sunnuntai 23. maaliskuuta 2025

Mielen syövereitä

Oletko sinä huomannut omassa ajatusmaailmassasi, että jotkut ikävät ajatuspinttymät ja pelot eivät vaan tunnu lähtevän pois vuosien ja vuosikymmenienkään jälkeen? Siellä joko syvemmällä mielen syövereissä tai lähempänä pintaa ne ikään kuin odottavat, valitsetko hyvän vai pahan. Tällä tarkoitan sitä, että alatko niitä ruokkimaan yhä enemmän. Tämä onkin se tärkeä piste näissä ikävissä asioissa; kuinka paljon annamme niille aikaa.

Ihmisen sisin on täynnä - ainakin omani on - kaikenlaista pahaa ja ikävää - sellaisia asioita, joiden soisi sieltä lähtevän pois ihan kokonaan. Nämä ikävät ja inhottavat ajatukset tulevat mieleen usein silloin, kun on aikaa ylimääräiselle ajattelulle. Ne tulevat kuin paholaisen sallimana kiusauksena härnäämään sisintä, yrittämään tuoda sinne sekasortoa ja ylimääräistä ahdistusta sekä pelkoa.

En ala tähän erittelemään, mitä nämä pelot ja ikävät ajatukset ovat. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, mitä itsellä on sellaista, mitä ei tuo päivän valoon. Ja sanon sen suoraan, mikä ei kuulu päivän valoon. 

Herkkänä ihmisenä kaikenlaiset ajatukset saavat usein suuremman huomion, kuin mitä tarvitsisi. Jokaisella ihmisellä ajatuksia tulee ja menee. Kuten jo sanoin, tärkeintä on siis se, että alkaako niitä ruokkimaan, vai päästääkö niistä irti ja alkaa ruokkia hyviä asioita ja ajatuksia.

Mietin myös sellaista, että kuinka paljon ihmisen oma perimä sekä ylipäätään eletty elämä vaikuttaa siihen, mitä ruokimme sisimmässämme. Se, kuinka meitä on kohdeltu ja millaisessa ilmapiirissä olemme kasvaneet, ei voi olla vaikuttamatta mieleemme ja ajatusrakennelmiimme.

Ajatuksillamme on valta; niistä voi seuraavassa hetkessä tulla tekoja, hyviä tai pahoja. Näin ollen ei ole yhden tekevää, mitä sisimmässämme ruokimme. 

Kuitenkaan ei kannata liikaa säikähtää oman kontrollin pettämiseen liittyviä ajatuksia, sillä elämässämme on ympärillämme niin paljon erilaisia ärsykkeitä, että olisi käsittääkseni suoranainen ihme, jos ihmisen sisin olisi vain ja ainoastaan puhdas. 

Tarvitsemme moraalikompassia. Itselleni se on usko Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä minun syntieni ja pahojen tekojeni sekä ajatusteni tähden. En voi tulla täällä maailmassa paremmaksi tai puhtaammaksi. Sillä joka kerta kun sitä yritän, seuraavassa hetkessä olen jo astunut askeleen, useimmiten askeleita taaksepäin. 

Voimme silti - ja meidän on hyvä - pyrkiä harjaannuttamaan itseämme hyviä tekoja varten. Sillä tehdessämme hyvää, se ruokkii myös meidän sisintämme ja useimmiten siitä saa palkinnoksi hyvän mielen.

Mieli on ihmeellinen ja samalla niin herkästi haavoittuvainen. Kohdellaan itseämme ja toisiamme niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan. Rakkaus on lääke ihan kaikkeen, mutta varsinkin mielen kipeyteen.



tiistai 14. tammikuuta 2025

Katse

Näin tänä aamuna tämän kuvan facebookissa Shirley Templestä katsomassa pientä tytärtään ihaillen ja päätin kirjoittaa katseen merkityksestä.

https://www.facebook.com/beInspired27?

Kuinka sinua on katsottu pienenä? Ihaillen ja rakastavasti vai jopa hyljeksien tai välinpitämättömästi.

Sillä nimittäin on merkitystä, kuinka tulemme kohdatuksi ja miten meitä katsotaan silmiin ja koko olemukseemme.

Kun saamme osaksemme hyväksyntää ja rakkautta jo lapsena, se antaa vahvan pohjan itsetunnollemme.

"Vaikka kokisitkin, että olet elämässäsi saanut liian vähän rakkaudellisia ja hyväksyviä kohtaamisia, koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa tilannetta ja opettaa omaa käyttöliittymääsi uusiin, rauhoittaviin hermokytkentöihin. On mahdollista opetella katsomaan itseään hyväksyvästi ja rakastavasti silmiin peilin kautta. Voi päättää sopivissa tilanteissa olla itse se ihminen, joka katsoo ensin toista ystävällisesti silmiin ja laittaa siten hyvän kiertämään.

Tämä tuntuu olevan melkoinen haaste monelle suomalaiselle. Mutta mitä jos sinä ja me kaikki lupaisimme, että katsoisimme edes kerran päivässä toista, ventovierastakin ihmistä, hyväksyvästi silmiin. Olisiko se mahdollista? Mitä arvelet, että elämässä alkaisi tapahtua sen seurauksena? Itse uskon, että vain hyvää."

https://hidastaelamaa.fi/2018/04/onko-sinua-katsottu-lapsena-rakastavin-silmin/

Kaikki me kaipaamme ja etsimme rakkautta koko elämämme ajan, joko tiedostaen tai tiedostamatta.

Rakkautta voi osoittaa lukemattomin tavoin; sanoilla, teoilla, koskettamalla ja niin, katseella. Katseella voimme koskettaa toista todella syvältä. Rakastava ja hyväksyvä katse parantaa. Se tuo hyvää mieltä samoin kuin hyvää tarkoittavat sanat ja teot.

