lauantai 15. lokakuuta 2022

Arjen haasteita ja onnistumisia

 Olen pitkään kulkenut tasaista tietä psyykkisen vointini suhteen. Ei ole ollut suurempia notkahduksia huonompaan suuntaan, mikä on tietenkin hyvä. Välillä tulee mieleen ahdistavia ajatuksia, mutta saan ne karkoitettua pois. 

Se mitä kaipaan, on edelleen osaan viikkoon lisää tekemistä, mielekkyyttä. Minulla jää vielä päiviä, jolloin saatan nukkua paljon. Tulee oltua netin äärellä ihan liikaa sekä valvottua. Unirytmi on siis vähän keikahtanut ilta ja yöpainotteiseksi sekä samaan aikaan saatan herätä todella aikaisin, kuten tänä aamunakin. Mieheni juuri ehdottikin lempeästi, eikä ensimmäistä kertaa, että hän laittaa tähän koneeseen mulle lapsilukon. Toisaalta se voisi olla ihan viisasta ainakin vähän aikaa.

Kotitöitä olisi tehtävänä, vaan mua laiskottaa ryhtyä niihin. Netti; twitter ja facebook koukuttavat mua liikaa. Jumitun tänne nettiin. Kyllä täällä on paljon hyviäkin juttuja, mutta pitäisi elää myös muutakin elämää.

Eli valvominen ja samaan aikaan tosi aikaisin herääminen sekä liiallinen tietokoneen äärellä oleminen tylsistyttävät. Sopivassa suhteessa netti on virkistävä ja innostava paikka, mutta kokopäiväisenä monta tuntia vietettynä se ei oo hyvä. Se on helppo ratkaisu päivän tekemisiin, mutta pitkässä juoksussa kaipaa muutakin elämää. 

Pieniä arjen tekemisiä tähän viikonloppuun voisi olla Hesareiden lajittelu ja niiden vieminen roskiin. Sitten meillä on lettuaineksia, niin niiden tekemistä. Pulloja voisi viedä taas kauppaan. Keittiön maton puisteleminen ja lattioiden imurointi. Voisi katsoa, mitä pyykkiä pitäisi pestä. 

Yksi tärkeä asia olisi suihkussa käynti. En muista, kuinka olen siitä kertonut, mutta se on tuottanut mulle jo pidemmän aikaa ongelmia. Pahimmillaan voi mennä noin viikko, että saan käytyä suihkussa pesulla. Jos ei ole minnekään varsinaista menoa, niin se jää ja jää, kun olen kokenut sen työläänä.

Olen yrittänyt käydä viime aikoina kerran viikossa keikkatöissä päiväkodissa ihan jo senkin vuoksi että saa lisää rahaa. Yleensä koen myös päiväkotityön mielekkäänä. Tämän syksyn keikkapaikat ovat olleet myös omalla laillaan haastavia. Minut on otettu vastaan ihan hyvin, mutta en ole saanut positiivista palautetta, niinkuin aina välillä ennen tuli saatua.

Sitten onnistumisina ja hyvinä kokemuksina pidän viikko sitten ollutta KD Naisten liittokokousta, jossa olin mukana. Samoin aiemmin skidikirkon pitäminen Saalemissa meni mukavasti. Odotan myös innolla Helsingin kirjamessuja. Ostin netistä jo sinne liput itselleni ja ystävälleni.

Yksi mahdollinen haaste tulee olemaan nyt loppuvuodesta ja ensi vuoden alusta. Nimittäin rivatrilia ei ole saanut Suomesta. Siinä on saatavuusongelmia. Fimean sivujen mukaan rivatrilia olisi tulossa vasta tammikuun lopulla. Mulla on vielä jonkun verran rivatrilia, mutta mainitsin torstaina tästä uudesta tilanteesta hoitajalleni psyk polin ryhmän jälkeen ja hän sanoi viestittävän siitä lääkärille. Tää mun hoitajani soittikin jo eilen ja sanoi että mulle on kirjoitettu rivatrilin tilalle oxaminia ja sitten kun rivatrilia taas saa, palataan siihen lääkitykseen. Oxaminia en ole aiemmin käyttänyt ja voi olla että se ei ole niin vahva lääke. Oxamiiniinkin mulle on laitettu vaan jotain 1-2tbl/vrk ja lisäksi siinä taisi olla joku rajoitus myös, milloin sitä voi aina seuraavan kerran hakea. No mutta en täysin pulaan jää rauhoittavan lääkkeen suhteen. 

https://www.fimea.fi/-/rivatril-valmisteilla-saatavuushairio-korvaavia-tuotteita-selvitetaan

Päiväkirjaanikaan en ole pitkään aikaan kirjoittanut. Sitä olisi myös hyvä kirjoittaa. Samoin kuin lukea Raamattua säännöllisemmin, vaikken jaksaisikaan lukea kuin sieltä täältä. 

Syksy on ollut kaunis. Eilen sateli vettä ja tällekin päivälle on taidettu luvata vesisateita, mutta sitä se syksy on, vaihtelevaa säätä kauniin poutaisista päivistä sateisen harmaisiin päiviin. Oma mieli voi silti olla hyvä tai huono, oli sää millainen tahansa. Näin on ainakin omalla kohdallani. Se ei onneksi ole niin vahvasti riippuvainen säästä eikä vuodenajoista, vaikka aurinkoinen sää usein piristääkin. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti