Tämän illan mietteitä joulukuussa

 Kirjoitin aiemmin otsikolla Työnhaun haasteita siitä, kuinka olin pettynyt Seureen.

https://newdaymy.blogspot.com/2025/08/tyonhaun-haasteita.html

Tällä hetkellä koen, että työsarallani menee ihan mukavasti. Pääsin Mehiläinen Kotipalveluihin keikkatöitä tekemään ja niitä on ollut siellä juuri sopivasti. Ero Seureen on siinä, että Mehiläisen Kotipalveluissa lastenhoitotyö tapahtuu asiakkaiden kodeissa. Siinä oli varsinkin alkuun totuttelemista, mutta mielestäni siihen on alkanut tottua.

Rakastan joulua! Lähes kaikki joulukortit olen saanut lähetettyäkin. Joulukorttien lähettäminen on mulla jokavuotinen perinne. Siihen kuuluu tärkeänä osana laittaa kortit aina kulloisenkin vuoden joulumerkeillä.

Joululahjoja en ole vielä ostanut. Antanut tosin jo yhden lahjan ( en ostanut ).

Väsymystä olen kokenut välillä melko paljon. Tämä vuosi ei ole siitä poikkeuksellinen, että olisi jo lunta. Sitä ei siis ole. On pimeää ja usein märkää ja harmaata.

Joululahjaksi olen toivonut Paavo Teittisen tieto Finlandialla palkittua kirjaa Pitkä vuoro - Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen, Gummerus 2025.

Olen myös tilannut Sanna Tilannon Ei toivottu tyttölapsi kirjan. Odotan sitä vielä, että saan siihen kirjoittajan omistuskirjoituksen.

 

Luvun alla ovat menossa nämä kirjat, joista viimemmäksi olen lukenut Katariina Hakaniemen Hän kuuli lintujen laulavan kirjaa. Kirja kertoo nuorisopsykiatri Mikaela Blomqvist-Lyytikäisestä. Kun hän oli nelikymppinen, hänen kehonsa alkoi muistaa jotain, jota hänen mielensä ei vielä muistanut. Lapsuusajan seksuaalisen hyväksikäytön paljastuminen veivät traumaoireista kärsineen Mikaelan psykoterapiaan ja psykiatriseen sairaalaan. Mikaela kuitenkin kuntoutui takaisin työelämään ja uskoo olevansa nyt parempi lääkäri kuin koskaan ennen. Mikaelan koskettava tarina todistaa, kuinka trauma voi pysäyttää elämän vuosikymmenien jälkeen ja kuinka siitä voi toipua ( kuvaus kirjan takaa ).

Joulumusiikista olen aina pitänyt ja parasta aikaa kuuluu 25 perinteistä joululaulua vuosikymmenten varrelta cd- levy 

Kuten Katariina Hakaniemen kirjan takakannessa lukee 

"Toivotonta tapausta ei ole", 

jätän tämän illan kirjoituksen tähän ajatukseen.

Kuka meistä on täysin psyykkisesti terve?

 Ensimmäinen vastaus kysymykseeni on jo lähes klassinen; meistä kukaan ei taitane olla täysin psyykkisesti terve. Elämme sen verran hektisessä ja levottomassa maailmassa, että se jo väkisinkin sairastuttaa osan meistä. Tai vähintäänkin saa voimaan pahoin.

Entä onko Suomessa oikeasti enemmän psyykkisesti sairastuneita kuin ennen? Ihmiset voivat huonosti ja menevät terveysasemalle, työterveyteen tai sitten heidät johdatetaan psykiatrian poliklinikalle, jos katsotaan, että vointi on sen verran huono. Kun ihminen otetaan hoitoon, niin jokin diagnoosi on annettava saadakseen vaikkapa Kela korvausta lääkkeistä. Lääketeollisuus onkin sitten ihan oma juttunsa. Monet lääkkeet auttavat ihmisiä ja jopa parantavat esimerkiksi kipua. Psyykelääkkeistä ja rauhoittavista sanoisin oman kokemukseni myötä, että niillä on paikkansa. Ne tasoittavat mieltä. Itse en esimerkiksi olisi pystynyt käymään ammatillisia opintoja ja olemaan työpaikoissa ilman tarvittavaa Rivatrilia. Olenkin maininnut tästä lääkkeestä useammassa kirjoituksessani.

Lääketeollisuuden kääntöpuoli on rahanahneus. Ja surullinen seuraus tästä monet ylilääkityt ihmiset. Mistä sitten tietää, että jokin lääke on itselle täysin turha, jos kerran lääkäri on sen määrännyt? Psyykelääkkeistä voisin ajatella, että sellaiset lääkkeet, joissa ei itse näe mitään vaikutusta tai jotka jopa aiheuttavat enemmän ikäviä sivuvaikutuksia kuin auttavat itse ongelmaan tai sairauteen. 

Iltalehti uutisoi tässä taannoin, että Suomessa olisi jopa 800 000 ihmisellä jokin persoonallisuushäiriö:

https://www.iltalehti.fi/mieli/a/3cfa83ae-2286-4ac3-8ecd-e5209dd7fb40

Lukumäärä kuulostaa ainakin äkkiseltään pöyristyttävän isolta, jopa niin suurelta, että voiko tällainen pitää edes paikkansa. Luku on tullut Mielenterveyden keskusliitolta, jota itse pidän melko tai jopa hyvin luotettavana lähteenä. 

"Mielenterveyden keskusliitto kertoo, että persoonallisuushäiriöt ovat melko yleisiä: 5-15 prosentilla väestöstä on jokin persoonallisuushäiriö. Tämä tarkoittaa jopa yli 800 000 suomalaista.

Mielenterveysviikkoa vietetään 16. - 23. marraskuuta. Viikon tavoitteena on vähentää aiheeseen liittyvää stigmaa ja tarjota vertaistukea kaikille, joita aihe koskettaa."

Olisimmekin paljon onnellisempia ja terveempiä, jos rakkaus ja toisista välittäminen saisivat vaikuttaa jokaisen ihmisen elämän herkästä alkutaipaleesta aina sinne hauraaseen vanhuuteen saakka ja kaikkeen siltä väliltä. Mutta maailmassa tapahtuu juurikin ihmisten kesken ja usein ihan siellä ydinperheissä niin paljon pahaa, joka ei voi olla vaikuttamatta monen varsinkin herkemmän yksilön mielenterveyteen. 

Mitä itse voin tehdä oman ja toisen mielenterveyden hyväksi? Ainakin tarvittaessa hakea apua ammattiauttajilta. Pyrkiä kohtelemaan toista ihmistä ja itseä rakkaudesta ja armollisuudesta käsin. Jos omassa perheessä on ollut vääränlaisia kasvatusmetodeja, niin pyrkii että ei itse omalla käytöksellään vie niitä eteenpäin tuleville sukupolville. Omien voimavarojen mukaan olla ihminen ihmiselle. 

En minä pelkäisi mitään pahaa

Tänään vietetään maailman itsemurhien ehkäisypäivää. Olen tänään menossa kuuntelemaan luentoa Jokaisen kohtaamisen merkityksestä itsetuhoisesta kriisistä toipumisesta. 

"Pihlajaklubissa 10.9.2025 Aino Maijan vieraana on psykologian tohtori, yksilö-, pari- ja perhepsykoterapeutti Selma Gaily-Luoma keskustelemassa väitöstutkimuksensa pohjalta siitä, millainen merkitys kohtaamisilla palvelujärjestelmän ja ammattilaisten kanssa on itsemurhakriisin keskellä oleville."

Lainaus suoraan facebookista.

Kiinnostuin aiheesta joskus viikko-kaksi sitten, kun huomasin tämän ja päätin ilmoittautua siihen, vaikka aihe on rankka. Minua jonkin verran jännittää se, herättääkö tämä minussa kuinka paljon omaa historiikkiani itsetuhoisuudestani.

Yritän ajatella niin, että on erittäin tärkeää, että aiheesta voidaan puhua ääneen. Sillä itsemurha on tabuaihe eikä se ole mikään ihme. Se osuu niin ihmisen ytimeen ja aiheuttaa läheisissä sekä itsemurhaa yrittäneessä paljon tuskaa ja ajattelen, että myös häpeää, niinkuin moni psyykkinen oireilu tai diagnoosi.

Laitan tähän vielä aiemmin kirjoittamani blogikirjoituksen omasta itsetuhoisuudestani: 

https://newdaymy.blogspot.com/2022/05/itsetuhoisuutta-ja-sairaalakaynteja.html

Haluan lähestyä aihetta myös hengellisestä näkökulmasta, sillä usko antaa parhaimmillaan syvällisen turvan kaikkea ahdistusta ja tuskaa vastaan.

Jeesus on voittanut Getsemanessa ja viimeistään Golgatan ristin puulla meidän tuskamme ja kärsimyksen sekä kuoleman! Eikö hänellä jos kenellä ole valta ja voima koskettaa sisintämme niin syvältä, että se eheytyy ja paranee; usein pikkuhiljaa, joskus yhdellä kertaa.

Tosin elämä koostuu valoista ja varjoista ja niiden vaihteluista koko elämämme matkan ajan. Yhtä varmaa on, että Jeesus, joka on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti, pitää lupauksensa!

Apua on tarjolla. Jätän tähän Mieli ry:n valtakunnallisen kriisipuhelimen numeron:

09 2525 0111

Työnhaun haasteita

 Olen ihan jonkin verran masentunut.

Seure, jonka kautta olen voinut työskennellä aiemmin joustavasti, ei tällä hetkellä etene työnhakuni kanssa, kun en ole valmis nopeaan työn vastaanottamiseen. Vastasin heidän kysymykseensä, että olisinko valmis tunnin varoajalla lähtemään töihin, kieltävästi.

Syyksi he sanovat sähköpostissaan juuri sen, että arvostavat valmiutta lähteä keikalle esimerkiksi tunnin varoitusajalla sekä mahdollisuutta lähteä pidemmällekin matkalle tekemään keikkaa. Mun mielestä tunti suuntaansa työmatkana alkaa olla itselläni kipuraja.

Kyllä virkailija oli kauniisti kirjoittanut mm seuraavasti: 

"Säilytämme hakemuksesi erittäin mielellämme ja palaamme sinulle asiaan myöhemmin, mikäli keikkatarjontamme vilkastuu ja tarpeemme kasvaa. Valitettavasti tällä hetkellä emme kuitenkaan etene hakuprosessissa sinun kohdallasi."

Myönnän, että olen niin tottunut saamaan helposti töitä alaltani päiväkodeissa ja kouluissa, että tämä on pettymys itselleni. Tosiasiassa mulla kyllä myös juoksee koko ajan työkyvyttömyyseläke, joka on pieni, mutta kuitenkin jatkuva tulonlähde.

Silti en voinut välttyä ajatukselta, kun laitoin Seuren hakemukseen reilusti, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä, että tämä olisi yksi syy, miksi en saanut tällä hetkellä keikkaa. 

Myös keväällä mulle sanottiin Seurelta, että käy tekemässä keikkapäivä, niin työnhakusi ei katkea. No minä en saanut aikaiseksi käydä tekemässä keikkaa ja tässä sitä ollaan.

On tässä pientä positiivisuutta silti ilmassa. Laitoin oman alueen facebook- ryhmään kyselyn, että onko täällä lastenhoitotarvetta. No se sai jonkin verran tykkäyksiä ja yhden yhteydenoton. Ensi kuun alussa menen pienelle keikalle tämän ansiosta. Se vaan on sen verran pienimuotoisempaa keikkatyötä, kuin mitä tarvitsisin. Itselleni ideaali olisi 1 päivä kokopäivätyötä viikossa, maksimissaan 2. 

Mulla on tarve lisätienestille, joten tämä on mulle tärkeä asia.

Lisäksi olen laittanut joihinkin päiväkoteihin kyselyn pienimuotoisesta lastenhoitajan työstä. Yhdestä päiväkodista tuli jo ystävällinen, mutta kielteinen vastaus.

Aika näyttää, kuinka tämä työnhakuni etenee. Mun polkuni on nyt tällainen ja yritän tehdä, minkä voin sen eteen, että saan sitä pienimuotoista keikkaa. Enempäähän ei voi, kuin yrittää tehdä omien voimavarojen ja kykyjen mukaan.

Mielen syövereitä

Oletko sinä huomannut omassa ajatusmaailmassasi, että jotkut ikävät ajatuspinttymät ja pelot eivät vaan tunnu lähtevän pois vuosien ja vuosikymmenienkään jälkeen? Siellä joko syvemmällä mielen syövereissä tai lähempänä pintaa ne ikään kuin odottavat, valitsetko hyvän vai pahan. Tällä tarkoitan sitä, että alatko niitä ruokkimaan yhä enemmän. Tämä onkin se tärkeä piste näissä ikävissä asioissa; kuinka paljon annamme niille aikaa.

Ihmisen sisin on täynnä - ainakin omani on - kaikenlaista pahaa ja ikävää - sellaisia asioita, joiden soisi sieltä lähtevän pois ihan kokonaan. Nämä ikävät ja inhottavat ajatukset tulevat mieleen usein silloin, kun on aikaa ylimääräiselle ajattelulle. Ne tulevat kuin paholaisen sallimana kiusauksena härnäämään sisintä, yrittämään tuoda sinne sekasortoa ja ylimääräistä ahdistusta sekä pelkoa.

En ala tähän erittelemään, mitä nämä pelot ja ikävät ajatukset ovat. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, mitä itsellä on sellaista, mitä ei tuo päivän valoon. Ja sanon sen suoraan, mikä ei kuulu päivän valoon. 

Herkkänä ihmisenä kaikenlaiset ajatukset saavat usein suuremman huomion, kuin mitä tarvitsisi. Jokaisella ihmisellä ajatuksia tulee ja menee. Kuten jo sanoin, tärkeintä on siis se, että alkaako niitä ruokkimaan, vai päästääkö niistä irti ja alkaa ruokkia hyviä asioita ja ajatuksia.

Mietin myös sellaista, että kuinka paljon ihmisen oma perimä sekä ylipäätään eletty elämä vaikuttaa siihen, mitä ruokimme sisimmässämme. Se, kuinka meitä on kohdeltu ja millaisessa ilmapiirissä olemme kasvaneet, ei voi olla vaikuttamatta mieleemme ja ajatusrakennelmiimme.

Ajatuksillamme on valta; niistä voi seuraavassa hetkessä tulla tekoja, hyviä tai pahoja. Näin ollen ei ole yhden tekevää, mitä sisimmässämme ruokimme. 

Kuitenkaan ei kannata liikaa säikähtää oman kontrollin pettämiseen liittyviä ajatuksia, sillä elämässämme on ympärillämme niin paljon erilaisia ärsykkeitä, että olisi käsittääkseni suoranainen ihme, jos ihmisen sisin olisi vain ja ainoastaan puhdas. 

Tarvitsemme moraalikompassia. Itselleni se on usko Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä minun syntieni ja pahojen tekojeni sekä ajatusteni tähden. En voi tulla täällä maailmassa paremmaksi tai puhtaammaksi. Sillä joka kerta kun sitä yritän, seuraavassa hetkessä olen jo astunut askeleen, useimmiten askeleita taaksepäin. 

Voimme silti - ja meidän on hyvä - pyrkiä harjaannuttamaan itseämme hyviä tekoja varten. Sillä tehdessämme hyvää, se ruokkii myös meidän sisintämme ja useimmiten siitä saa palkinnoksi hyvän mielen.

Mieli on ihmeellinen ja samalla niin herkästi haavoittuvainen. Kohdellaan itseämme ja toisiamme niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan. Rakkaus on lääke ihan kaikkeen, mutta varsinkin mielen kipeyteen.

Katse

Näin tänä aamuna tämän kuvan facebookissa Shirley Templestä katsomassa pientä tytärtään ihaillen ja päätin kirjoittaa katseen merkityksestä.

https://www.facebook.com/beInspired27?

Kuinka sinua on katsottu pienenä? Ihaillen ja rakastavasti vai jopa hyljeksien tai välinpitämättömästi.

Sillä nimittäin on merkitystä, kuinka tulemme kohdatuksi ja miten meitä katsotaan silmiin ja koko olemukseemme.

Kun saamme osaksemme hyväksyntää ja rakkautta jo lapsena, se antaa vahvan pohjan itsetunnollemme.

"Vaikka kokisitkin, että olet elämässäsi saanut liian vähän rakkaudellisia ja hyväksyviä kohtaamisia, koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa tilannetta ja opettaa omaa käyttöliittymääsi uusiin, rauhoittaviin hermokytkentöihin. On mahdollista opetella katsomaan itseään hyväksyvästi ja rakastavasti silmiin peilin kautta. Voi päättää sopivissa tilanteissa olla itse se ihminen, joka katsoo ensin toista ystävällisesti silmiin ja laittaa siten hyvän kiertämään.

Tämä tuntuu olevan melkoinen haaste monelle suomalaiselle. Mutta mitä jos sinä ja me kaikki lupaisimme, että katsoisimme edes kerran päivässä toista, ventovierastakin ihmistä, hyväksyvästi silmiin. Olisiko se mahdollista? Mitä arvelet, että elämässä alkaisi tapahtua sen seurauksena? Itse uskon, että vain hyvää."

https://hidastaelamaa.fi/2018/04/onko-sinua-katsottu-lapsena-rakastavin-silmin/

Kaikki me kaipaamme ja etsimme rakkautta koko elämämme ajan, joko tiedostaen tai tiedostamatta.

Rakkautta voi osoittaa lukemattomin tavoin; sanoilla, teoilla, koskettamalla ja niin, katseella. Katseella voimme koskettaa toista todella syvältä. Rakastava ja hyväksyvä katse parantaa. Se tuo hyvää mieltä samoin kuin hyvää tarkoittavat sanat ja teot.

Keneen sinä voisit luoda hyväksyvän katseen tänään?