että yrittäisin olla juomatta ihan ennen nukkumaan menoa.


Tällaisen väsymyksen ollessa päällä, mitä mulla parasta aikaa on, tuntuu, että siihen eivät auta nämä mun keinoni. Joku rautavalmiste voisi olla ihan hyvä. Hemoglobiini mulla on ollut lähes aina hyvissä lukemissa; monta kertaa tavallista paremmissa lukemissa.

Sairastan myös kilpirauhasen vajaatoimintaa, mikä voi tuoda osaltaan väsymystä. Itselläni oli alunperin liikatoiminta, jonka mulla aiheutti Basedowin tauti ja se on hoidettu vajaatoiminnan puolelle aikoinaan. Tähän vajaatoimintaan käytän sitten loppuikäni thyroxinia ja käyn aina välillä verikokeissa tarkastuttamassa kilpirauhasarvot.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00667

Toki vajaatoiminnan arvojen ollessa kohdillaan, pitäisi oireidenkin olla kurissa, kuten vaikkapa siitä johtuvan väsymyksen.

Sitten minulla on taustalla monta vuotta jatkunutta unettomuutta ja huonounisuutta; herään n. 3 tunnin kuluttua nukkumaan käymisestä vessakäynnille ja usein oon jäänyt valvomaan tietokoneen äärelle tuolloin ja mennyt sitten myöhemmin aamusta nukkumaan. Välillä jopa jatkanut suoraan seuraavaan päivään näillä 3 tunnin unilla! No, sanotaan ihan suoraan, aika monta kertaa olen niin tehnyt...

Tästä taas pääsee Mielenterveystalon unettomuuden omahoito-ohjelmaan. Olikohan tämä se sama sivusto, mitä kävimme läpi hoitajan kanssa, kun olin elokuussa yhden yön Aurorassa osastolla.

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/unettomuuden-omahoito-ohjelma

Huonounisuuteni, heräily keskellä yötä, alkoi 2022 samoihin aikoihin, kun Ukrainan sota. Tuolloin seurasin X:ssä tosi tarkasti lähes tauotta yötä päivää sodan eri vaiheita eri uutiskanavien, toimittajien sekä tavallisten ihmisten sivujen kautta.

Niin ja unohtamatta vaihdevuosien vaikutusta unettomuuteeni! Vaihdevuosia olen pitänyt yhtenä isona ongelmana tähän tilanteeseeni.

Jotain hyvääkin tuona vuonna ja noihin aikoihin tapahtui. Aloin samalla kirjoittaa myös tätä Beautiful Stranger blogiakin!

Mitä tulee tähän mun huonounisuuteeni ja väsymykseen, mun tulee yrittää lempeällä, mutta samalla riittävän napakalla tavalla huolehtia siitä, että en ainakaan jää yöllä tähän netin ääreen, vaan menen takaisin sänkyyn yrittämään uudelleen unta.








perjantai 9. lokakuuta 2026

Maailman mielenterveyspäivä 10.10.2026.


Huomenna 10.10. vietetään Aleksis Kiven ja Maailman mielenterveyspäivää, jonka koordinoijana toimii Suomessa Mieli ry. Maailman mielenterveyspäivän 2026 teema Suomessa on "Mitä sulle oikeasti kuuluu? Jokaisella on oikeus mielenterveyteen ja apuun."
Me voimme kysyä muulloinkin kuin vain huomenna läheisiltämme tuota kysymystä.
Toinen teema onkin sitten paljon haastavampi, sillä kaikki eivät saa tarvitsemaansa apua täällä Suomessa(kaan) riittävän nopealla aikataululla. Itse olen, jos ajattelee vaikkapa tätä vuotta, saanut kiitettävästi apua, kun olen sitä tarvinnut. Mutta olenkin jo sisällä järjestelmässä, eli erikoissairaanhoidon piirissä psykiatrian poliklinikalla.
Lasten ja nuorten terapiatakuu on helpottanut onneksi nuorempien tilannetta, mutta aikuiset ja ikääntyvät joutuvat kamppailemaan edelleen pitkien hoitojonojen kanssa. Niinpä järjestöjen ja vertaistuen merkitys korostuu. Esimerkiksi Mieli ry:n valtakunnallinen kriisipuhelin, joka on ilmainen kaikille ja avoinna 24/7, on todellinen turva ja apu monelle. Itsekin olen siihen monta kertaa soittanut.
Sitten ikävämpi puoli on tietenkin se, että monista järjestöistä on jouduttu leikkaamaan eikä Mieli ry:kään ole säästynyt leikkauksilta, vaan joutui taannoin irtisanomaan 13 työntekijää.
Ollaan omien voimien mukaan silmät ja korvat avoinna kuulemaan ja näkemään läheinen omainen ja kanssakulkija. Ne teot voivat todellakin olla pieniä ja merkitä hädässä olevalle paljon: hymy, hyväksyvä katse, se että kysyy mitä sulle oikeasti kuuluu ja kertoo, että kaikesta huolimatta apua on edelleen saatavana.

Kuva Mieli ry:n nettisivuilta


keskiviikko 7. lokakuuta 2026

Syksyn satoa

 

Minulla on välillä iloisia ja merkityksellisiä uutisia ainakin minun näkökulmastani. Tänään soittelin useampaan paikkaan liittyen ylihuomenna ilmestyvään kirjaani Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja Osa 2. 

Soittelin Lapinlahden Lähteen koordinaattorille Katja Liuksialalle, Kannelmäen kirjastoon sekä Helmi ry:hyn. Näihin kaikkiin paikkoihin asiani oli se, että voisinko tulla lukemaan kirjaa fyysisesti paikan päälle. Ja arvatkaapa mitä! Jokaisesta paikasta on näytetty vihreätä valoa! Voi että olen täpinöissäni.

Lapinlahden Lähteen Katja Liuksialan kanssa sovimme, että järjestettäisiin joku tapahtuma marras- tai joulukuussa. Esimerkiksi kahvilaan sellainen pienimuotoinen tilaisuus, jossa lukisin kirjaani ja siitä voisi keskustella ja kysellä itselle nousevia asioita.

Kannelmäen kirjasto oli ensimmäinen kirjasto, johon soitin ja heti tärppäsi! Löimme lukkoon jo päivän, milloin menen sinne lukemaan kirjaani ja minulle on sinne varattuna tila. Se on marraskuun 2. päivän iltana. Virkailija suositteli, että tapahtuma ei olisi ihan heti, että he ehtivät sitä mainostaa. Laitoin pyynnöstä sähköpostilla canvalla tehtyjä kuvia kirjasta sekä itsestäni kaksi kuvaa, joista saavat valita, kumman haluavat.

Eikä nämä tähän loppuneet! Helmi ry:stä tuli myös sähköpostia ja toiminnanohjaaja ehdotti, että lukutapahtuma pidettäisiin vasta marraskuussa ja syy oli sama kuin Kannelmäen kirjastossakin, että sitä ehditään mainostaa.

Vieläkin lisää!!! Keinoja ahdistukseen- ryhmä alkaa ensi viikolla. Se on aina 2 x viikossa päättyen tämän kuun loppuun. Odotan kyllä tuota kurssia ja mahdollisia keinoja, mitä voisin saada ahdistuksiini, jännityksiini sekä pelkoihini.

Olen myös ilmoittautunut Työväenopiston Luovan kirjoittamisen peruskurssille, joka on yhteensä 24h ja ainakin ensimmäinen kerta on 3h 15min. Kurssi on 6 kertaa ja päättyy marraskuun lopulla.

Siis voitko kuvitella! Näin paljon ihan uutta ja oikeasti mielenkiintoista juttua on tiedossa tässä ja ensi kuussa. Mahdollisesti joulukuussakin, jos Lapinlahden Lähteen kirjanlukutapahtumani on joulukuussa.

Nyt tietysti kaiken a & o on se, että Beautiful Stranger - Valoja ja varjoa Osan 2 painaminen onnistuu. Toisaalta, onhan painotalo, jota käytän, monta vuosikymmentä jo tehnyt painotöitä. Valitsin Helsinkiläisen aDigi Painotalon Hakaniemessä. Viimeksi mulla oli helsinkiläinen NordPrint, mutta jostain syystä otin ensin yhteyttä tähän aDigiin. Ja heillä olikin mahdollisuus painattaa kirjani niin, että saan ne hakea perjantaina 9.10. kun 10.10. on Aleksis Kiven päivä ja Maailman mielenterveyspäivä. Halusin ennen sitä saada kirjat painosta ja se onnistuikin.

On niin paljon aihetta kiitokseen! Hyvä mieli näistä kaikista lähitulevaisuuden tapahtumista.

torstai 1. lokakuuta 2026

Hoitoa Sanan äärellä

 

"Kuka teistä pelkää Herraa ja kuulee hänen palvelijansa ääntä? Joka vaeltaa pimeydessä ja valoa vailla, se luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaansa."

Jesaja 50:10

Raamatusta löytyy monta lohdullista ja sisimpää rauhoittavaa kohtaa. Joka vaeltaa pimeydessä ja valoa vailla... Minua tämä lohduttaa, kuinka Jumala näkee meidät kaikki ja erityisesti silloin, kun olemme pimeydessä ja valoa vailla.

Kun kirjoitin kirjoituksen Pelkoa läpi vuosikymmenten, jäin jotenkin siihen pelon ja jännitysten maailmaan niin, että se valtasi minut ja oloni. Pohdin nukkumaan käydessäni, että en jaksa tätä, että minua aina ja joka päivä pelottaa ja jännittää.

Juuri Elämänpuu- levyllä kuuluu Pimeässä laaksossa kappale:

"Hän suojelee minua vahvalla kädellään ja pitää mua lähellä omaa sydäntään. Enkä pelkää mitään. En pelkää mitään."

Palatakseni siihen, kun kävin nukkumaan ja mitä ajattelin, että en jaksa että mua aina pelottaa, niin enhän minä välttämättä jaksaisikaan, jos ei olisi uskoa Jeesukseen ja lohtua Hänestä ja Hänen Sanastaan. Jumala on myös lahjoittanut minulle niin rakastavan ja ymmärtäväisen miehen. Ihan tuli hymy kasvoille ajatellessani miestäni. 
Jesajan kirja vielä jatkaa Raamatussa:

"... mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut."
Jesaja 53:5

Me olemme kerta kaikkiaan parannettuja Jeesuksen haavojen kautta, jotka häneen lyötiin, kun hänet ristiinnaulittiin. Vaikka täällä maan päällä saamme vielä tuntea monenlaista ahdistusta ja tuskaa, niin Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme kaikissa peloissamme ja kivuissamme.

"Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."
Joh. 16:33

"Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa."
Fil. 4:13

Minä voin kaiken tämän elämäni aikana, mitä eteeni tulee, Jeesuksen avulla. 
Minulla on jo nyt ollut tässä jonkun aikaa lohdullisempi ja parempi mieli, kun aloin kirjoittaa tätä kirjoitusta siitä, kuinka Jumalan Sana hoitaa. Ja se hoitaa siksi, koska siinä on itse Jeesus puhumassa meille.
Saakoon nämä kohdat myös lohduttaa sinua, niin kuin ne lohduttavat itseäni.

keskiviikko 30. syyskuuta 2026

Pelkoa läpi vuosikymmenten

Olen kokenut ja tuntenut sisimmässäni jo sieltä nuoruudesta saakka olevani erilainen kuin mitä iso osa ikätovereistani on. Tähän erilaisuuden kokemukseeni vaikuttaa vahvasti mun pelot ja jännitykset. Olen jotenkin vahvasti kasvanut tähän olotilaani. Itseäänhän ei pääse pakoon. Siispä on tunnusteltava ja katsottava myös sisäänpäin, sisimpään. Niin, kunhan sinne ei uppoudu liiaksi, että eksyy matkalla ja kadottaa itseään entisestään.

Haluaisin niin kovasti löytää ne juuret näihin mun pelkoihini ja jännityksiini. Lähinnä siihen, että miksi ne ovat ja pysyvät minussa vaikka olen altistanut itseäni jännityksille ja peloille todella paljon ja rohkeasti vuosien ja vuosikymmenten varrella. Jännitys vie sen verran paljon energiaa, että aina ei vaan jaksa altistaa itseään liikaa epämukavuusalueille. Siispä haluaisin löytää keinoja, toimivia keinoja mun jännityksiin ja pelkoihini.

Sitä olen ajatellut, että on hyvinkin realistista, että kärsin vielä vanhanakin näistä samoista peloista, koska en ole päässyt näistä irti vuosikymmenienkään aikana, aina sieltä 1980-luvulta saakka.

Mikä on tähän mennessä auttanut?

Suurin apu on ollut Rivatril- lääkitys, jota onnekseni olen saanut käyttää 1990-luvun alusta. Sitten tuo aiemmin mainitsemani altistaminen jännittäville tilanteille. Ajattelen, että syvällisintä on kuitenkin pyrkiä hyväksymään itsensä pelkoineen kaikkineen. Syvään hengitys auttaa myös ja se, että pyrkii rentouttamaan kroppansa. Unohtamatta uskoani, joka on yksi suurimmista voimavaroistani.

Hyvä kysymys myös on, että miksi saatan jännittää myös omassa seurassani, kun olen aivan yksin? Vaikkapa ruokailutilanteissa. Yläasteen koulun ruokalassahan mulla alkoi aikoinaan voimakas pääntutinapelko. Aloin uskoa siihen niin vahvasti, että pää voi tutista ja välillä niin on käynytkin, kun pelko saa voimakkaasti musta vallan. Ja vaikkei pää tutisisi, se jännitys- ja pelkotila on niin inhottavan tuntuista, että se paikoin invalidisoi.

Olen käynyt vuosien ja vuosikymmenten aikana juttelemassa asioistani ensin kasvatusneuvolassa nuorena, sitten mielenterveystoimistoista aina psykiatrian poliklinikoille. Kelan tukemalla yksityisellä psykiatrilla kävin vuoden verran sekä myöhemmin yksittäisillä käynneillä saman henkilön luona. Näihin lisättynä sitten erilaiset ryhmät, joissa olen saanut käydä; jännittäjien ryhmä, mielenterveysryhmä erään seurakunnan diakonin pitämänä, ahdistuksenhallintakurssi, kokeilin DKT-terapiaa, mutta olin tuolloin sen verran huonossa kunnossa, että päätettiin lopettaa siellä käynnit, mikä olikin hyvä ratkaisu... näiden lisäksi HOT-terapiaryhmässä sekä sellaisessa ryhmässä, jota usein veti kokemusasiantuntija. Ryhmässä toki oli aina kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa mukana. Näistä käymistäni hoitomuodoista olenkin kertonut blogitekstissäni 

Keskusteluja ja terapiaa

https://newdaymy.blogspot.com/search?q=keskusteluja+ja+terapiaa

On sanottu, että jokaisella on oma ristinsä. Minun ristini on ollut sosiaaliset jännitykset ja pelkotilat.

Paikalleen ei kuitenkaan kannata jäädä. Ja vaikka se ei aina siltä tuntuisikaan, niin rohkeutta on mennä peloista huolimatta. 



tiistai 29. syyskuuta 2026

Aika


Aikaa mitataan ja on mitattu jo useamman vuosisadan ajan kellolla. 

Nytkin kuulen työpöytäni yläpuolella tätä kirjoittaessa kellon raksuttavan. Pidän sen äänestä. Se on jotenkin rauhoittavaa.

Kun miettii ihmiselämää, niin onhan se kuin tuulen henkäys, kuten Raamattu sanoo. Varsinkin ikuisuusnäkökulmasta "Yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä." Kaiken Luoja, Jumala, joka loi taivaan ja maan, asetti myös auringon osoittamaan päivää ja kuun yötä.

Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala asetti ne taivaanvahvuuteen valaisemaan maata ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä." (1. Moos. 1:16–18, KR38)

Kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa. Ja 
Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Kuinka lohdullista. Jumala, joka on luonut meidät, hallitsee aikaa.
Sinä olet aina ollut, Sinä olet aina oleva, Sinä olet ensimmäinen ja viimeinen.

Omaa elämää miettiessä muistaa lapsuuden kulta-ajan, nuoruuden vaikeudet ja sen, kuinka eristäydyin muista. Vuosi 1988 oli nuoruudessani positiivinen vuosi; hankin piilolinssit ja aloin käyttää meikkiä ja huomasin olevani ihan viehättävä, joka lisäsi itsetuntoani. Kirjoitin keväällä 1988 myös ylioppilaaksi ja syksyllä aloitin koulunkäyntiavustajana ja siitä työstä tykkäsin tuolloin tosi paljon.
Kuitenkin teinivuosien eristäytyneisyys jätti minuun oman leimansa. Piinaavan pääntutinapelon, josta kärsin vieläkin.
Aika kultaa muistot, ainakin monet niistä. Vaikkakin päiväkirjoja lukiessa huomaa, että on kipuillut monien ahdistusten kanssa vuosien varrella.
Hyppään nuoruudesta jo tähän päivään. Olen saanut olla reilun 21 vuotta naimisissa rakkaan aviopuolisoni kanssa. Mutta kuten olen kertonut, se ei ole poistanut kaikkia ongelmiani eikä toinen ihminen niin voikaan tehdä. Avioliitto on kuitenkin tuonut yksinäisyyteen ratkaisevaa helpotusta, samoin mieheni ehdoton rakkaus minuun on ollut hoitavaa. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Meillä jokaisella on tietty, määrätty aika täällä maan päällä. Jokainen päivä on lahja. Mikään aika ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Aika menee koko ajan eteenpäin. Vaikka tuntuisi, että samanlaiset päivät seuraavat toisiaan aina välillä, niin tosiasiassa jokainen päivä on uniikki päivänsä. Harvemmin sitä niin ajattelee arjen keskellä.
Jokainen hetki on tässä ja nyt. Jo sekunnin päästä se on historiaa. Aika on ihmeellinen. Päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet vierivät. Ja väkisinkin vanhenee. On kuitenkin lohdullista, että kun minä vanhenen vuodella, niin saman verran vanhenevat ystävätkin.
Tänä vuonna 2026



 

perjantai 25. syyskuuta 2026

Krooninen pelko

 Sosiaalinen jännittäminen ja erilaiset pelot ovat hallinneet elämääni ihan sieltä nuoruudesta lähtien. Toki olen saanut elää rohkeita ja pelottomiakin aikoja ja hetkiä. Nyt taas on tuntunut, että pelot ovat jälleen saaneet minusta enemmän vallan. Myönnän, siihen vaikuttaa ihan sekin, että olen ollut niin paljon kotosalla. Sitä vaan pitäisi jaksaa mennä ja altistaa itseään erilaisille sosiaalisille tilanteille ja epävarmuudelle siitä, meneekö kaikki niin kuin toivoo. Oman lisänsä toi aripiprazolin nosto. Onneksi eilen sitten vihdoin olin ensimmäisen päivän 10mg:lla 15mg:n sijasta. Tein itse tämän päätöksen laskea annos entiseen. Toki soitin asiasta hoitajalle, joka sanoi laittavansa siitä viestiä lääkärille.

Eristäytyminen lisää pelkoja ja pelkotiloja hyvinkin tehokkaasti kenellä tahansa, saati sitten tällaisen jännittäjän ja ihmispelkoisen kohdalla.

Tulikin mieleeni, että toivoisin sen Keinoja ahdistukseen- kurssin jo alkavan. Sanoin tästä hoitajallekin. Hän ei osannut tarkkaan sanoa, milloin se alkaisi, sillä siinä pitää olla osallistujia tietty määrä.

Niin, milloin pelkään ja jännitän muita ihmisiä, milloin epäonnistumisia, toisen ihmisen moitteita ja haukkumista. Pelkojen taustalla on häpeä. Häpeä siitä, mitä muut minusta ajattelevat, kun näkevät minun olevan peloissani tai jännittävän. Itse pelko ja jännitys on niin epämiellyttävä tunnetila ja sitä kun jatkuu päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, niin kai sitä voinee nimittää jo ihan krooniseksi peloksi.

"Sosiaalisten tilanteiden pelko alkaa lapsuudessa vähitellen. Keskimääräinen sairastumisikä on 15 vuotta. Pelkotila ei juuri ala enää 25 ikävuoden jälkeen. Siksi koulujen ja oppilaitosten terveydenhoitojärjestelmät ovat tärkeitä tämän ongelman havaitsemisessa ja hoidossa. Tila on varsin tavallinen. Sitä on 10-15 %:lla väestöstä."

https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/kahvikuppineuroosi-eli-sosiaalisten-tilanteiden-pelko/

 Sillä, että tuntee pelkoa, on ollut varsinkin aikoinaan eloonjäämisen kannalta iso merkitys. Ja nykyäänkin, on tervettä ja luonnollista pelätä vaaratilanteissa.

Voisiko siis pelkoa huijata? Mikä on pelon anatomia? Ainakin syväänhengittely rauhoittaa, veri alkaa kiertämään ja sydämen syke rauhoittuu. 

Ja kyllä. Pelolla on anatomia. 

https://mielenihmeet.fi/pelon-anatomia-fysiologiset-ja-psykologiset-alkuperat/

Entä pelkäänkö jonkun toisen pelkoja? Itselleni tuli mieleen heti kasvatus, että se on tehnyt minusta näin pelokkaan. Pelko on myös aina ollut tehokas hallintamuoto.

https://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/kenen-pelkoja-pelkaat/

"Omien pelkojen ja niiden syiden tutkiskelu kannattaa. Jotkin maailman kauneimmista asioista seuraavat pelkojen voittamisesta."

Ja minähän aion pureutua jatkossakin omiin pelkoihini ja niiden juurisyihin, mistä ne kumpuavat.

torstai 24. syyskuuta 2026

Elämästä - Inhimillisyydestä

 Jäin miettimään ylipäätään elämää ja meitä ihmisiä sekä tätä maailmaa, kuinka olemme erilaisia ja kuitenkin samanlaisia, samanarvoisia. Voinko minä määritellä toisen puolesta, mikä on vaikkapa oikea tai väärä tapa uskoa tai toisen poliittista kantaa. Jokainen perustaa uskonsa tai uskonnottomuutensa niistä lähtökohdista, missä elää, kotoa, omasta kulttuurista sekä keiden kanssa viettää aikaansa. Niin, ja mihin sydämensä kiinnittää.

En enää tässä iässä ajattele kaikista asioista niin mustavalkoisesti ja ehdottomasti vaan asioilla on eri sävyjä ja kerrostumia. Jotkin perustavaalaatua olevat asiat ovat edelleen itselleni kuitenkin sen verran tärkeitä, kuten usko Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä sekä siihen, että Hän nousi kuolleista ja Hän elää tässä ja nyt, minun sydämessäni. Niinkuin eräs yhtye laulaakin "Jeesus on Kingi, siitä en tingi!" Kysymys lieneekin siinä, kuinka usko tulee minussa esiin muille. En halua tuputtaa, mutta en myöskään laittaa kynttilääni vakan alle. Haluan kunnioittaa jokaisen vapautta valita uskonsa tai uskonnottomuutensa tai poliittiset kantansa.

Arvot. Ne ovat itselleni tärkeitä ja niistä rakkaus on se suurin; rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Jokaisella meistä on suunnaton ihmisarvo jo ihan lähtökohtaisesti. Tästä syystä minulle on tärkeää pyrkiä kunnioittamaan kaikkia ihmisiä.

Ihminen on inhimillinen ja tekee virheitä. Ja kyllähän niitä virheitä on todellakin tullut tehtyä jos jonkinlaisia. Ja jos joku ihminen näkisi sisimpääni, niin siellä ei kaikki olisikaan niin puhtoista, vaan likaista ja paikoin iljettävää. Onkin tärkeää, että meillä on jonkinlainen moraalikompassi. Ajatuksia tulee ja menee, mutta se onkin tärkeää, mihin niistä sydämensä kiinnittää. 

Teot. Kunpa ne voisivatkin heijastaa omia arvoja ja rakkautta. 

Inhimillisyyden suurin mittari on rakkaus, johon kuuluu anteeksiantaminen ja -pyytäminen. Tässä raadollisessa maailmassa, jossa elämme, vaikkapa anteeksiantaminen voi olla koko elämän mittainen prosessi. Ajatellaan vaikka sellaisia kauheuksia kuin holokausti, ylipäätään murhat, henkinen ja fyysinen väkivalta, insesti, raiskaukset, petokset... luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, niin paha ihminen paikoin on. Meidän tehtävämme on kuitenkin pyrkiä valitsemaan hyvä.

Ennen kaikkea se, kuinka suhtaudumme kaikkein vähäosaisimpiin ja kurjimpiin lähimmäisiimme, kertoo meidän arvoistamme paljon.

Minua puhuttelee Viktor Hugon Kurjat, kuinka siinä anteeksianto muuttaa rikollisen Jean Valjeanin elämän, kun piispa Myriel ottaa hänet avosylin vastaan ja antaa anteeksi, vaikka Jean Valjean varastaa hänen arvotavaroitaan.


Saakoon siis rakkaus olla johtotähtenämme niin itseämme kuin toisiamme kohtaan, aina. Omassa voimassamme emme siihen pysty, mutta Hänen voimassaan, vajavaisina ihmisinä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2026

Unelias Helsingissä

 

Nukuin pitkät iltaunet, kun silmät vaan painuivat kiinni ja heräsin tosi väsyneenä. Nyt vähän siitä virkistynyt, mutta vain vähän.

On todella epämukavaa olla niin väsynyt, että silmät meinaa painua koko ajan umpeen tai muuten vaan on ihan sumussa.

Mun väsymykseni täytyy johtua aripiprazolista, sen aloitusoireista. Toki siinä samalla kenties siitä, että heräilen aina niin aikaisin lähes poikkeuksetta joka aamu ja jään siitä sitten monta kertaa valvomaan.

Liitän tähän aripiprazolin haittavaikutukset. Itsellänihän tuota lääkettä nostettiin 5mg eli nykyinen annokseni on 15mg, jota olen kohta käyttänyt kaksi viikkoa.

https://laakeinfo.fi/documents/226875

Sitten taas mulla ei ole koko aikaa väsymys niin pahana. Esimerkiksi toissapäivä oli hyvä päivä. Väsymyksen lisäksi mulla on haittavaikutuksina näön heikkeneminen ja sumeneminen ja eilen oli vapinaa.

Hoitajan soittoaika on vasta noin kolmen viikon kuluttua. Tänäänkin soitin hänelle ja mainitsin samalla näistä haittavaikutuksista. En mä tiedä, jaksanko mä kuukautta kärvistellä haittavaikutusten kanssa, jos ne eivät hellitä.

Huomenna tapaan siis ystäväni keskustassa. Se on ihan mukavaa, kun tämän päiväinen meno peruuntui ja näin ollen oon ollut kotona koko päivän.

Amy Grantin joululevy The Christmas Collection on kuulumassa.


Haluaisin myös innostusta eri asioihin ja tekemisiin. Välillä jotain ihan muuta kuin olla tässä tietokoneen äärellä.
Väsyttää. En haluaisi vielä nukkumaan, kun joku aika sitten vasta heräsin iltaunilta.
Sen verran vielä aripiprazolista, että 10mg on ollut mulle sellainen annostus, jossa ei ole ollut pahoja haittavaikutuksia. Sitä en millään muista, oliko mulla silloin, kun aloitettiin 10mg, minkälaisia sivuvaikutuksia.

"When I am worried and I can´t sleep 
I count my blessings instead of sheep
And I fall asleep counting my blessings."







tiistai 22. syyskuuta 2026

Kuurupiiloa

 

Minä huhtikuussa 2018


Kello alkaa olla jo paljon, yli puoli yhdentoista illalla. En haluaisi ihan vielä mennä nukkumaan.

Tällä kertaa minulla on kuulumassa Johanna Kurkelan Joulun Lauluja.

"Minulla on pieni kivi, joka painaa rinnassa ... 

Pimeitä päiviä on pitkä rivi, saanko ne pois nukkua."

Menen suoraan asiaan. Minua pelottaa ja jännittää. Huominen ja osa loppuviikkoa. Miksi en osaa vaan rentoutua ja ottaa asioita lungnimmin. Jumitun niin helposti siihen olotilaani, mikä mulla kulloinkin on. Mitähän ahdistuksenhallintakurssi tuo tällä kertaa? Siis se ei ole vielä alkanut, mutta toivon keinoja näihin olotiloihini.

Minulla on käynyt jo mielessä perua huominen meno. Sanoisin, että en ole kunnossa. Enhän täysin olekaan. Olen ainakin osittain edelleen toipilas.

Helene Scherfbeckin Toipilas Ateneumin taidemuseossa

Kuu on noussut ja näkyy puiden takaa olohuoneen ikkunasta. Olo vähän helpottui, mutta silti perhosia on vatsassa. 
Kuinka moni Suomen maassammekin kärsii tällaisista peloista ja jännityksistä kuin minä. Tiedän, että heitä on melko paljon. Ja osalla on vieläkin voimakkaampia pelkotiloja kuin mitä itselläni on. Tuli mieleeni Kaj Hedman ja hänen kirjansa Paniikissa. Hänestä on myös ollut lehtikirjoituskin, vaan olikohan se Hesarissa maksumuurin takana... Maksumuurin takanahan tuo Hesarin juttu oli. Otan sen sijaan 10 vuotta vanhan jutun ET- lehdestä tähän

Huomenna ei tarvitse mennä suihkuun, niin voi sen puolesta vaikka nukkua vähän pidempään. Edellyttäen, että mulla unta riittää ja maltan nukkua. Unettomuus/huonounisuus kuuluu myös aripiprazolin haittavaikutuksiin alussa. Niin ja tänään minulla oli vapinaa ja se on monen muun haittavaikutuksen lisäksi aripiprazolissa. Voisi siis ajatella, että tavallista suurempi jännitys voisi liittyä myös näihin haittavaikutuksiin.

Minulla ei ole nyt mitään sellaista itselle innostavaa ja mukavaa odotettavaa, tekemistä tai tapaamisia tms. Tosin yhden ystävän tapaan ylihuomenna. Menemme kahvilaan.

Ehkä olemiseni ei olekaan nyt niin "kuurupiiloa" ja tarvetta piiloutua muilta tai muuten itselle epämukavista tilanteista. 
Jännitys ja pelot vievät paljon energiaa. Yksinkertaisesti ne ovat kuluttavia ja pahimmillaan invalidisoivia.

Helpottaisiko oloani, jos kertoisin huomisille ihmisille tai jollekulle heistä, että mua on jännittänyt etukäteen ja olen kova jännittämään. Toisaalta olen ajatellut monien sen jo tietävänkin. Kirjoitanhan tätä blogianikin niin avoimesti; jaan usein somen eri kanavissa aina kulloistakin julkaisua, jonka olen kirjoittanut.

Toivoisin niin voivani parantua näistä peloistani. Realistista tosin on, että ne ovat seuranani hamaan vanhuuteen, sillä olen kärsinyt näistä niin monta vuosikymmentä aina sieltä 1980-luvulta.

"Vain sille, jolla on haavat sydämessä, antaa toivoa ojentunut käsi, jossa on arvet."

Maalaus Ateneumissa