Keneen sinä voisit luoda hyväksyvän katseen tänään?

maanantai 18. marraskuuta 2024

Marraskuun pimeydessä loistaa tähti

Marraskuussa maa on marras. Kunnon pakkasia ei ole ollut päiväsaikaan täällä Helsingissä kuitenkaan. Tällä viikolla tosin on luvattu kunnolla lunta. Lumi kyllä tuo valoa tähän pimeään vuodenaikaan.

Olen ollut väsynyt. Tämä pimeys väsyttää ja vaikka tässä joku päivä sitten en niin kokenut, niin nyt koen, alakuloa. Täytyy vaan toivoa, että tämä ei mene masennuksen puolelle.

Valtakunnallinen mielenterveysviikko on myös alkanut. Teemaviikko käynnistyi eilen kynttilätapahtumilla itsemurhan tehneitä muistaen. 

Iso kiitosaihe on, että sain sen työkyvyttömyyseläkkeen 1.1.2025. alkaen. Päätös siitä tuli yllättävän nopeasti ja meni läpi ensimmäisellä kerralla. Välillä näinkin! 

Kävin tänään vanhuksella, jonka luona käyn nykyään keskimäärin joka toinen viikko. Se tuo hyvää mieltä myös itselle. Onkin tärkeä keskittää ajatukset ja tekemiset itsestä poispäin. Toki tasapaino tässäkin asiassa. Itse tarvitsen melko paljon ihan sitä, että saan olla omien ajatusteni kanssa ja chillailla sekä antaa vaan mielen samalla levätä tai sitten sekin on kiva tunne, kun innostuu kunnolla jostain asiasta. Niin, tasapaino tekemisten ja levon kanssa. Kuunnella omaa sisintään.

Ensimmäiset kuntavaaliehdokkuudet julkistettiin viime viikolla. Olen nyt sitten virallisestikin KD:n kuntavaaliehdokkaana täällä Helsingissä.

Olen kaiken kaikkiaan kiitollinen siitä, että olen saanut olla pitkällä kuntoutustuella. Voin itse säädellä paremmin stressitasoani, joka mulla alkaa kohota, jos olen pidemmän aikaa hektisessä työelämässä. Stressinsietokykynihän ei ole mulla korkea.

Joulu on tulossa. Rakastan joulua, sen tunnelmaa ja henkeä, joka kumpuaa tietenkin Jeesuksen syntymästä. Mulle on tärkeää muistaa muita joulunaikana; korteilla, joulukukilla ja miehelleni aion ostaa lahjan tai lahjoja sekä ainakin kahdelle muulle läheiselle.

Itse asiassa tämä kirjoitukseni ei ollutkaan niin synkkä. Vaan yllättävän positiivinen.


"Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä." - Raamatusta 

"Jokainen kohtaamasi ihminen käy läpi taistelua, josta sinä et tiedä mitään. Ole ystävällinen. Aina." - Robin Williams








 

perjantai 11. lokakuuta 2024

Riittävän tasapainoinen

 Olen kuljettanut sinua, rakas lukijani, kipupisteitteni ja diagnoosieni kautta tähän päivään. Voin sanoa, että vointini on tällä hetkellä ihan hyvä. Joudun silti lähes päivittäin kohtaamaan enemmän tai vähemmän sosiaalista jännittämistä, riippuen siitä, mitä kulloinenkin päivä tuo tullessaan. Ruokailutilanteet ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, että niissä joudun kamppailemaan jännitysteni kanssa. On toki hyviäkin kertoja seassa.

Kirjoitin tammikuussa blogikirjoitukseni Elämän päivien ketju on kallis, jossa kerron äidin hauraasta olemuksesta ja viimeisistä kuukausista. 

https://newdaymy.blogspot.com/2024/01/elaman-paivien-ketju-on-kallis.html

Rakas äitini pääsikin taivaan kotiin tämän vuoden toukokuun 10. päivänä. Sain olla saattohoitamassa äitiä ihan alusta loppuun. Tästä saattohoidosta kerron tässä kirjoituksessa enemmän

https://mirjakolehmainen.blogspot.com/2024/05/hyvan-saattohoidon-puolesta.html

Surutyötä äidin poismenosta on varmasti pikkuhiljaa tullut tehtyä äidin sairauden, Alzheimerin taudin edetessä. Niinpä en musertunut täysin äidin kuollessa. Itse saattohoito oli rankka, mutta äidin kuoleman jälkeen elämä palautui melko nopeasti aikaisempaan uomaansa.

Kuntoutustukea on jäljellä tämän vuoden loppuun. Mulle haetaan kokoaikaeläkettä tämän jälkeen. Olen siitä tyytyväinen sekä huojentunut. Toki vielä saa jännittää, saanko sen. Psykiatrinihan ei sitä päätä, vaan se päätetään Kevassa ja Kelassa. Psykiatrini sanoi laittavansa eläkehakemukseni/ B-lausunnon sekä Kevalle että Kelalle. Ja jos saan myönteisen päätöksen, mut kirjataan samalla psykiatrian poliklinikalta ulos.

Ensi keväänä on kuntavaalit, mutta niihin en tällä kertaa aio mennä ehdokkaaksi. Itse asiassa täytin jo ehdokashakemuksenkin ja olin innoissani menossa ehdokkaaksi, mutta peruin sen sitten. Ajattelen, että siinä on kuitenkin melko paljon työtä ja koen, että minun pitäisi olla enemmän perehtynyt niihin asioihin, joita ajaisin, vaikka ne olisivatkin samoja kuin edellisissä kuntavaaleissa. Tällä kertaa aion pysyä taustajoukoissa.

EDIT 12.10.2024. Olin tänään KD Naisten liittokokouksessa Tampereella ja se poiki nyt illalla sen, että rohkenin kysyä, voisinko hakea uudelleen kuntavaaliehdokkaaksi. Ja aion olla ehdokkaana kevään 2025 kuntavaaleissa Helsingissä. Täytin jo ehdokashakemuksenkin. Toki se pitää ensin tulla hyväksytyksi.

Mitä on olla riittävän tasapainoinen? Minulle se on sitä, että pystyn nauttimaan elämän pienistä asioista, kuten vaikkapa musiikista tai kiiltokuvista ja paperinukeista. Myös se, että milloin tulee ahdistavia asioita mieleeni tai masennusta alkaa pukata, ne eivät jää pysyvämmäksi olotilaksi, vaan ne poistuvat vähän tai jonkin ajan kuluttua vaikkapa suunnatessani huomion johonkin muualle tai alkaessani tehdä jotain muuta.

On mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea elämä tuo vielä tullessaan! 

Wawelin linnan puutarhassa Krakovassa syyskuussa 2024





Kirjaksi asti

 On tapahtunut minun mittakaavassani ihmeellistä! Nimittäin keväällä päätin laittaa osan tämän blogini kirjoituksista kirjaksi asti. Nyt on kirjastani menossa toinen pieni omakustannepainos.

Kirjani sai nimekseen Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja. 

 

Ensimmäinen painos on juuri tullut...

...ja tässä toinen painos on haettu kotiin.

Keväällä sain olla lukemassa kirjaani Lapinlahden Lähteellä Mental Health Art Weekin Open Mic- tilaisuudessa. Minulle, kovalle jännittäjälle, tälläiset tilanteet ovat tietenkin extra-jännittäviä. Mutta myönnettäköön, että samalla myös positiivisessa mielessä. Olen näihin tilanteisiin toki ottanut aina tarvittavia lääkkeitä; rivatrilia ja propralia.


Kyselin sitten mahdollisuutta mennä lukemaan kirjastoon kirjaani. Roihuvuoren kirjaston osalta tärppäsi ja eilen, Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2024, olinkin siellä lukemassa kirjaani. 
Tätä ennen Susanna Koivula pyysi mua, että tulisinko kertomaan kirjastani hänen ohjelmaansa Radio Patmokseen! Olin todella yllättynyt tästä, positiivisesti. Päätin mennä ja tämä oli viikko sitten maanantaina. Se tehtiin ennakkonauhoituksena, mutta ohjelma tuli ulos melko pian samana päivänä nauhoitusten jälkeen. 
Ihmeekseni en paljoakaan jännittänyt nauhoituksessa. Susannan ammattitaitoinen ote näkyi rauhallisena, mutta samalla innostuneena otteena hänen haastatellessaan minua. Oli hyvä olla siinä haastattelussa, vaikka jännityksiä hieman väliin pukkasi. Lisäksi ääneni meinasi välillä mennä.
Tämän Radio Patmoksen ohjelman voit kuunnella tästä linkistä. Sinne pitää tosin kirjautua, mutta se on ilmaista.



Tässä taas eiliseltä kuva Roihuvuoren kirjastolta 

sekä kaksi videota tuolta illalta
 
 

Mihin kirjani ja tarinani minut seuraavaksi johdattaa, sitä en vielä tiedä. Haluaisin olla enemmänkin mukana mielenterveystyössä vertaistukijana rohkaisemassa muita psyykkisistä ongelmista kärsiviä sekä poistamassa stigmaa mielenterveysongelmien ja psyykkisten sairauksien ympäriltä.












sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Elämän merkityksestä sekä yhteydestä toisiin ihmisiin


"On vaikea ymmärtää elämän merkitystä näin yksinäisenä. Elämän merkitys tulee niin pitkälti toisten ihmisten kautta."

Näin olen kirjoittanut päiväkirjaani vuonna 2003. En ollut tuolloin vielä naimisissa, joten yksinäisyyden tunteet korostuivat välillä hyvinkin kipeinä.
Tuo yllä oleva ajatus sai minut oikeastaan kirjoittamaan tätä uutta blogikirjoitusta, pohtimaan omaa elämääni ja samalla sen merkitystä. 
Meidät ihmiset on luotu toisiamme varten. Siksi onkin surullista, että kaikki eivät löydä elämänkumppania tai riittävästi hyviä ystäviä. Toki siis naimisissa ollessaankin tarvitsee muitakin ystävyyssuhteita kuin ainoastaan oman kumppaninsa.
Sillä on suuri merkitys, kuinka opimme liittymään toisiin ihmisiin. Jos ei ole päässyt kehittymään psyykkisesti tasapainoisesti, ihmissuhteissa tulee lähes varmuudella olemaan ongelmia. Voi olla liian riippuvainen toisesta eikä ole päässyt vielä olemaan samalla erillinen ja kuitenkin yhteydessä toiseen. Muistelen erään kirjan nimenäkin olevan "Yksinäisyydestä erillisyyteen ja yhteyteen." Kirjan nimi jo kertoo paljon. Että suhde puolisoon voisi olla kutakuinkin tasapainossa, tarvitsee se sitä, että ei ole ripustautunut toiseen liikaa ja että kykenee olemaan myös yksin tuntematta liikaa ahdistusta ja pelkoa hylätyksi tulemisesta. Olla itsenäinen, terveellä tavalla.

Minä joskus vuonna 2003

Mitä tulee omaan psyykkiseen kehityshistoriaani, niin varsinkin nuorempana olin läheisriippuvainen. Onneksi olen siitä kasvanut pois. Nykyään olen palannut ikäänkuin taaksepäin introverttiyteen. Huomaan viihtyväni paljon kotona. Tosin minulla on täällä aviopuoliso, niin ei tarvitse olla yksin ja voi silti puuhastella omia asioita. Liian paljon kotona olemisessa on omat haasteensa. Sitä tarvitsee tuulettumista kodin ulkopuolella sekä muiden ihmisten tapaamista. Mutta sitäkin sopivassa suhteessa. Jos on liikaa tapahtumia ja ihmisiä ympärillä, niin itseäni ainakin alkaa uuvuttamaan ja helposti jopa stressaantumaan. Ja liikaa stressiä mun tulisi välttää jo oman psyykkisen hyvinvointini vuoksi, että ajatukset eivät ala laukkaamaan ikävimmillään itsetuhoisesti. 

Elämän syvin merkitys löytyy itselläni uskosta Jeesukseen. Se antaa turvallisen pohjan ihan kaikelle, mitä elämä tuo tullessaan sekä menneen ymmärtämiseen ja tulevaisuuteen.

Tähän loppuun vielä Suomen Raamattuopiston Säätiön sivuilta tämän päivän lohdullinen luku:


lauantai 13. tammikuuta 2024

Elämän päivien ketju on kallis

Elämä on luopumista. Ainakin se alkaa olla jo tässä iässä sitä. On opeteltava luopumaan ja päästämään irti.

Kävin äitini luona torstaina hoivakodissa ja olin siellä yötä. Tulin eilen takaisin kotiin. Äidilläni on ollut alzheimerin tauti jo diagnosoituna yli 10 vuotta. Hoivakodissa hän on ollut jo muutaman vuoden. Käynti meni oikein hyvin. Silti en voinut välttyä liikutukselta ja itkulta siellä. Kun elämä on jo tuossa vaiheessa loppupuolta kuin äidillä, niin silloin on niin hauras. Äiti on myös paljon laihtunut. Hänelle tosin maistuivat KAIKKI ruuat, jotka hänelle syötin ja jotka olivat tarjolla.

Sain järjestettyä äidille torstaiksi ehtoollisen, mistä olen iloinen. Tai tarkemmin ottaen kysyin sitä mahdollisuutta puhelimessa hoivakodista ja he järjestivät sen. Kuulin hoitajalta, että äiti oli ollut hyvin mukana ehtoollisen vietossa. Hän oli myös ilmoittanut jo haluavansa lähteä täältä pois, mikä ei ole ollenkaan tavatonta äidin iässä ja tilanteessa. Täytyy sanoa, että äitini on ollut hyvin skarppina, jos hän on tuollaisen pystynyt ilmaisemaan. Hänellä on nimittäin alzheimerin tauti todella pitkällä. Äidin kanssa ei synny juurikaan vastavuoroista puhetta enää. Äiti oli puheliaalla tuulella varsinkin torstaina ja jutteli omia asioitaan ja välillä vähän sain siinä olla mukana. Perjantaina lähtiessäni, kun sanoin äidille "Hei hei", hän vastasi siihen "Hei hei!"

Täällä länsimaissa kuolema on edelleen tabu. Toivoisi, että siihen tulisi muutosta ja se nähtäisiin luonnollisena osana ihmiselämää, sillä väistämätön tosiasiahan on, että se kohtaa meidät jokaisen silloin, kun sen aika on. 

Minun käteni äitini kädessä 12.1.2024

Luopuminen tekee kipeää. Läheisen poismeno tekee kipeää. Tässä yksi aamu itkin rajusti sitä, että äiti ei enää elä mitä todennäköisimmin pitkään. Minut herkisti varsinkin erään fb- kaverin julkaisu oman läheisensä poismenosta.

Kaikella on aikansa täällä meidän elämässämme, niinkuin Saarnaaja hyvin kuvaa Raamatussa. Meillä jokaisella se meille määrätty oma aika. Ja miten arvokkaita ovat KAIKKI päivät ja hetket, vaikka monta kertaa niin ei tunnu, niin kuitenkin välillä saa kokea siunattuja hetkiä matkan varrella.

Me ihmiset monesti arvotamme aktiiviset vuodet arvokkaimmiksi, mutta kuinkahan Taivaan Isä arvottaa? Itse uskon ja haluan uskoa, että Hänen maailmassaan usein juuri sillä, mikä on heikkoa, sillä onkin suurempi arvo. Ei siksi, että minä jotain olisin, vaan siksi, että Hän saa sijaa enemmän minussa.

"Elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhden ees kadota sallis."

Äiti Pyhtitsan luostarin ikkunassa 2012

maanantai 11. joulukuuta 2023

Uuden edessä

Halusin otsikoida tämän kirjoituksen "Uuden edessä" nimellä, sillä jonkin verran ihan uutta on tiedossa. Olemme nimittäin muuttamassa. Ensi viikolla, joulunalusviikolla on muuttopäivämme. Tällä hetkellä minua se jännittää. Olen myös väsynyt ja osittain toipilas, kun olin vähän yli viikon flunssassa. Miehenikin oli kipeänä. Juuri piti tulla vielä kipeäksi muuton alla. Voimme tosin sillä lohduttautua, että meillä on aikaa vuoden loppuun, jos ei ensi viikolla saada jostain syystä nyt muuttoa tehtyä. 

Onko siis ihme, jos kroppa huutaa jännitystä! 

Emme muuta kovin kauas edes. Tällä samalla saarella pysymme. Alue ja postinumero tosin muuttuvat. Ja kerros! Se on yksi mikä myös pikkuisena peikkona kolkuttelee välillä. Uusi kotimme on nimittäin 4. kerroksessa ja mulla on aina ollut kova korkeanpaikankammo. Mutta kun kävimme katsomassa, parvekkeella olo ei tuntunut kovin pahalta ja siinä on lasitukset. Lisäksi se on ihanan iso ja pitkä parveke. Muuten asunto on pienempi kuin tämä. 

Ehdimme asua tässä nykyisessä kodissamme lähes 14 vuotta. Tähän on niin ollut kiintynyt. Silti muutto on lähes välttämätön. Tarvitsemme edullisemman asunnon.

Mua muuten innoitti tämä uuden blogikirjoituksen aloittaminen, kun luin yhdessä facebook- ryhmässä erään toisen henkilön blogikirjoituksen omista asioistaan. Kirjoittaminen monta kertaa jäsentää ajatuksia ja oloa. Toivottavasti se tekee sitä myös nyt. 

Amy Grantin The Christmas Collection cd- levy on kuulumassa.


Uuteen kotiin on tarkoitus hankkia joulukuusi! Olen aina tykännyt joulusta ja tämä joulukuusen hankkiminen ilahduttaa mua.

Nyt väsyttää. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että en ole enää juurikaan kipeä. Pikkuisen migreeni yrittää tehdä tuloaan. Toivottavasti ei tulisi. Tämä ruudulla oleminen ruokkii sitä väsymyksen ja voipuneiden jäsenien lisäksi. Tänään saimme mieheni kanssa ihan kivasti pakkaushommia tehtyä.

En ole vielä tässä täysin rentoutunut. En alkuunkaan. Mutta minulla on lupa olla juuri niin heikko tai vahva kuin kulloinkin koen olevani. 

Olen hyvä näin. Sitä mun on hyvä kertoa itselleni useamminkin varsinkin silloin, kun olen haavoittuvaisempi. Kaikella on tarkoituksensa! Myös minun kipuilullani jännityksen ja pelkojen maailmassa. Niin, ja vielä kun muistaa sen, kenen hallinnassa on elämäni, mieli usein jo alkaa rauhoittua. 

Sitten tämän muuton lisäksi uutta on se, että mulle aletaan hakea pysyvää eläkettä. Mulla on vuosi 2024 vielä määräaikaista kuntoutustukea ja sen jälkeen olisi ajatuksena päästä pysyvälle eläkkeelle. En osaa sanoa vielä etukäteen, tulenko kipuilemaan asian kanssa. Tällä hetkellä koen sen hyvänä asiana itselleni. Sillä tosiasia on, että olen osatyökykyinen. Edelleen voisin tehdä keikkaa eläkkeen ohella, mikä on minulle ollut tärkeä juttu. Ja piristää samalla saada vähän lisätienestiä, kuin pitää työkykyäkin yllä.

Voi hitsi kun jännittää vieläkin. Vatsassa on ihan perhosia ja kroppa jonkin verran jännittynyt. Yritän hengittää syvään. Flunssan jäljiltä on vielä limaa kurkussa...mutta helpottipa, sieltä irtosi pala.

Voisin alkaa myös haaveilla, mitä kaikkea aion tehdä eläkkeellä. Siis kunhan ensin pääsen eläkkeelle. Joka tapauksessa mulla on vielä vuosi myös tosiaan määräaikaista kuntoutustukea. Haluaisin aloittaa pitkästä aikaa uimisen. Siis sellaisen säännöllisen liikkumisen samalla. Olisin iloinen, jos pystyisin lukemaan kirjan alusta loppuun niin, että pystyisin siihen keskittymään. Siitä on aikaa, kun olen lukenut kirjan kokonaan.

Niin...

"Logiikka vie sinut paikasta A paikkaan B.

Mielikuvitus vie sinut minne tahansa." 

- Albert Einstein -

Siispä seuraavaan kertaan.

maanantai 16. lokakuuta 2023

Sodasta ja rauhasta

 Reilu viikko sitten lauantaiaamuna terroristijärjestö Hamas hyökkäsi brutaalisti Israelin kimppuun ja aloitti sodan. 

Ukrainan sodasta taas tuli kuluneeksi jo 600 päivää.

Kuinka nämä sodat ovat minuun vaikuttaneet? Alkuun olen seurannut tiiviisti molempia sotia mm twitterissä, nykyisessä X:ssä. Ihmismieli on siitä kumma, varmaan jonkinlainen suojautumiskeinokin, että sitä alkaa turtumaan uutisiin sodista, kun niistä kerrotaan päivä, viikko ja kuukausi toisen perään.

Ihmiskunta on aina sotinut, vuosisadoista ja tuhansista toiseen. Ahneus, vallanhalu, kosto, viha... mitä syitä onkaan sotia.

Sodassa menehtyy aina sivullisia uhreja. Hamasin aloittamassa sodassa heitä on kuollut poikkeuksellisen paljon; niin israelilaisia kuin palestiinalaisiakin.

Sota saa aikaan ihmisessä poikkeuksellista pahuutta ja julmuutta. Omaa maataan tulee voida puolustaa, mutta sotimisellakin on omat säännöstönsä ja yksi niistä on välttää sivullisia uhreja ja tarpeetonta väkivaltaa. Tämä kuitenkin harvoin onnistuu, eikä todellakaan ole nytkään onnistunut. Venäjä on ollut julma ja väkivaltainen, samoin terrorijärjestö Hamas.

Sota aiheuttaa pelkoa. Pelkoa mm siitä, että entä jos se leviää isommalle alueelle ja tulee liian lähelle omaa maatamme tai jopa maan rajojemme sisäpuolelle niin että olemme osana sotaa käyvää maata. Nyt ei kuitenkaan ole sellaista näköpiirissä. Tosin Viron ja Suomen välisen Balticconnector- kaasuputken rikkoutuminen oli omiaan aiheuttamaan huolta, mitä Venäjä mahdollisesti tuossa vieressämme meinaakaan. Kaasuputken rikkoutumisen syytä ei ole saatu kuitenkaan selvitettyä.

https://yle.fi/a/74-20054683

Olin eilen Israelin tukitapahtumassa eduskuntatalon edustalla. Se oli rauhanomainen ja koskettava tilaisuus. Siellä puhuivat mm kansanedustajat Peter Östman ja Atte Kaleva. Lisäksi muita koskettavia puheita pidettiin. Tilaisuuden olivat järjestäneet ICEJ, Patmos Lähetyssäätiö sekä Suomen Karmel- yhdistys.

Maanantaina 16.10.2023 saimme suru-uutisen presidentti Martti Ahtisaaren kuolemasta. Hän oli todellinen rauhanmies, jollaista tämä aika olisi nyt kaivannut. 

Hänellä oli myös elämään liittyviä viisaita ajatuksia, niinkuin monilla valtion päämiehillä usein on. Tässä yksi sellainen:


Itseäni innoittaa juurikin tuo ajatus, mitä hyvää minä voisin tänään tehdä jollekin. Toki omien voimavarojen mukaan.

Olen uskossa ja Raamatussa kerrotaan paljon lopun ajoista. Israelin valtion synty ja tapahtumat Israelissa ovat selkeitä lopun ajan merkkejä.

Viimeinen sana on Jumalan. Ilman Hänen sallimustaan ei tapahdu hyvää eikä pahaa. Jeesuksen veressä meillä on suoja yltyvää pahuutta vastaan. Rakkaus voittaa vihan. Aina. Sen vuoksi ei ole merkityksetöntä, kuinka me suhtaudumme nyt käytäviin sotiin ja ihmisiin, jotka ovat sodassa eri puolella kuin me. Useinhan sodissa on ns pahikset ja hyvikset. Silti harvemmin, jos koskaan, sodalla on todellista voittajaa. Senverran paljon se tuottaa kauhua, tuskaa ja kuolemaa. Meidän valinnoillamme on merkitystä. Valitsemmeko rauhan ja rakkauden vai vihan ja koston. Hyvällä ja pahalla kun on taipumusta kietoutua jopa sukupolvien ketjuksi. Siksi meidän tehtävämme on yrittää pitää tuo ketju rakkauden ja rauhan ketjuna.

Minä Israelin tukitapahtumassa 15.10.2023.




maanantai 20. maaliskuuta 2023

Apua on tarjolla

 Suomi on jälleen valittu maailman onnellisemmaksi maaksi, jo kuudennen kerran. Näin varmasti on monella mittarilla. 

Silti maassamme liian moni voi psyykkisesti huonosti. Monessa paikkaa Suomessa ei pääse ajoissa hoitoon. Tähän on saatava muutosta. Samoin asenneilmapiirin on tärkeä muuttua mielenterveysongelmien ja psyykkisten sairauksien osalta. 

Viikonloppuna saimme kuulla surullisen ja järkyttävän uutisen Salatut elämät- sarjan näyttelijän, Jasmin Voutilaisen kuolemasta. Hän kärsi vakavasta masennuksesta.

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/bceffbac-3e3f-4d98-bd15-9bc41548daa9?fbclid=IwAR3OVZdRQCe4G3k_QvpI1GiB49XD4lnshsucuBhBMoFZ5RJRrdN76vQ3WSo

Uutinen järkytti varmasti monia. Ainakin itse myönnän sen järkyttäneen ja puhuttelevan sen verran, että päätin aloittaa kirjoittaa tätä uutta blogikirjoitusta.

Kun nuori ihminen kuolee, se tuntuu aina niin väärältä ja ennenaikaiselta. Kun kuoleman taustalla ovat mielenterveyden ongelmat, tulee hälyytyskellojen soida niin terveydenhuollossa kuin yhteiskuntana.

Mm Mieli ry tekee äärimmäisen tärkeää työtä itsemurhien ehkäisyssä. Olen itsekin käynyt joitain vuosia sitten, kun olin poikkeuksellisen itsetuhoinen juuri Mieli ry:ssä juttelemassa asioistani.

https://mieli.fi/tukea-ja-apua/itsemurhien-ehkaisykeskus/

Itselläni on ollut jo pidemmän aikaa hyvä tilanne, kun olen voinut olla psykiatrian poliklinikan asiakkaana. Sinne nimittäin on pitkät jonot varsinkin täällä Helsingissä. Olen myös kuntoutustuella, joka auttaa siinä, että ei ole työstä tulevaa stressiä samalla lailla kuin kokoaikatöissä tai enemmän keikkatöitä tehdessä.

Mieleeni tuli myös, että kuinka kouluissa terveydenhoidon tunneilla käsitellään psyykkistä hyvinvointia? Psyykkisestä hyvinvoinnista voisi olla vaikka oma kurssinsa tai jopa oppiaineensa kaikille peruskoululaisille jatkuen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville sekä lukiolaisille.

On tärkeää, että pidämme huolta läheisistämme ja ystävistämme. Ihan vain kysymällä yksinkertaisesti "Kuinka sinä voit?" ja "Voisinko jotenkin auttaa?" jos näen, että toinen ei voi hyvin. Aina voin kehoittaa toista menemään ammattiavun piiriin tai mennä sinne yhdessä toisen kanssa. 

Mieli ry:n auttavat tahot löydät tältä sivustolta: 

Mieli ry:n valtakunnallinen kriisipuhelinnumero on 24h/vrk
09 2525 0111

Akuutissa kriisitilanteessa soita 
112

Punaisen Ristin kokoama sivusto auttavista puhelimista:

Kirkon keskusteluapu:

Muista, apua on saatavana!
Olet rakas ja arvokas.




 

lauantai 14. tammikuuta 2023

Uuteen vuoteen

Uutta vuotta 2023 on eletty jo kaksi viikkoa.

Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Päivät ovat soljuneet omalla painollaan.

Keikkatöitä kävin tekemässä päiväkodissa tällä viikolla kahtena päivänä ja ne päivät menivät ihan hyvin.

Olen kahden eduskuntavaaliehdokkaan tukitiimeissä ja niissä hommissa aika välillä vierähtää.

Niin, olen hurahtanut canva- ohjelmaan. Olen tehnyt sillä niin vaalimainoksia kuin paperinukkekuvituksiakin. Otin syksyllä canva pro- ohjelman, ja siinä on taustanpoistaja, joten se mahdollistaa paljon enemmän sitä, mitä ja miten voi tehdä kuvituksia tai mainoksia. 

Mitä sitten toivon tältä vuodelta?

No ainakin tasapainoa ja mielekkyyttä sekä innostusta eri asioihin. Sopivasti keikkatöitä ja vapaaehtoishommia sekä omaa aikaa ja vapaata.

Jotain piristystä olisi myös kiva saada arkipäiviin. Ehkä joku pienimuotoinen matka tai matkoja. Ainakin Hämeessä tulee käytyä äitiä katsomassa ja varmaan myös Itä-Suomessa kaksoisveljeni haudalla.

Eilen illalla nukkumaan käydessä tuli ikävä kaksoisveljeäni ja itkuhan siinä vähän pääsi.

Suurin osa lumista on sulanut pois. Lunta olikin välillä tosi paljon. Itse toivoisin vielä kunnon talvea ennen kevään tuloa. 

Entiset coretex- kenkäni menivät myös pohjasta rikki ja oli ostettava uudet. Ystäväni tuli mukaani niitä etsimään ja kengät löytyivät keskustan Sokokselta. Olihan niillä hintaa, mutta toivottavasti taas kestäisivät. Edelliset kestivätkin reilun 9 vuotta! 

Elämäkin on vähän niinkuin kengät! Niihin kannattaa satsata, niin ne kestävät kulutusta ja käyttöä paremmin. Se mitä olen nyt vähän niitä käyttänyt, niin ainakin uusilla coretex- kengillä on ollut hyvä kävellä.

Uudet coretex- kenkäni

Toivotan oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta juuri sinulle! Olkoon sinullakin riittävän vahvat kengät kulkea eteenpäin niin ylä- kuin alamäessä, haastavammassa maastossa kuin kepeällä niityllä. Itselleni toivon, että kenkäni kestäisivät vielä pitkään. Toivon sinulle Jumalan siunausta ja johdatusta ihan kaikkeen, mihin sitä tarvitset! Enkelivartioita tämän vuoden matkallesi!


lauantai 17. joulukuuta 2022

Surua ja kaipuuta

Menetin kaksoisveljeni sumuisena lokakuun päivänä 27.10.2022. Ehdimme käydä sanomassa jäähyväiset Itä-Suomessa ennen hänen kuolemaansa. Olimme yhden yön siellä ja molempina päivinä kävimme katsomassa kaksoisveljeäni. Hän oli tuolloin sairaalan teho-osastolla letkuissa eikä avannut silmiään enää. 

Tämä kuolema tuli tosi nopeasti. Tiistai-iltana tuli soitto kotiin, että kaksoisveljeni on aivokuollut ja torstaina iltapäivällä hän oli jo poissa. Itse asiassa hän reagoi vielä kun siellä oli tunnusteltu mm jalkapohjia ja muita kipupisteitä. Meidän aikana hän kohotti hartioitaan ja ihan kuin olisi kääntänyt päätään toista veljeäni kohti. Kaksoisveljeni sai massiivisen aivoverenvuodon tiistaina. Hän oli kaatunut ilmeisesti jonkun toisen asunnolla ja ystävät olivat sitten soittaneet ambulanssin. Näin muistan kerrottaneen.

"Päivänä sumun ja harmaan
tuli sinun vuorosi lähteä pois. 
Emme vielä sinua millään antaneet ois."

Yllä oleva kuva on autosta matkalla kohti Itä-Suomea jättämään jäähyväiset. Nuo päivät olivat tosi sumuisia.

Kaksoisveljeni kuolema tuli yllättäen, vaikka osattiin pelätä sitä aina välillä, että kuinka kauan kroppa kestää sitä hänen elämäntapaansa. Hän kärsi alkoholismista koko aikuisiän. Välillä oli kuivia kausia. 

Mulle veljeni oli kaikin puolin rakas. Soitin hänelle melko usein ja juteltiin. Kävin viime vuosina ystäväni luona kotipaikkakunnallamme aina kerran vuodessa ja tuolloin tuli käytyä samalla kaksoisveljeni luona.

Alkuun itkin ja surin ja välillä suru muuttui ahdistukseksi. Kävinkin juttelemassa tästä kaksoisveljeni kuolemasta Kriisipäivystyksessä muutaman kerran. Siellä mulle sattui todella hyvät ammattiauttajat. Sain supportiivista, tukea-antavaa keskusteluapua siellä. Hienoa, että Helsingissä on tarjolla tälläinen palvelu asukkailleen ja vielä ihan ilmaiseksi! Olin siellä käynyt aiemminkin, kun vanhempi veljeni kuoli traagisesti 2014.

Itseäni surussa on auttanut musiikki. Kuuntelin paljon Petri Laaksosen In Memoriam - Elät aina minussa sekä Katso, sinä elät cd- levyjä. Niissä lohdulliset sanat yhdistettynä Petri Laaksosen musiikkiin ja lauluun toivat ja ovat tuoneet paljon lohtua.

Viime aikoina olen kuunnellut paljon ihan joulumusiikkia. Se rauhoittaa. 

Välillä olen soittamassa kaksoisveljelleni tajutakseni, että enhän enää voi hänelle soittaa ja kysyä kuulumisia ja kuulla hänen ääntänsä. Onneksi on muistot ja on tullut otettua joitain kuvia hänestä. Tällä viikolla kävin suurennuttamassa kaksoisveljeni rippikuvan ja laitatuttamassa siihen kehykset. 

Pääsimme kaksoisveljeni kanssa ripille 1984

Hautajaiset olivat tosi pienimuotoiset. Meitä oli vain me kaikkein läheisimmät paikalla. Ne olivat viikko sitten perjantaina kotipaikkakunnallamme Itä-Suomessa. Itkin melkein koko hautajaisten ajan. Kyllä se vaan on sen verran tunteisiin käyvä tilaisuus. Siinä konkretisoitui, että kaksoisveljeni oli siinä arkussa ja ne olivat viimeiset jäähyväiset. 






Kaksoisveljeni urheili paljon nuorempana. Hän juoksi Helsinki City Marathonin vuonna 1995 ja tämän lisäksi hiihti paljon. 

Minä ja kaksoisveljeni jouluna 1999

Suru on vielä läsnä aika ajoin sekä kaipaus. Tulenkin kaipaamaan sinua, kaksoisveljeni koko loppuelämäni. Olit ja olet minulle rakas.


lauantai 15. lokakuuta 2022

Arjen haasteita ja onnistumisia

 Olen pitkään kulkenut tasaista tietä psyykkisen vointini suhteen. Ei ole ollut suurempia notkahduksia huonompaan suuntaan, mikä on tietenkin hyvä. Välillä tulee mieleen ahdistavia ajatuksia, mutta saan ne karkoitettua pois. 

Se mitä kaipaan, on edelleen osaan viikkoon lisää tekemistä, mielekkyyttä. Minulla jää vielä päiviä, jolloin saatan nukkua paljon. Tulee oltua netin äärellä ihan liikaa sekä valvottua. Unirytmi on siis vähän keikahtanut ilta ja yöpainotteiseksi sekä samaan aikaan saatan herätä todella aikaisin, kuten tänä aamunakin. Mieheni juuri ehdottikin lempeästi, eikä ensimmäistä kertaa, että hän laittaa tähän koneeseen mulle lapsilukon. Toisaalta se voisi olla ihan viisasta ainakin vähän aikaa.

Kotitöitä olisi tehtävänä, vaan mua laiskottaa ryhtyä niihin. Netti; twitter ja facebook koukuttavat mua liikaa. Jumitun tänne nettiin. Kyllä täällä on paljon hyviäkin juttuja, mutta pitäisi elää myös muutakin elämää.

Eli valvominen ja samaan aikaan tosi aikaisin herääminen sekä liiallinen tietokoneen äärellä oleminen tylsistyttävät. Sopivassa suhteessa netti on virkistävä ja innostava paikka, mutta kokopäiväisenä monta tuntia vietettynä se ei oo hyvä. Se on helppo ratkaisu päivän tekemisiin, mutta pitkässä juoksussa kaipaa muutakin elämää. 

Pieniä arjen tekemisiä tähän viikonloppuun voisi olla Hesareiden lajittelu ja niiden vieminen roskiin. Sitten meillä on lettuaineksia, niin niiden tekemistä. Pulloja voisi viedä taas kauppaan. Keittiön maton puisteleminen ja lattioiden imurointi. Voisi katsoa, mitä pyykkiä pitäisi pestä. 

Yksi tärkeä asia olisi suihkussa käynti. En muista, kuinka olen siitä kertonut, mutta se on tuottanut mulle jo pidemmän aikaa ongelmia. Pahimmillaan voi mennä noin viikko, että saan käytyä suihkussa pesulla. Jos ei ole minnekään varsinaista menoa, niin se jää ja jää, kun olen kokenut sen työläänä.

Olen yrittänyt käydä viime aikoina kerran viikossa keikkatöissä päiväkodissa ihan jo senkin vuoksi että saa lisää rahaa. Yleensä koen myös päiväkotityön mielekkäänä. Tämän syksyn keikkapaikat ovat olleet myös omalla laillaan haastavia. Minut on otettu vastaan ihan hyvin, mutta en ole saanut positiivista palautetta, niinkuin aina välillä ennen tuli saatua.

Sitten onnistumisina ja hyvinä kokemuksina pidän viikko sitten ollutta KD Naisten liittokokousta, jossa olin mukana. Samoin aiemmin skidikirkon pitäminen Saalemissa meni mukavasti. Odotan myös innolla Helsingin kirjamessuja. Ostin netistä jo sinne liput itselleni ja ystävälleni.

Yksi mahdollinen haaste tulee olemaan nyt loppuvuodesta ja ensi vuoden alusta. Nimittäin rivatrilia ei ole saanut Suomesta. Siinä on saatavuusongelmia. Fimean sivujen mukaan rivatrilia olisi tulossa vasta tammikuun lopulla. Mulla on vielä jonkun verran rivatrilia, mutta mainitsin torstaina tästä uudesta tilanteesta hoitajalleni psyk polin ryhmän jälkeen ja hän sanoi viestittävän siitä lääkärille. Tää mun hoitajani soittikin jo eilen ja sanoi että mulle on kirjoitettu rivatrilin tilalle oxaminia ja sitten kun rivatrilia taas saa, palataan siihen lääkitykseen. Oxaminia en ole aiemmin käyttänyt ja voi olla että se ei ole niin vahva lääke. Oxamiiniinkin mulle on laitettu vaan jotain 1-2tbl/vrk ja lisäksi siinä taisi olla joku rajoitus myös, milloin sitä voi aina seuraavan kerran hakea. No mutta en täysin pulaan jää rauhoittavan lääkkeen suhteen. 

https://www.fimea.fi/-/rivatril-valmisteilla-saatavuushairio-korvaavia-tuotteita-selvitetaan

Päiväkirjaanikaan en ole pitkään aikaan kirjoittanut. Sitä olisi myös hyvä kirjoittaa. Samoin kuin lukea Raamattua säännöllisemmin, vaikken jaksaisikaan lukea kuin sieltä täältä. 

Syksy on ollut kaunis. Eilen sateli vettä ja tällekin päivälle on taidettu luvata vesisateita, mutta sitä se syksy on, vaihtelevaa säätä kauniin poutaisista päivistä sateisen harmaisiin päiviin. Oma mieli voi silti olla hyvä tai huono, oli sää millainen tahansa. Näin on ainakin omalla kohdallani. Se ei onneksi ole niin vahvasti riippuvainen säästä eikä vuodenajoista, vaikka aurinkoinen sää usein piristääkin.