Marraskuun pimeydessä loistaa tähti

Marraskuussa maa on marras. Kunnon pakkasia ei ole ollut päiväsaikaan täällä Helsingissä kuitenkaan. Tällä viikolla tosin on luvattu kunnolla lunta. Lumi kyllä tuo valoa tähän pimeään vuodenaikaan.

Olen ollut väsynyt. Tämä pimeys väsyttää ja vaikka tässä joku päivä sitten en niin kokenut, niin nyt koen, alakuloa. Täytyy vaan toivoa, että tämä ei mene masennuksen puolelle.

Valtakunnallinen mielenterveysviikko on myös alkanut. Teemaviikko käynnistyi eilen kynttilätapahtumilla itsemurhan tehneitä muistaen. 

Iso kiitosaihe on, että sain sen työkyvyttömyyseläkkeen 1.1.2025. alkaen. Päätös siitä tuli yllättävän nopeasti ja meni läpi ensimmäisellä kerralla. Välillä näinkin! 

Kävin tänään vanhuksella, jonka luona käyn nykyään keskimäärin joka toinen viikko. Se tuo hyvää mieltä myös itselle. Onkin tärkeä keskittää ajatukset ja tekemiset itsestä poispäin. Toki tasapaino tässäkin asiassa. Itse tarvitsen melko paljon ihan sitä, että saan olla omien ajatusteni kanssa ja chillailla sekä antaa vaan mielen samalla levätä tai sitten sekin on kiva tunne, kun innostuu kunnolla jostain asiasta. Niin, tasapaino tekemisten ja levon kanssa. Kuunnella omaa sisintään.

Ensimmäiset kuntavaaliehdokkuudet julkistettiin viime viikolla. Olen nyt sitten virallisestikin KD:n kuntavaaliehdokkaana täällä Helsingissä.

Olen kaiken kaikkiaan kiitollinen siitä, että olen saanut olla pitkällä kuntoutustuella. Voin itse säädellä paremmin stressitasoani, joka mulla alkaa kohota, jos olen pidemmän aikaa hektisessä työelämässä. Stressinsietokykynihän ei ole mulla korkea.

Joulu on tulossa. Rakastan joulua, sen tunnelmaa ja henkeä, joka kumpuaa tietenkin Jeesuksen syntymästä. Mulle on tärkeää muistaa muita joulunaikana; korteilla, joulukukilla ja miehelleni aion ostaa lahjan tai lahjoja sekä ainakin kahdelle muulle läheiselle.

Itse asiassa tämä kirjoitukseni ei ollutkaan niin synkkä. Vaan yllättävän positiivinen.

"Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä." - Raamatusta 

"Jokainen kohtaamasi ihminen käy läpi taistelua, josta sinä et tiedä mitään. Ole ystävällinen. Aina." - Robin Williams

 

Riittävän tasapainoinen

 Olen kuljettanut sinua, rakas lukijani, kipupisteitteni ja diagnoosieni kautta tähän päivään. Voin sanoa, että vointini on tällä hetkellä ihan hyvä. Joudun silti lähes päivittäin kohtaamaan enemmän tai vähemmän sosiaalista jännittämistä, riippuen siitä, mitä kulloinenkin päivä tuo tullessaan. Ruokailutilanteet ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, että niissä joudun kamppailemaan jännitysteni kanssa. On toki hyviäkin kertoja seassa.

Kirjoitin tammikuussa blogikirjoitukseni Elämän päivien ketju on kallis, jossa kerron äidin hauraasta olemuksesta ja viimeisistä kuukausista. 

https://newdaymy.blogspot.com/2024/01/elaman-paivien-ketju-on-kallis.html

Rakas äitini pääsikin taivaan kotiin tämän vuoden toukokuun 10. päivänä. Sain olla saattohoitamassa äitiä ihan alusta loppuun. Tästä saattohoidosta kerron tässä kirjoituksessa enemmän

https://mirjakolehmainen.blogspot.com/2024/05/hyvan-saattohoidon-puolesta.html

Surutyötä äidin poismenosta on varmasti pikkuhiljaa tullut tehtyä äidin sairauden, Alzheimerin taudin edetessä. Niinpä en musertunut täysin äidin kuollessa. Itse saattohoito oli rankka, mutta äidin kuoleman jälkeen elämä palautui melko nopeasti aikaisempaan uomaansa.

Kuntoutustukea on jäljellä tämän vuoden loppuun. Mulle haetaan kokoaikaeläkettä tämän jälkeen. Olen siitä tyytyväinen sekä huojentunut. Toki vielä saa jännittää, saanko sen. Psykiatrinihan ei sitä päätä, vaan se päätetään Kevassa ja Kelassa. Psykiatrini sanoi laittavansa eläkehakemukseni/ B-lausunnon sekä Kevalle että Kelalle. Ja jos saan myönteisen päätöksen, mut kirjataan samalla psykiatrian poliklinikalta ulos.

Ensi keväänä on kuntavaalit, mutta niihin en tällä kertaa aio mennä ehdokkaaksi. Itse asiassa täytin jo ehdokashakemuksenkin ja olin innoissani menossa ehdokkaaksi, mutta peruin sen sitten. Ajattelen, että siinä on kuitenkin melko paljon työtä ja koen, että minun pitäisi olla enemmän perehtynyt niihin asioihin, joita ajaisin, vaikka ne olisivatkin samoja kuin edellisissä kuntavaaleissa. Tällä kertaa aion pysyä taustajoukoissa.

EDIT 12.10.2024. Olin tänään KD Naisten liittokokouksessa Tampereella ja se poiki nyt illalla sen, että rohkenin kysyä, voisinko hakea uudelleen kuntavaaliehdokkaaksi. Ja aion olla ehdokkaana kevään 2025 kuntavaaleissa Helsingissä. Täytin jo ehdokashakemuksenkin. Toki se pitää ensin tulla hyväksytyksi.

Mitä on olla riittävän tasapainoinen? Minulle se on sitä, että pystyn nauttimaan elämän pienistä asioista, kuten vaikkapa musiikista tai kiiltokuvista ja paperinukeista. Myös se, että milloin tulee ahdistavia asioita mieleeni tai masennusta alkaa pukata, ne eivät jää pysyvämmäksi olotilaksi, vaan ne poistuvat vähän tai jonkin ajan kuluttua vaikkapa suunnatessani huomion johonkin muualle tai alkaessani tehdä jotain muuta.

On mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea elämä tuo vielä tullessaan! 

Wawelin linnan puutarhassa Krakovassa syyskuussa 2024

Kirjaksi asti

 On tapahtunut minun mittakaavassani ihmeellistä! Nimittäin keväällä päätin laittaa osan tämän blogini kirjoituksista kirjaksi asti. Nyt on kirjastani menossa toinen pieni omakustannepainos.

Kirjani sai nimekseen Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja. 

 

Ensimmäinen painos on juuri tullut...

...ja tässä toinen painos on haettu kotiin.

Keväällä sain olla lukemassa kirjaani Lapinlahden Lähteellä Mental Health Art Weekin Open Mic- tilaisuudessa. Minulle, kovalle jännittäjälle, tälläiset tilanteet ovat tietenkin extra-jännittäviä. Mutta myönnettäköön, että samalla myös positiivisessa mielessä. Olen näihin tilanteisiin toki ottanut aina tarvittavia lääkkeitä; rivatrilia ja propralia.

Kyselin sitten mahdollisuutta mennä lukemaan kirjastoon kirjaani. Roihuvuoren kirjaston osalta tärppäsi ja eilen, Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2024, olinkin siellä lukemassa kirjaani. 

Tätä ennen Susanna Koivula pyysi mua, että tulisinko kertomaan kirjastani hänen ohjelmaansa Radio Patmokseen! Olin todella yllättynyt tästä, positiivisesti. Päätin mennä ja tämä oli viikko sitten maanantaina. Se tehtiin ennakkonauhoituksena, mutta ohjelma tuli ulos melko pian samana päivänä nauhoitusten jälkeen. 

Ihmeekseni en paljoakaan jännittänyt nauhoituksessa. Susannan ammattitaitoinen ote näkyi rauhallisena, mutta samalla innostuneena otteena hänen haastatellessaan minua. Oli hyvä olla siinä haastattelussa, vaikka jännityksiä hieman väliin pukkasi. Lisäksi ääneni meinasi välillä mennä.

Tämän Radio Patmoksen ohjelman voit kuunnella tästä linkistä. Sinne pitää tosin kirjautua, mutta se on ilmaista.

https://www.patmos.fi/patmosplus/?series=314194&episode=417790

Tässä taas eiliseltä kuva Roihuvuoren kirjastolta 

sekä kaksi videota tuolta illalta

 

 

Mihin kirjani ja tarinani minut seuraavaksi johdattaa, sitä en vielä tiedä. Haluaisin olla enemmänkin mukana mielenterveystyössä vertaistukijana rohkaisemassa muita psyykkisistä ongelmista kärsiviä sekä poistamassa stigmaa mielenterveysongelmien ja psyykkisten sairauksien ympäriltä.

Elämän merkityksestä sekä yhteydestä toisiin ihmisiin

"On vaikea ymmärtää elämän merkitystä näin yksinäisenä. Elämän merkitys tulee niin pitkälti toisten ihmisten kautta."

Näin olen kirjoittanut päiväkirjaani vuonna 2003. En ollut tuolloin vielä naimisissa, joten yksinäisyyden tunteet korostuivat välillä hyvinkin kipeinä.

Tuo yllä oleva ajatus sai minut oikeastaan kirjoittamaan tätä uutta blogikirjoitusta, pohtimaan omaa elämääni ja samalla sen merkitystä. 

Meidät ihmiset on luotu toisiamme varten. Siksi onkin surullista, että kaikki eivät löydä elämänkumppania tai riittävästi hyviä ystäviä. Toki siis naimisissa ollessaankin tarvitsee muitakin ystävyyssuhteita kuin ainoastaan oman kumppaninsa.

Sillä on suuri merkitys, kuinka opimme liittymään toisiin ihmisiin. Jos ei ole päässyt kehittymään psyykkisesti tasapainoisesti, ihmissuhteissa tulee lähes varmuudella olemaan ongelmia. Voi olla liian riippuvainen toisesta eikä ole päässyt vielä olemaan samalla erillinen ja kuitenkin yhteydessä toiseen. Muistelen erään kirjan nimenäkin olevan "Yksinäisyydestä erillisyyteen ja yhteyteen." Kirjan nimi jo kertoo paljon. Että suhde puolisoon voisi olla kutakuinkin tasapainossa, tarvitsee se sitä, että ei ole ripustautunut toiseen liikaa ja että kykenee olemaan myös yksin tuntematta liikaa ahdistusta ja pelkoa hylätyksi tulemisesta. Olla itsenäinen, terveellä tavalla.

Minä joskus vuonna 2003

Mitä tulee omaan psyykkiseen kehityshistoriaani, niin varsinkin nuorempana olin läheisriippuvainen. Onneksi olen siitä kasvanut pois. Nykyään olen palannut ikäänkuin taaksepäin introverttiyteen. Huomaan viihtyväni paljon kotona. Tosin minulla on täällä aviopuoliso, niin ei tarvitse olla yksin ja voi silti puuhastella omia asioita. Liian paljon kotona olemisessa on omat haasteensa. Sitä tarvitsee tuulettumista kodin ulkopuolella sekä muiden ihmisten tapaamista. Mutta sitäkin sopivassa suhteessa. Jos on liikaa tapahtumia ja ihmisiä ympärillä, niin itseäni ainakin alkaa uuvuttamaan ja helposti jopa stressaantumaan. Ja liikaa stressiä mun tulisi välttää jo oman psyykkisen hyvinvointini vuoksi, että ajatukset eivät ala laukkaamaan ikävimmillään itsetuhoisesti. 

Elämän syvin merkitys löytyy itselläni uskosta Jeesukseen. Se antaa turvallisen pohjan ihan kaikelle, mitä elämä tuo tullessaan sekä menneen ymmärtämiseen ja tulevaisuuteen.

Tähän loppuun vielä Suomen Raamattuopiston Säätiön sivuilta tämän päivän lohdullinen luku:

https://sro.fi/paivan-sana/?fbclid=IwAR0eWSRco5hefzz3mnoxapdeSKvA0hVMryuxErUXDUa_ZvJoiRiS8KLL11I

Elämän päivien ketju on kallis

Elämä on luopumista. Ainakin se alkaa olla jo tässä iässä sitä. On opeteltava luopumaan ja päästämään irti.

Kävin äitini luona torstaina hoivakodissa ja olin siellä yötä. Tulin eilen takaisin kotiin. Äidilläni on ollut alzheimerin tauti jo diagnosoituna yli 10 vuotta. Hoivakodissa hän on ollut jo muutaman vuoden. Käynti meni oikein hyvin. Silti en voinut välttyä liikutukselta ja itkulta siellä. Kun elämä on jo tuossa vaiheessa loppupuolta kuin äidillä, niin silloin on niin hauras. Äiti on myös paljon laihtunut. Hänelle tosin maistuivat KAIKKI ruuat, jotka hänelle syötin ja jotka olivat tarjolla.

Sain järjestettyä äidille torstaiksi ehtoollisen, mistä olen iloinen. Tai tarkemmin ottaen kysyin sitä mahdollisuutta puhelimessa hoivakodista ja he järjestivät sen. Kuulin hoitajalta, että äiti oli ollut hyvin mukana ehtoollisen vietossa. Hän oli myös ilmoittanut jo haluavansa lähteä täältä pois, mikä ei ole ollenkaan tavatonta äidin iässä ja tilanteessa. Täytyy sanoa, että äitini on ollut hyvin skarppina, jos hän on tuollaisen pystynyt ilmaisemaan. Hänellä on nimittäin alzheimerin tauti todella pitkällä. Äidin kanssa ei synny juurikaan vastavuoroista puhetta enää. Äiti oli puheliaalla tuulella varsinkin torstaina ja jutteli omia asioitaan ja välillä vähän sain siinä olla mukana. Perjantaina lähtiessäni, kun sanoin äidille "Hei hei", hän vastasi siihen "Hei hei!"

Täällä länsimaissa kuolema on edelleen tabu. Toivoisi, että siihen tulisi muutosta ja se nähtäisiin luonnollisena osana ihmiselämää, sillä väistämätön tosiasiahan on, että se kohtaa meidät jokaisen silloin, kun sen aika on. 

Minun käteni äitini kädessä 12.1.2024

Luopuminen tekee kipeää. Läheisen poismeno tekee kipeää. Tässä yksi aamu itkin rajusti sitä, että äiti ei enää elä mitä todennäköisimmin pitkään. Minut herkisti varsinkin erään fb- kaverin julkaisu oman läheisensä poismenosta.

Kaikella on aikansa täällä meidän elämässämme, niinkuin Saarnaaja hyvin kuvaa Raamatussa. Meillä jokaisella se meille määrätty oma aika. Ja miten arvokkaita ovat KAIKKI päivät ja hetket, vaikka monta kertaa niin ei tunnu, niin kuitenkin välillä saa kokea siunattuja hetkiä matkan varrella.

Me ihmiset monesti arvotamme aktiiviset vuodet arvokkaimmiksi, mutta kuinkahan Taivaan Isä arvottaa? Itse uskon ja haluan uskoa, että Hänen maailmassaan usein juuri sillä, mikä on heikkoa, sillä onkin suurempi arvo. Ei siksi, että minä jotain olisin, vaan siksi, että Hän saa sijaa enemmän minussa.

"Elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhden ees kadota sallis."

Äiti Pyhtitsan luostarin ikkunassa 2012