Olenko otrovertti

 Kaks Plussassa oli mielenkiintoinen artikkeli otrovertistä. En muista aiemmin kuulleeni tätä määritelmää. Voisin ajatella, että minussa on varmaan jonkin verran otroverttiyttä. Vai voisiko olla paljonkin.

Tosin olen kokenut kuuluvani perheeseeni. Mutta kyllä, viihdyn omissa oloissani paljon. Onko se jäänne nuoruuden eristäytyneisyydestä? Mussa on myös introverttiyttä. En varmaan ikinä ole ollut varsinaisesti extrovertti. En kaipaa koko ajan ainakaan ihmisiä ympärilleni. Mutta sitten mussa on myös halu auttaa muita ihmisiä. Hmm. Meissä ihmisissä on monia puolia.

https://kaksplus.fi/lapsi/tallainen-persoonallisuustyyppi-on-otrovertti/?

Tämä artikkeli herättää minussa ajatuksia ja jonkinlaisia ahaa- elämyksiä siitä, että voisin todellakin olla jonkin verran ainakin otrovertti. Se selittäisi mun lähes sisäsyntyisen sosiaalisen jännittämiseni. 

Ainakin ryhmissä mun on vaikea tuntea kuuluvani joukkoon. 

Taidanpa ihan googlettaa tätä termiä otrovertti, mitä kaikkea netti tarjoaakaan tästä aiheesta.

Otrovertti onkin ihan uusi persoonallisuustyyppi: 

https://www.iltalehti.fi/mieli/a/0dc9782e-15c3-4d92-ab31-a630cdd40119

"Otrovertit tuntevat usein, että he eivät kuulu joukkoon. Persoonallisuustyypin ihmiset ovat tunne-elämältään hyvin itsenäisiä, ja he keksivät paljon omaperäisiä ideoita.

Otroverteille on ominaista kulkea eri suuntaan kuin muut. Heidän voi olla vaikeaa olla tilanteissa, jotka perustuvat yhteenkuuluvuuden tunteelle."

Tuossa Iltalehden artikkelissa oli toisaalta paljon sellaista, mikä ei mielestäni kuvaa minua.

"Toisin kuin introvertit, otrovertit eivät välttämättä uuvu sosiaalisesta kanssakäymisestä, ja he voivat olla hyvinkin seurallisia. Usein he saattavat olla pidettyjä tai suosittuja ihmisiä. Heidän on kuitenkin vaikeaa mukautua siihen, mitä ihmisryhmä kollektiivisesti ajattelee."

Mä taas koen, että uuvun liiallisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tai ainakin tarvitsen taukoa ja omaa oloa vastapainoksi sosiaalisille suhteille. Enkä myöskään jaksa mennä eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa samalla lailla kuin nuorempana.

Tärkeintä kuitenkin niin näissä eri persoonallisuustyypeissä kuin psyykkisissä diagnooseissakin on se, että olemme kaikki arvokkaita juuri sellaisena kuin olemme. Nämä auttavat meitä silti parhaimmillaan ymmärtämään niin itseä kuin muita.