lauantai 31. lokakuuta 2026

Pyhäinpäivä

 Tänään on vietetty pyhäinpäivää, entiseltä nimeltään pyhäinmiestenpäivää. Kävimme mieheni kanssa haudoilla Malmilla ja Hietaniemessä.

Mietin sitä, että kuinka paljon yksi ihminen kestää tragedioita ja kuolemia? Toki se on yksilöllistä. Tavataan myös sanoa, että ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kestää. Silti tuntuu, että jotkut meistä joutuvat käymään läpi tragedioita ja vaikeuksia, jotka paikoin tuntuvat kohtuuttomilta kantaa. Myönnän, mua on suojeltu ja koen, että Taivaan Isä on mua suojellut ja varjellut sekä samalla vahvistanut sisintäni niin, että olen kohtuudella päässyt meidän perheen tragedioista, etten ole täysin luhistunut niiden alla, enkä, äitimme esikuvana, katkeroitunut minäkään.

Lapsuudessa ei tapahtunut paljoa kuolemia, mummo, isän äiti sekä setä, isän veli, kuolivat molemmat 1970-luvun jälkipuoliskolla. Niin ja ennen kaksoisveljeäni ja minua syntyi vauva kuolleena. Seuraavaksi täytyykin mennä ihan 1990-luvun alkuun vuoteen 1992, jolloin ukki, äidin isä kuoli. Mä olin pienenä ja nuorena ukin tyttö ja vietin paljon aikaa ukin kanssa. Pidin myös koulua hänelle ja tein oppikirjoja sekä päästötodistuksenkin. Ala-asteellahan mun haaveammattini olikin ainakin jossain vaiheessa opettaja niinkuin joskus nuorena aikuisenakin, vaan ei sitten enää myöhemmin nähdessäni sen työn rankkuuden koulunkäyntiavustajana toimiessani. Tähän mä en vaitiolosyistä enempää kerro vuosilukuja omaisten, läheisten tai ystävien kuolemista enkä niiden syistä.

Olin lapsena ja nuorena ukin tyttö.

Suurin ikävä mulla on ollut äitiä ja kaksoisveljeäni Einoa. Äiti kuoli 2024 ja Eino 2022. Heidän elämistään ja kuolemistaan olenkin kertonut seuraavissa blogiteksteissäni:


 
Eino lähdössä hiihtämään joskus 1990-luvun alussa ja äiti jouluna 1999.

Mua herkistää myös ihan jonkin verran Petri Laaksosen levyt In Memoriam - Elät aina minussa sekä Katso, sinä elät. Näitä levyjä olen tänään kuunnellut pääsääntöisesti, varsinkin In Memoriam- levyä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti