Menetin kaksoisveljeni sumuisena lokakuun päivänä 27.10.2022. Ehdimme käydä sanomassa jäähyväiset Itä-Suomessa ennen hänen kuolemaansa. Olimme yhden yön siellä ja molempina päivinä kävimme katsomassa kaksoisveljeäni. Hän oli tuolloin sairaalan teho-osastolla letkuissa eikä avannut silmiään enää.
Tämä kuolema tuli tosi nopeasti. Tiistai-iltana tuli soitto kotiin, että kaksoisveljeni on aivokuollut ja torstaina iltapäivällä hän oli jo poissa. Itse asiassa hän reagoi vielä kun siellä oli tunnusteltu mm jalkapohjia ja muita kipupisteitä. Meidän aikana hän kohotti hartioitaan ja ihan kuin olisi kääntänyt päätään toista veljeäni kohti. Kaksoisveljeni sai massiivisen aivoverenvuodon tiistaina. Hän oli kaatunut ilmeisesti jonkun toisen asunnolla ja ystävät olivat sitten soittaneet ambulanssin. Näin muistan kerrottaneen.
Kaksoisveljeni kuolema tuli yllättäen, vaikka osattiin pelätä sitä aina välillä, että kuinka kauan kroppa kestää sitä hänen elämäntapaansa. Hän kärsi alkoholismista koko aikuisiän. Välillä oli kuivia kausia.
Mulle veljeni oli kaikin puolin rakas. Soitin hänelle melko usein ja juteltiin. Kävin viime vuosina ystäväni luona kotipaikkakunnallamme aina kerran vuodessa ja tuolloin tuli käytyä samalla kaksoisveljeni luona.
Alkuun itkin ja surin ja välillä suru muuttui ahdistukseksi. Kävinkin juttelemassa tästä kaksoisveljeni kuolemasta Kriisipäivystyksessä muutaman kerran. Siellä mulle sattui todella hyvät ammattiauttajat. Sain supportiivista, tukea-antavaa keskusteluapua siellä. Hienoa, että Helsingissä on tarjolla tälläinen palvelu asukkailleen ja vielä ihan ilmaiseksi! Olin siellä käynyt aiemminkin, kun vanhempi veljeni kuoli traagisesti 2014.
Itseäni surussa on auttanut musiikki. Kuuntelin paljon Petri Laaksosen In Memoriam - Elät aina minussa sekä Katso, sinä elät cd- levyjä. Niissä lohdulliset sanat yhdistettynä Petri Laaksosen musiikkiin ja lauluun toivat ja ovat tuoneet paljon lohtua.
Viime aikoina olen kuunnellut paljon ihan joulumusiikkia. Se rauhoittaa.
Välillä olen soittamassa kaksoisveljelleni tajutakseni, että enhän enää voi hänelle soittaa ja kysyä kuulumisia ja kuulla hänen ääntänsä. Onneksi on muistot ja on tullut otettua joitain kuvia hänestä. Tällä viikolla kävin suurennuttamassa kaksoisveljeni rippikuvan ja laitatuttamassa siihen kehykset.
Hautajaiset olivat tosi pienimuotoiset. Meitä oli vain me kaikkein läheisimmät paikalla. Ne olivat viikko sitten perjantaina kotipaikkakunnallamme Itä-Suomessa. Itkin melkein koko hautajaisten ajan. Kyllä se vaan on sen verran tunteisiin käyvä tilaisuus. Siinä konkretisoitui, että kaksoisveljeni oli siinä arkussa ja ne olivat viimeiset jäähyväiset.
Suru on vielä läsnä aika ajoin sekä kaipaus. Tulenkin kaipaamaan sinua, kaksoisveljeni koko loppuelämäni. Olit ja olet minulle rakas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti