Kaikkien diagnoosien ja persoonallisuuspiirteiden keskellä on hyvä muistaa, että elämä on kuitenkin tarkoitettu elettäväksi. On myös tärkeää, että ei liikaa uppoudu ja keskity omaan itsetutkiskeluun. Elämme kuitenkin niin individualistista aikaa, jossa korostetaan ja jopa korotetaan ihmistä itseään, että se ei tee hyvää lopulta ihmiselle. Tai en minä voi sanoa toisten puolesta. Olemme luotuja toisiamme varten.
Mikä sitten on sopiva suhde oman itsen tutkisteluun ja toisaalta kodin ulkopuolisiin ihmissuhteisiin? Jokainen meistä on tietenkin tässä asiassa erilainen. Ehkä yksi suuntaviiva on se, mikä tuntuu itselle mielekkäältä. Jos jokin alkaa liikaa haittaamaan joko omaa sisintä tai muuten päivittäistä elämää, niin tuolloin on hyvä tarkistaa, olisiko aika kiinnittää katse itsestä ulospäin, toisiin ihmisiin.
Itselleni tekee hyvää muiden auttaminen. Koen sen mielekkäänä ja siitä saa itsekin hyvän mielen.
Itsekeskeisyyteen vielä mennäkseni, professori Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut uuden teoksen Itsekkyyden aika: Miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme sai meidät voimaan pahoin, WSOY, 2.painos, 2026.
Tässä psykologi, professori Liisa Keltikangas-Järvinen Kuuntelija podcast haastattelussa youtubessa:
Saakoon tämä haastattelu puhua puolestaan kirjaimellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti